Dynasty tietopalvelu
Viitasaaren kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://viitasaari.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://viitasaari.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 09.06.2025/Pykälä 165



 

Kaupungin edustajien valinta yhtiö- ja vuosikokouksiin 1.6.2025 alkavalle toimikaudelle

 

Kaupunginhallitus 09.06.2025 § 165  

354/00.00.01/2025  

 

 

 Kuntalain 39 § 3 kohdan mukaan kunnanhallitus valvoo kunnan etua ja, jollei hallintosäännössä toisin määrätä, edustaa kuntaa ja käyttää sen puhevaltaa sekä kohdan 6 mukaan vastaa kunnan toiminnan omistajaohjauksesta.

 

Kuntalain 46 §:n mukaan omistajaohjaus tarkoittaa toimenpiteitä, joilla kunta omistajana tai jäsenenä myötävaikuttaa yhtiön ja muun yhteisön hallintoon ja toimintaan. Toimenpiteet voivat liittyä ainakin perustamissopimuksiin, yhtiöjärjestysmääräyksiin, muihin sopimuksiin, henkilövalintoihin, ohjeiden antamiseen kuntaa eri yhteisöissä edustaville henkilöille sekä muuhun kunnan määräysvallan käyttöön.

 

Hallintosäännön 20 §:n mukaan kaupunginhallitus nimeää yhtiökokousedustajat ja antaa heille omistajaohjauksen edellyttämät toimintaohjeet, mm. nimeää kaupungin ehdokkaat tytäryhteisöjen hallituksiin.

 

Oheismateriaali:

-          Viitasaaren kaupungin edustajat yhtiöissä, yhteisöissä yms. edellisellä toimiakaudella

 

Lisätiedot: Hallintopalvelujen palvelualuejohtaja Anni Riihimäki, puh. 044 459 7301, anni.riihimaki@viitasaari.fi

 

Päätösehdotus Kaupunginjohtaja:

 

 

 Kaupunginhallitus päättää valita Viitasaaren kaupungin edustajat seuraavien yhtiöiden ja yhteisöjen yhtiö- ja vuosikokouksiin 1.6.2025 alkavalle toimikaudelle:

 

 Sammakkokangas Oy

Pohjoisen Keski-Suomen Verkkopalvelut Oy

Työterveys Aalto Oy

Maaseudun kehittämisyhdistys Viisari ry

Viitasaaren Kesäakatemia ry

Jyväskylän kesäyliopistoyhdistys ry

Tiera Oy

Monetra Keski-Suomi Oy

Nelostie E75 ry

Metsäteitä koskevat kokoukset ja katselmukset

Muut yhtiöt ja yhteisöt

 

Lisäksi kaupunginhallitus päättää, että jos edellä mainittuihin yhtiö- ja vuosikokouksiin valitaan useampia henkilöitä, järjestyksessä ensimmäinen henkilö käyttää kaupungin äänivaltaa.

 

 

Päätös Kaupunginhallitus valitsi yksimielisesti seuraavat Viitasaaren kaupungin edustajat seuraavien yhtiöiden ja yhteisöjen yhtiö- ja vuosikokouksiin 1.6.2025 alkavalle toimikaudelle:

 

 Sammakkokangas Oy, Outi Vornanen

Pohjoisen Keski-Suomen Verkkopalvelut Oy, Seppo Kauppinen

 

Työterveys Aalto Oy, Maarit Simonen

 

Maaseudun kehittämisyhdistys Viisari ry, Elina Mäkinen

 

Viitasaaren Kesäakatemia ry, Mauno Niskanen

 

Jyväskylän kesäyliopistoyhdistys ry, hallintopalveluiden palvelualuejohtaja

Anni Riihimäki

 

Tiera Oy, talous- ja tietohallintojohtaja Salla Manni

 

Monetra Keski-Suomi Oy, hallintopalveluiden palvelualuejohtaja

Anni Riihimäki

 

Nelostie E75 ry, Seppo Pietiläinen

 

Metsäteitä koskevat kokoukset ja katselmukset, Jari Hämäläinen

 

Muut yhtiöt ja yhteisöt, kaupunginjohtaja Helena Vuopionperä-Kovanen

 

Lisäksi kaupunginhallitus päättää, että jos edellä mainittuihin yhtiö- ja vuosikokouksiin valitaan useampia henkilöitä, järjestyksessä ensimmäinen henkilö käyttää kaupungin äänivaltaa.

 

 

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimus

 

Toimenpiteet Kirje + ote ao. yhtiöt ja yhteisöt, ote valitut edustajat, hallintopalvelujen palvelualuejohtaja, tiedonhallintasihteeri, palkat/ Monetra