Dynasty tietopalvelu
Viitasaaren kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://viitasaari.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://viitasaari.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Pohjoisen Keski-Suomen ympäristölautakunta
Pöytäkirja 27.05.2025/Pykälä 38



 

Pohjoisen Keski-Suomen ympäristöpalvelut / Rakennusjärjestyksen uudistaminen

 

Pohjoisen Keski-Suomen ympäristölautakunta 07.05.2024 § 35 

 

 

 Pohjoisen Keski-Suomen ympäristöpalvelujen rakennusvalvonnan toimialueen kunnissa rakennusjärjestyksen uudistaminen on tullut ajankohtaiseksi. Uudistamisen tavoitteena on rakennusjärjestyksen ajantasaistaminen 1.1.2025 voimaan tulevan rakentamislain mukaiseksi. Rakennusjärjestystä valmistelee työryhmä, jota vetää rakennusvalvonta ja joka koostuu kuntien teknisentoimen henkilöistä ja kaavoituksen edustajista. Rakennusjärjestyksen valmistelu tapahtuu maankäyttö- ja rakennuslain vielä ollessa voimassa, joten vuoden 2024 loppuun asti menetellään maankäyttö- ja rakennuslain valmistelu- ja kuulemiskäytäntöjen mukaisesti.

 

Uudella rakennusjärjestyksellä korvataan vanhat kuntien rakennusjärjestykset.

 

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

 

Rakennusjärjestystä valmisteltaessa on soveltuvin osin noudatettava, mitä maankäyttö- ja rakennuslain 62 §:ssä säädetään vuorovaikutuksesta kaavaa valmisteltaessa ja 63 §:ssä osallistumis- ja vuorovaikutusmenettelyistä sekä kaavan vaikutusten arvioinnista.

 

Rakennusjärjestystä laadittaessa tulee riittävän aikaisessa vaiheessa laatia rakennusjärjestyksen tarkoitukseen ja merkitykseen nähden tarpeellinen suunnitelma osallistumis- ja vuorovaikutusmenettelyistä sekä vaikutusten arvioinnista. Riittävän kattavan vuorovaikutuksen arvioimiseksi laaditaan osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS).

 

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma tarjoaa mahdollisuuden osallistua rakennusjärjestysuudistuksen valmisteluun alusta asti. Siinä kerrotaan muun muassa: miksi uudistamistyöhön on ryhdytty, miten suunnittelutyö etenee, miten työn etenemisestä tiedotetaan, kenellä on oikeus osallistua rakennusjärjestysuudistuksen valmisteluun, missä ja miten voi osallistua ja mistä on mahdollista saada lisätietoja rakennusjärjestykseen ja sen uudistamistyöhön liittyen.

 

Rakennusjärjestyksen uudistamisen vireille tulosta ja osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta ilmoitetaan kuulutuksella kuntien verkkosivujen virallisella ilmoitustaululla sekä paikallislehdissä. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma asetetaan julkisesti nähtäville 14 päivän ajaksi. Nähtävilläoloaikana osallisilla on mahdollisuus antaa palautetta OAS:sta ja esittää mielipiteensä rakennusjärjestyksen uudistamisesta.

 

Oheismateriaali:

-          Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS- pohja, johon kunnat itse täydentävät omat tietonsa)

 

Lisätiedot: Rakennustarkastaja Petri Syrjä, puh. 044 459 6221

 

Päätösehdotus Vs. ympäristöpalvelujen palvelualuejohtaja:

 

Ympäristölautakunta esittää kunnille rakennusjärjestyksen laatimisen käynnistämistä ja osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäville laittamista.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto

 

Toimenpiteet 13.5.2024 Ote rakennusvalvonnassa mukana olevat sopijakunnat

 

Kaupunginhallitus 07.10.2024 § 211 

 

 

 

Oheismateriaali:

-          Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS- pohja, johon kunnat itse täydentävät omat tietonsa)

 

 

Pohjoisen Keski-Suomen ympäristölautakunta on kokouksessaan 7.5.2024 § 34 esittänyt kunnille rakennusjärjestyksen laatimisen käynnistämistä ja osallisuus- ja arviointisuunnitelman nähtäville asettamista. 

 

Koska Rakennuslaki ja siihen liittyvä asetus ovat muuttuneet ja tulevat tarkentumaan vielä vuoden 2024 loppuun mennessä, on rakennusvalvonnassa mukana olevien kuntien osalta rakennusjärjestys uudistettava ajantasaiseksi niin, että se vastaa olemassaolevaa ja tulevaa lainsäädäntöä.

 

Rakennusjärjestyksen uudistamisen vireille tulosta ja osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta ilmoitetaan kuulutuksella kuntien verkkosivujen virallisella ilmoitustaululla sekä paikallislehdissä. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma asetetaan julkisesti nähtäville 14 päivän ajaksi. Nähtävilläoloaikana osallisilla on mahdollisuus antaa palautetta OAS:sta ja esittää mielipiteensä rakennusjärjestyksen uudistamisesta.

 

 Lisätiedot: Hallintopalveluiden palvelualuejohtaja Anni Riihimäki, puh.

 044 459 7301, anni.riihimaki@viitasaari.fi

 

Päätösehdotus Kaupunginjohtaja:

 

 Viitasaaren kaupunginhallitus päättää käynnistää rakennusjärjestyksen laatimisen ajantasaiseksi ja asettaa osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäville.

 

Päätös Hyväksyttiin

 

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto

 

Toimenpiteet Ote: Elinympäristön ja asumisen lautakunta, Pohjoisen Keski-Suomen ympäristölautakunta, kuulutus.

 

Pohjoisen Keski-Suomen ympäristölautakunta 27.05.2025 § 38  

236/10.03.00.00/2024  

 

 

 Rakennusjärjestyksen uudistaminen on edennyt luonnosvaiheeseen.

 Rakennusjärjestysluonnoksen pohjana on käytetty Kuntaliiton laatimaa mallirakennusjärjestystä. Lähtökohtaisesti määräystasolla on pyritty sallimaan kiinteistön omistajille samanlaiset rakentamisen mahdollisuudet, kuin nykyisellään voimassa olevan rakennusjärjestyksen aikaan.

 

 Luonnos asetetaan nähtäville Pohjoisen Keski-Suomen ympäristölautakunnan päätöksellä valmisteluvaiheen kuulemista varten ja saadun palautteen perusteella valmistellaan ehdotus rakennusjärjestykseksi. 1.1.2025 voimaan tullut rakentamislaki edellyttää, että kunnat uusivat rakennusjärjestyksensä viimeistään kahden vuoden kuluessa lain voimaantulosta.

 

Oheismateriaali:

-          Rakennusjärjestysluonnos

 

Lisätiedot: Rakennustarkastaja Petri Syrjä, puh. 044 459 6221

 

Päätösehdotus Ympäristöpalvelujen palvelualuejohtaja:

 

 Pohjoisen Keski-Suomen ympäristölautakunta päättää

1)      hyväksyä oheismateriaalina olevan rakennusjärjestysluonnoksen;

2)      kuuluttaa ja asettaa rakennusjärjestysluonnoksen julkisesti nähtäville sekä

3)      pyytää tarvittavat lausunnot osallistumis- ja arviointisuunnitelman mukaisesti.

 

 Nähtäville asettamisesta kuulutetaan kaupungin verkkosivujen virallisella ilmoitustaululla sekä paikallislehdessä. Nähtävillä oloaikana kunnan jäsenillä ja muilla osallisilla on oikeus esittää mielipiteensä luonnoksesta.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

Merkitään pöytäkirjaan, että Kimmo Kinnunen ja Suvi Ahola eivät osallistuneet tämän asian käsittelyyn, koska Saarijärven kaupunki ei kuulu yhteistoimintaan rakennusvalvonnan tehtävien osalta.

 

Tämän asian käsittelyn jälkeen palattiin normaaliin työjärjestykseen ja käsiteltiin § 30.             

 

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto

 

Toimenpiteet Ote Lausuntopyynnöt OAS:in mukaisesti, kuulutus