Dynasty tietopalvelu
Viitasaaren kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://viitasaari.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://viitasaari.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 26.05.2025/Pykälä 31



 

Viitasaaren kaupungin omistajapoliittiset linjaukset

 

Kaupunginhallitus 05.05.2025 § 103 

 

 

 

 Omistajapolitiikka on osa valtuuston hyväksymää kuntastrategiaa, joka on kunnan keskeinen johtamisen väline. Omistajapolitiikalla linjataan muun muassa missä yhteyksissä kunta on mukana omistajana ja sijoittajana ja mitä kunta omistajuudeltaan tavoittelee. 

 

Viitasaaren kaupungin omistajapolitiikka on johtamisen väline, jolla luodaan rakenne kaupunkikonsernin merkitykselliselle toiminnalle. Konserniyhtiöiden rooli osana kaupunkia vahvistui myös taloudellisesti, sosiaali- ja terveyspalveluiden siirryttyä hyvinvointialueelle vuoden 2023 alusta. Kaupungin omistajapolitiikka määrittää periaatteet sille, millaisissa tehtävissä ja rooleissa kaupunki on omistajana ja sijoittajana, miksi kaupunki omistaa sekä millaisia tavoitteita omistukselle on hyvä asettaa.

 

Omistajaohjauksen on perustuttava kuntalaisten eli veronmaksajien etuun ja omistuksen kriittinen ja monien näkökulmien tarkastelu on tärkeää. ​

Omistajapolitiikka on osa valtuuston hyväksymää kuntastrategiaa, joka on kunnan keskeinen johtamisen väline. Omistajapolitiikalla linjataan muun muassa missä yhteyksissä kunta on mukana omistajana ja sijoittajana ja mitä kunta omistajuudeltaan tavoittelee. ​

 

Omistajapoliittisten linjausten lisäksi Viitasaaren kaupunkikonserniin kuuluvat tytäryhtiöt noudattavat toiminnassaan konserniohjetta sekä hyvää hallinto- ja johtamistapaa. ​

 

Huomioitavaa on, että hankintalakiin suunnitelluilla uudistuksilla tulee olemaan vaikutuksia kaupungin omistajuuteen. ​

 

Valmisteltu ohje kumoaa Viitasaaren kaupungin aikaisemmat omistajapoliittiset linjaukset. Valmisteltu ohje täydentää Viitasaaren kaupungin konserniohjetta päivittäen kuitenkin siinä todetut linjaukset tytäryhteisöjen hallitusjäsenyyksistä sekä yhtiökokousmenettelyistä.

 

Oheismateriaali:

-          Viitasaaren kaupungin omistajapoliittiset linjaukset

 

 Lisätiedot: Kaupunginjohtaja Helena Vuopionperä-Kovanen, puh.

 050 307 6114, helena.vuopionpera-kovanen@viitasaari.fi

 

Päätösehdotus Kaupunginjohtaja:

 

 Kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että se hyväksyy Viitasaaren kaupungin omistajapoliittiset linjaukset siten, että ne tulevat voimaan 1.6.2025.

 

 ---

 Merkitään pöytäkirjaan, että keskustelun kuluessa kaupunginhallitus tarkensi omistajapolittiisiin linjauksiin lisäyksen, että kaupungin tytäryhtiöiden hallituksiin ei valita kaupunginhallituksen jäseniä valvontaroolin vuoksi.

 

 

Päätös Kaupunginhallitus esittää valtuultolle, että se hyväksyy Viitasaaren kaupungin omistajapoliittiset linjaukset ja edellä mainitun tarkennuksen siten, että ne tulevat voimaan 1.6.2025.

 

 

 Päätös hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 ---

 

 Merkitään pöytäkirjaan, että kaupunginjohtaja Helena Vuopionperä-Kovanen esitteli asiaa kokouksessa.

 

 ---

 Merkitään pöytäkirjaan, että jäsen Hilma Vepsäläinen oli poissa klo 17:38 – 17:45.

 ---

 Merkitään pöytäkirjaan, että kaupunginvaltuuston I varapuheenjohtaja Elina Mäkinen poistui kokouksesta klo 18:00.

 

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto

 

Toimenpiteet Jatkokäsittelyyn kaupunginvaltuustoon

 

 

Kaupunginvaltuusto 26.05.2025 § 31  

89/14.00.00/2025  

 

 

 Oheismateriaali:

-          Viitasaaren kaupungin omistajapoliittiset linjaukset

 

 

Päätösehdotus Kaupunginvaltuusto päättää hyväksyä Viitasaaren kaupungin omistajapoliittiset linjaukset kaupunginhallituksen tekemän lisäyksen mukaisesti ja ne tulevat voimaan 1.6.2025.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

Muutoksenhaku Kunnallisvalitus

 

Toimenpiteet Ote + Viitasaaren kaupungin omistajapoliittiset linjaukset -asiakirja kaupungin tytäryhtiöt, kaupunginjohtaja, palvelualuejohtajat, tilintarkastaja, tarkastuslautakunta, Viitasaaren kaupungin omistajapoliittiset linjaukset -asiakirja kaupungin kotisivuille