Dynasty tietopalvelu
Viitasaaren kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://viitasaari.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://viitasaari.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 09.06.2025/Pykälä 154


Arviointikertomus vuodelta 2024

 

Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2024: vastineiden pyytäminen palvelualueilta

 

Tarkastuslautakunta 07.05.2025 § 20 

 

 

 

 Kuntalain 121 §:n mukaan tarkastuslautakunnan tehtävänä on arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla. Tarkastuslautakunta antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä.

 

Oheismateriaali:

-          Arviointikertomus 2024

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja:

 

Tarkastuslautakunta valmistelee ja allekirjoittaa tilikauden 2024 arviointikertomuksen toimitettavaksi kaupunginvaltuustolle.

 

Lisäksi tarkastuslautakunta esittää, että kaupunginvaltuusto pyytää kaupunginhallitusta antamaan selvityksen arviointikertomuksessa esiintuoduista havainnoista, johtopäätöksistä ja suosituksista (tarkastuslautakunnan kannanotto). Selvitys pyydetään antamaan valtuustolle viimeistään lokakuun 2025 loppuun mennessä ja toimittamaan tiedoksi tarkastuslautakunnalle

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto

 

Toimenpiteet Jatkokäsittelyyn kaupunginvaltuusto

 

 

Kaupunginvaltuusto 26.05.2025 § 28 

 

 

 

 Oheismateriaali:

-          Arviointikertomus 2024 (postitettu valtuutetuille ja varavaltuutetuille 19.5.2025)

 

Päätösehdotus Kaupunginvaltuusto päättää

 

1. hyväksyä vuoden 2024 arviointikertomuksen.

 

2. pyytää arviointikertomuksessa esitetyistä havainnoista, johtopäätöksistä ja suosituksista kaupunginhallituksen selvitykset niin, että ne voidaan kä­si­tel­lä vuoden 2025 lokakuun valtuuston kokouksessa.             

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 ---

 

Merkitään pöytäkirjaan, että tarkastuslautakunnan varapuheenjohtaja Tiina         Minkkinen esitti tarkastuslautakunnan puheenjohtaja katsauksen valtuutetuille.

 

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto

 

Toimenpiteet Ote tarkastuslautakunta, jatkokäsittelyyn kaupunginhallitus

 

 

Kaupunginhallitus 09.06.2025 § 154  

175/00.03.01/2025  

 

 

 Tarkastuslautakunta on antanut arviointikertomuksen valtuustolle, jota käsiteltiin valtuustossa 26.5.2025. Kaupunginvaltuusto on pyytänyt kaupunginhallitukselta vastineet arviointikertomuksessa esitetyistä havainnoista, selvityspyynnöistä ja suosituksista lokakuun 2025 loppuun mennessä.

 

 Oheismateriaali:

-  Arviointikertomus 2024

 

Lisätiedot: Hallintopalvelujen palvelualuejohtaja Anni Riihimäki, puh. 044 459 7301, anni.riihimaki@viitasaari.fi

 

Päätösehdotus Kaupunginjohtaja:

 

 Kaupunginhallitus päättää

 

  1. merkitä liitteenä olevan arviointikertomuksen 2024 tiedoksi.

 

  1. pyytää lautakunnilta sekä palvelualueilta vastineet arviointikertomuksessa esitettyihin havaintoihin ja suosituksiin siten, että kaupunginhallitus voi käsitellä vastineen kokouksessaan 20.10.2025 ja kaupunginvaltuusto kokouksessaan 27.10.2025.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto

 

Toimenpiteet Ote + arviointikertomus lautakunnat, Viitasaaren Vuokra-asunnot Oy, Wii­taseu­dun Yrityspalvelu Oy, hallintopalveluiden palvelualuejohtaja

 

 

     seu­