RSS-linkki
Kokousasiat:https://viitasaari.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Pohjoisen Keski-Suomen ympäristölautakunta
Pöytäkirja 27.05.2025/Pykälä 32
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Maa-aines- ja ympäristönsuojelulain mukainen yhteislupa / Metsäyhtymä Varis, Hyttilä 601-401-3-61, Pihtipudas
Pohjoisen Keski-Suomen ympäristölautakunta 27.05.2025 § 32
400/11.01.00.02/2024
Metsäyhtymä Varis hakee ympäristö- ja maa-aineslain mukaista yhteislupaa 125 000 k-m3 kalliokiviaineksen ottamiselle, murskeen valmistukseen ja välivarastointiin. Lupaa haetaan 10 vuodeksi. Suunniteltu ottoalue sijaitsee Pihtiputaan kunnassa tilalla Hyttilä 601-401-3-61.
Lisäksi haetaan lupaa aloittaa toiminta mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta.
HAKIJA
Metsäyhtymä Varis
Y-tunnus 2612703-4
VIREILLETULO
Hakemus on tullut vireille Pohjoisen Keski-Suomen ympäristölautakunnassa 7.1.2025.
LUVAN HAKEMISEN PERUSTE
Toimintaan tulee hakea maa-aineslupa kalliokiviaineksen ottamista varten sekä ympäristölupa, koska kysymyksessä on kivenlouhimo, jossa kiviainesta käsitellään vähintään 50 päivää sekä tietylle alueelle sijoitettava siirrettävä murskaamo, jonka toiminta-aika on yhteensä vähintään 50 päivää (ympäristönsuojelulaki 27 §, liite 1, taulukko 2, kohdat 7 c ja 7 e). Lupa-asia käsitellään ympäristönsuojelulain 47 a §:n mukaisena yhteislupana.
TOIMIVALTAINEN LUPAVIRANOMAINEN
Toimivaltainen lupaviranomainen on kunnan ympäristönsuojeluviranomainen (ympäristönsuojeluasetus 2 §, kohdat 6 a ja 6 b). Pihtiputaan kunnan ympäristönsuojeluviranomaisena toimii Pohjoisen Keski-Suomen ympäristölautakunta.
OTTAMISALUE
Toiminta-alue sijoittuu Metsäyhtymä Variksen omistamalle kiinteistölle Hyttilä 601-401-3-61. Ottoalue sijaitsee noin 18 km Pihtiputaan keskustasta luoteeseen.
ALUEEN YMPÄRISTÖ
Suunnitelmaan on varsinainen ottoalue jaettu kahteen osaan. Nyt haetaan lupaa ottovaiheelle 1. Haettavalla ottoalueella ei ole puustoa, vaan alue on avattu maa-aineksen ottoa varten.
Alue ei kuulu pohjavesialueeseen eikä lähiseudullakaan ole pohjavesialueita eikä vesikaivoja. Suunnitellun ottoalueen välittömässä läheisyydessä ei ole tiedossa olevia rauhoitettujen tai uhanalaisten lajien esiintymiä, eikä myöskään luonnonsuojelualueita tai Natura-alueita.
Tieyhteys ottoalueelle kulkee suoraan Reisjärventieltä.
Lähin asuttu kiinteistö sijaitsee ottoalueen (vaihe 1) reunasta n. 1050 m ja murskauspaikasta n. 1200 m kaakkoon. Lähimmät vapaa-ajan asunnot ovat n. 950 m:n etäisyydellä ottoalueen (ottovaihe 1) reunasta ja murskauspaikkaan tulee etäisyyttä n. 1050 m.
Suunnitellulla alueella ei ole muita kaavoja, kuin Keski-Suomen maakuntakaava, jossa alueelle ei ole merkintöjä.
ALUEEN SUUNNITTELUTILANNE
Suunnittelualueella ei ole asemakaavaa tai yleiskaavaa. Aluetta koskevassa Keski-Suomen maakuntakaavassa alueeseen ei kohdistu merkintöjä.
HAKEMUS JA OTTAMISSUUNNITELMA
Maa-ainesten ottaminen
Ottoalue sijaitsee Reisjärventieltä (maantie 760) erkanevan alueelle johtavan tien varrella, etäisyyttä Pihtiputaan keskustaan on noin 18 km. Alvajärven kylälle tulee matkaa noin 5 km. Alueelta on otettu aiemmin kiviainesta. Edelliset maa-aines- ja ympäristöluvat päättyvät vuoden 2025 lopussa. Murskeen käyttökohteet ovat pääasiassa alueen tiestön rakentaminen ja kunnossapito sekä muu rakentamistoiminta.
Suunnitelma-alue on kartoitettu ja vaaittu osittain GPS-mittauksena toukokuussa v. 2024. Suunnitelman laadinnassa on käytetty myös Maanmittauslaitoksen kartta- ja laserkeilausaineistoja. Mittaus on suoritettu ETRS-TM35FIN- koordinaatti ja N2000 korkeusjärjestelmän mukaisesti.
Louhinta- ja murskauslupaa haetaan ympäri vuoden tapahtuvalle toiminnalle, jossa louhintaa ja murskausta tehdään 1.9.-7.6. välisenä aikana ja kiviaineksen kuljetusta läpi vuoden.
Suunniteltu otto kohdistuu kallioon. Ottoalueen kokonaispinta-ala on 3,0 ha josta kaivuu-/louhinta-aluetta on noin 1,4 ha. Aiempi ottaminen on ulottunut tasoon +150,00 asti. Nyt uutta lupaa haetaan selvästi syvemmälle, alimmillaan tasolle +138,00 saakka. Uusi suunnitelma on laadittu siten, että ottaminen ulottuu veden alle.
Laitos koostuu yleensä esimurskaimesta, välimurskaimestaja yhdestä tai useammasta jälkimurskaimesta sekä seulastosta. Jälkimurskaimien määrästä riippuen laitosta kutsutaan kaksi-, kolmi- tai nelivaiheiseksi murskauslaitokseksi. Lähtömateriaali syötetään pyöräkuormaajalla tai siirtoautolla syöttimeen, joka annostelee materiaalin esimurskaimeen. Ensimmäisen murskausvaiheen tuote siirretään kuljettimella joko suoraan välimurskaimeen tai seulalle. Toisessa, kolmannessa ja neljännessä vaiheessa murskausta ja seulontaa jatketaan halutun tuotteen valmistamiseksi. Alueella käytettävässä murskauslaitoksessa on kahdesta kolmeen murskausvaihetta, riippuen halutun tuotteen laatuvaatimuksista.
Murskauslaitos sijoitetaan ottoalueen pohjalle mahdollisimman alhaiseen paikkaan. Tuotevarastokasat sijoitetaan mahdollisimman lähelle laitosta pöly- ja meluesteiksi ja ne pidetään mahdollisimman korkeina.
Kuivina aikoina kiviainesta kastellaan tarvittaessa vedellä ennen murskaamoon syöttämistä. Koteiloinnilla vähennetään pölyn leviämistä. Varastokasat ja ajoneuvojen kuormat kastellaan tarvittaessa vedellä pölypäästöjen vähentämiseksi.
Murskauslaitoksen aiheuttamaan melutasoon häiriintyvissä kohteissa vaikuttaa etäisyys, maanpinnan muoto ja -laatu, äänilähteen ja havaintopisteen korkeussuhteet sekä melupäästön suuruus ja taajuus.
Murskaamon oikealla sijoittamisella vähennetään melun etenemisen lisäksi myös pölypäästöjä. Murskaamo sijoitetaan mahdollisimman alhaiselle tasolle ympäröivään maastoon nähden eli alkuvaiheessa vanhan ottoalueen pohjalle. Murskauslaitos sijoitetaan 10 - 25 m:n etäisyydelle ottorintauksesta. Tuotevarastokasat sijoitetaan meluesteiksi n. 10 - 20 m:n etäisyydelle laitoksesta niistä tehdään n. 5 - 8 m korkeita. Pintamaakasat sijoitetaan ottamisalueen reunamille.
Melun syntyä ehkäistään käyttämällä suojausominaisuuksiltaan nykyaikaista kalustoa, jossa esim. esimurskaimen syötin ja pääseula ovat kumitettuja, sekä melua aiheuttavat laitteet, kuten murskaamon kuljettimet ovat koteloituja.
Laitoksen jätehuolto järjestetään jätelain ja sen nojalla annettujen säädösten mukaisesti. Toiminnassa huolehditaan, että jätettä syntyy mahdollisimman vähän. Myös huolehditaan siitä, ettei alueelle muodostu pitkäaikaisia jätevarastoja. Alueella ei muodostu jäteöljyjä, öljynsuodattimia, kiinteitä öljyjätteitä, akkuja tms., koska koneiden huolto- ja korjaustyöt tehdään toiminta-alueen ulkopuolella.
Louhosalue on sora- ja murskepintainen, josta sade- ja sulamisvesistä imeytyy maaperään sekä päätyy louhokseen. Louhos jää vesialtaaksi, jossa toiminnan aikana vesipinta asettuu n. tasolle +150.10 ja toiminnan aikanaan loputtua vesipinta nostetaan tasolle n.+152.00 poistamalla tai tukkimalla tien ali menevä rumpu. Louhosalueelta ei johda suoraa ojaa vesistöön asti.
Laitosalue pidetään siistinä ja asianmukaisessa kunnossa. Alueelle asennetaan työmaasta kertovia tauluja sekä jyrkästä seinämästä varoittavia tauluja. Alueen jyrkkä seinämä, joka on korkeampi kuin 2 m ja/tai jyrkempi kuin 1:2, suojataan suoja-aidalla, n. 2 m: korkealla maavallilla tai lippusiimalla. Aidan/esteen tarkoituksena on varoittaa maastossa mahdollisesti liikkujia putoamisvaarasta, sekä estää tahaton putoaminen louhokseen. Pysyvä korkea jyrkänne suojataan kiinteällä teräsverkkoaidalla. Alue maisemoidaan asianmukaisesti ottotoiminnan päätyttyä ja mahdollisuuksien mukaan jo työn edetessä.
LUPAHAKEMUKSEN KÄSITTELY
Lupahakemuksesta tiedottaminen
Asian vireilläolosta on kuulutettu Viitasaaren kaupungin verkkosivuilla. Tieto kuulutuksesta on julkaistu Pihtiputaan kunnan verkkosivuilla. Kuulutus on julkaistu 7.1.2025. Kuulutus ja hakemusasiakirjat on pidetty nähtävillä 7.1.-13.2.2025. Niille asianosaisille, joita asia erityisesti koskee, on lisäksi tiedotettu erikseen kirjeellä.
Muistutukset ja mielipiteet
Hakemuksesta ei ole jätetty muistutuksia eikä mielipiteitä.
Lausunnot
Hakemuksesta on pyydetty lausunto kunnan terveydensuojeluviranomaiselta ja Keski-Suomen ELY-keskukselta.
Terveydensuojeluviranomaisen lausunto
Pohjoisen Keski-Suomen Ympäristötoimen ympäristöterveystarkastaja on antanut hakemuksesta terveydensuojeluviranomaisen lausunnon 25.11.2024, jossa todetaan seuraavaa:
”Pihtiputaan kunnan terveydensuojeluviranomaisen lausuntona totean seuraavaa.
Maaperän ja pohjavesiensuojelu
Toiminnassa ja ympäristöluvassa tulee huomioida Vna 800/2010 kivenlouhimojen, muun kivenlouhinnan ja kivenmurskaamojen ympäristönsuojelusta (ns. murskausasetuksen) määräykset maaperän ja pohjaveden suojelusta (9§).
Melu
Suojauksissa, laitoksen sijoittelussa sekä ympäristölupamääräyksissä tulee huomioida em. murskausasetuksen (800/2010) toiminnan sijoittamiseen ja meluun liittyvät määräykset (6§, 7§ ja 8§) Tarvittaessa toiminnanharjoittajan tulee kustannuksellaan toteuttaa puolueeton melumittaus.
Pöly
Pienhiukkaspitoisuus ei saa ylittää asutulla alueella Valtioneuvoston asetuksessa ilmanlaadusta 79/2017 annettuja terveyshaittojen ehkäisemiseksi annettuja raja-arvoja. Tarvittaessa toiminnanharjoittajan tulee kustannuksellaan toteuttaa puolueeton ilmanlaadun mittaus. Laitoksen suojauksissa, sijoittelussa sekä ympäristölupamääräyksissä tulee huomioida em murskausasetuksen (800/2010) toiminnan sijoittamiseen ja pölyyn liittyvät määräykset (4§).”
Keski-Suomen ELY-keskuksen lausunto
Keski-Suomen ELY-keskus on antanut hakemuksesta 13.2.2025 päivätyn lausunnon, jossa todetaan seuraavaa:
"Suunnitellulla ottoalueella tai sen välittömässä läheisyydessä ei ole Lajitietokeskuksen Viranomaisportaalin tai ympäristöhallinnon tietojärjestelmien mukaan tiedossa olevia rauhoitettujen tai uhanalaisten lajien esiintymiä. Suunnitellun ottoalueen välittömässä läheisyydessä ei ole myöskään luonnonsuojelualueita tai Natura-alueita. Hakemuksen suunnitelmaselostuksen mukaan ottovaiheen 1 alueella ei ole puustoa vaan alue on avattu maa-aineksen ottoon ja osa alueesta on
hakkuuaukeata. Näin myös näyttäisi olevan alueen ilmakuvien perusteella.
Suunniteltu louhinta- ja murskausalue ei sijaitse luokitellulla pohjavesialueella. ELY-keskus toteaa, että kallioalueella syntyvät vedet ovat osin kalliopohjavettä, osin pinta/sadevettä.
ELY-keskus huomauttaa, että hakemuksessa ei ole esitetty nykytilannekarttaa. Ottoalueella on NOTTO-rekisterin mukaan vuosina 2015 - 2024 maa-aineksia on 45186 m3. Suunnitelma-aineistoa
tulee täydentää nykytilannekartalla.
ELY-keskus pitää mahdollisena kalliokiviaineksen ottoa ja louheen murskausta alueella. Maa-ainesten otossa tulee noudattaa seuraavia ohjeita:
-Alin sallittu ottotason on alueella +138,0 m N2000.
-Muodostuvan altaan sekä laskeutusaltaan vedenpinnan korkeus tulee mitata ja altaan vedestä tulee tutkia: pH, sameus, väri, sähkönjohtavuus, happi, nitraatti (NO3), TOC, öljyhiilivedyt C10-C40
ja liukoiset metallit: arseeni, kromi, kupari, lyijy, nikkeli, sinkki, rauta ja mangaani. Lisäksi kloridi ja sulfaatti sekä kiintoaine ja CODMn sekä ammoniumtyppi. Näytteenotto tulee uusia oton päätyttyä ja tarvittaessa.
- Valvonnan helpottamiseksi tulee alueille asentaa riittävästi alinta ottotasoa osoittavia, selvästi näkyviä korkeusmerkkejä. Myös ottamisalueen rajat tulee merkitä selvästi maastoon sekä ottoalue
suojata riittävän korkealla ja sään kestävällä aidalla. Merkinnät tulee tehdä ennen ottotoiminnan aloittamista. Lisäksi ottoalueelle tulee sijoittaa selkeä taulu, josta ilmenee mm. maa-ainesluvanhaltijan / urakoitsijan yhteystiedot ja luvan voimassaoloaika
- Poltto- ja voiteluaineiden sekä ympäristölle haitallisten kemikaalien varastointi sekä autojen ja koneiden säilytys ja huolto on alueella kielletty, ellei ympäristön pilaantumisvaara ole poistettu asianmukaisilla tiloilla tai suojarakenteilla. Myös koneiden ja autojen tankkaus tulee järjestää siten, ettei siitä aiheudu öljy- tai polttoainepäästöjen vaaraa. Lisäksi pohjaveden ja maaperän puhtaana säilymiseksi on huolehdittava siitä, että vahingollisten aineiden käsittelyssä noudatetaan erityistä huolellisuutta ja varovaisuutta. Jos öljyä tai muuta pohja- ja pintaveden laatua vaarantavaa ainetta joutuu maaperään, on siitä välittömästi ilmoitettava kunnan öljyvahinkojen torjuntaviranomaiselle
sekä ryhdyttävä heti toimenpiteisiin vahingon leviämisen estämiseksi.
- Jälkihoito ja maisemointi tehdään vaiheittain ja suunnitelman mukaisesti. Jälkihoidossa tulee kiinnittää huomiota alueen turvallisuuteen. Alueen jälkitasauksessa, jälkiverhoilussa ja yleisessä
siistimisessä ei saa käyttää pohjavettä vaarantavia materiaaleja. Pintamaat tulee varastoida kaivualueen ulkopuolelle siten, että ne voidaan käyttää altaan ympäristön maisemoinnin yhteydessä kasvualustan muodostamiseen.
-Kaksi vuotta ennen lupakauden päättymistä alueella tulee tehdä tarkastus, jossa selvitetään jatkosuunnitelmat ja mahdollinen maisemointitarve. Tarkastuksessa tulee olla läsnä luvanhaltija, kunnan maa-ainesoton valvoja sekä tarvittaessa ELY-keskuksen edustaja.
Muiltakin osin toiminnassa tulee käyttää ohjeistuksena Ympäristöministeriön julkaisua 2023:30: Maa-ainesten ottaminen, Opas ainesten kestävään käyttöön.
-Kivenlouhinnassa ja murskaustoiminnassa on noudatettava valtioneuvoston asetusta (ns. Muraus-asetus) kivenlouhimojen, muun kivenlouhinnan ja kivenmurskaamojen ympäristönsuojelusta
(800/2010). Myönnettävässä ympäristöluvassa asetuksen säädöksiä on käytettävä ympäristönsuojelullisina vähimmäisvaatimuksina.
-Toiminnassa tulee huomioida myös Suomen ympäristökeskuksen Suomen ympäristö –julkaisusarjan julkaisussa 25/2010 "Paras käyttökelpoinen tekniikka (BAT) – Ympäristöasioiden hallinta kiviainestuotannossa” esitetyt parhaat käyttökelpoiset tekniikat (BAT, best available techniques) sekä parhaat ympäristökäytännöt (BEP, best environmental practice) suosituksia.
-ELY-keskuksen näkemyksen mukaan hakemuksessa esitetty toiminta vastaa meluntorjuntatoimien osalta Murausasetuksen vaatimuksia ja BAT:in mukaisia suosituksia. Pölyntorjunnassa tulee huomioida Murausasetuksen 4 §. Lähin asuinkiinteistö sijaitsee ottamisalueelta 1050 m kaakkoon ja lähin vapaa-ajan asunto n. 950 m päässä ottoalueen reunasta.
-Toiminnasta syntyvä melu ei saa häiriöille alttiissa kohteissa ylittää melutason ohjearvoista annetussa valtioneuvoston päätöksessä (993/1992) säädettyjä ulkomelun ohjearvoja. Mikäli melusta tulee aiheellisia valituksia, tulee melumittaukset suorittaa ulkopuolisen asiantuntijan toimesta. Melumittaussuunnitelma tulee esitellä valvontaviranomaiselle ennen mittauksien suorittamista.
-Hakemuksessa esitetyt toiminta-ajat vastaavat Muraus-asetusta muilta osin, paitsi murskauksen osalta (ma-pe 6-22). Lisäksi on esitetty kuormausta ja kuljetusta tapahtuvaksi myös lauantaisin ja sunnuntaisin 7.00-18.00 välisenä aikana. Muraus-asetuksen (VNa 800/2010) 8 §:n 2 momentin mukaan ympäristöluvassa voidaan erityisistä syistä sallia kuormaus ja kuljetus lauantaisin kello 7.00-18.00 välisenä aikana. Hakemuksessa ei ole esitetty erityistä syytä lauantain aikaisille
kuormauksille ja kuljetuksille, minkä johdosta ympäristöluvassa ei siten tulisi sallia lauantaista eikä sunnuntaista toimintaa. ELY-keskus katsoo, että vaikka etäisyys häiriintyviin kohteisiin on yli 500 m, tulee päivittäisissä toiminta-ajoissa lähtökohtaisesti noudattaa Muraus-asetuksessa annettuja toiminta-aikoja. Lisäksi ympäristöluvassa ei tule sallia toimintaa sunnuntaisin ja arkipyhinä. Toimintaa ei saa harjoittaa 1.6. - 30.9. Kuljetuksia saa kuitenkin suorittaa myös tänä aikana."
Luvanhakijan vastine saapuneisiin lausuntoihin
”1. Nykytilannekartta, liite
2. Louhinta- ja murskausaika 07.06. saakka
Louhoksella murskaus ja louhinta on tehtävä keväällä, koska murskeen kysyntä painottuu kesäaikaan. Syksyllä 01.10 jälkeen valmistettu murske jäätyy kasoissa talven aikana aiheuttaen toimitusten keskeytyksiä keväästä pitkälle kesään.
Poikkeavina ts. myöhäisinä keväinä saattaa louhoksen varjoisilla reunamilla ja pohjalla olla jäätä estäen veden pois pumppaamisen, jolloin toimintaketju louhinnassa ja murskauksessa vaikeutuu ja lykkääntyy.
Huomioitavaa on myös se, että murskaus tapahtuu aikaisempaa syvemmällä, jolloin korkeampi kallioseinämä vaimentaa ympäristössä havaittavaa ääntä.
Esitämme, että lupaehdoissa sallittaisiin "vaikeina" keväinä murskaustoiminta 07.06 saakka.
3. Kuormaus ja kuljetus satunnaisesti lauantaina
Poikkeustapauksissa on tarve satunnaisille lauantain aikaisille kuormauksille ja kuljetuksille. Esimerkkinä metsäteollisuuden puuhuolto kelirikkoaikana ja sadekausilla sekä kesäasukkaiden/ kesämökkien (muualla asuvat) omistajien tarpeet viikonloppuisin.
Ajoittain, mutta poikkeuksellisesti edellä mainitun kaltaisia tarpeita on ollut ja jotka on kyetty hoitamaan nyt voimassa olevan maa-ainesluvan ehtojen mukaan.
Esitämme, että erityisistä syistä tilapäinen kuormaus ja kuljetus olisi edelleen mahdollista lauantaisin klo 07:00 - 18:00.”
Oheismateriaali:
- sijaintikartta
- suunnitelmakartta
Lisätiedot: Ympäristösihteeri Katja Lappalainen, puh. 044 459 681.
Päätösehdotus Ympäristöpalvelujen palvelualuejohtaja:
Ympäristölautakunta myöntää hakijalle maa-aineslain sekä ympäristönsuojelulain mukaisen yhteisluvan haettuun kokonaismäärältään 125 000 m3ktr kalliokiviaineksen ottamiseen sekä kallion louhintaan ja murskaukseen kiinteistölle Hyttilä 601-401-3-61, Pihtipudas.
Lupa myönnetään 10 vuodeksi. Hakemuksessa, 19.6.2024 päivätyssä ottosuunnitelmassa ja sen liitteissä esitetyn lisäksi tulee maa-aineksen ottamisessa, louhinnassa ja murskauksessa noudattaa seuraavia määräyksiä:
Lupamääräykset
- Ennen ottamistoiminnan aloittamista tulee ottamisalue merkitä selvästi maastoon sekä ottoalue suojata riittävän korkealla ja sään kestävällä aidalla. Alueelle tulee sijoittaa riittävä määrä korkeusmerkkejä, joista ottotason arviointi on mahdollista suorittaa. Ottamisalueelle tulee pystyttää selkeä taulu, josta ilmenee luvanhaltijan / urakoitsijan yhteystiedot ja luvan voimassaoloaika. Merkinnät tulee tehdä ennen ottotoiminnan aloittamista.
Ennen toiminnan aloittamista alueella on pidettävä aloitustarkastus, jossa käydään läpi lupaan liittyvät asiat.
- Alin sallittu ottotaso on +138,00 (N2000).
- Muodostuvan altaan sekä laskeutusaltaan vedenpinnan korkeus tulee mitata ja altaan vedestä tulee tutkia: pH, sameus, väri, sähkönjohtavuus, happi, nitraatti (NO3), TOC, öljyhiilivedyt C10-C40, arseeni, kromi, kupari, lyijy, nikkeli, sinkki, rauta, mangaani, kloridi, sulfaatti, kiintoaine ja CODMn sekä ammoniumtyppi. Näytteenotto tulee uusia oton päätyttyä, sekä sen lisäksi vedenlaadunmääritys tulee uusia tarvittaessa valvontaviranomaisen sitä edellyttäessä.
Vesinäytteiden otossa tulee käyttää akkreditoitua näytteenottajaa ja analysoinnissa sertifioitua laboratoriota.
- Louhinta- ja murskaustyön aikana tulee riittävin varoitusilmoituksin ja muutoinkin huolehtia siitä, ettei toiminnasta aiheudu vaaraa alueella liikkuville.
- Louhinta-aikana louhoksen vedet tulee johtaa hallitusti laskeutusaltaan kautta maastoon.
- Toiminnan ajalliset rajoitukset
Poraaminen on sallittu arkipäivisin klo 8–18
Räjäytykset ja rikotus on sallittu arkipäivisin klo 8–18
Murskaaminen on sallittu arkipäivisin klo 7–22
Kuormaaminen ja kuljetus on sallittu arkipäivisin klo 6–22
Murskaus- ja louhintatoimintaa ei saa harjoittaa pyhäpäivinä eikä joulu-, uudenvuoden- tai juhannusaattona.
Louhintaa ja murskausta ei saa harjoittaa 1.6.-31.8. eikä 22.12.-31.12. välisenä aikana.
- Meluhaittojen ehkäisy
Toiminnasta aiheutuva melu ei saa häiriölle alttiissa kohteissa ylittää melutason ohjearvoista annetussa valtioneuvoston päätöksessä (VNp 993/1992) säädettyjä ulkomelun ohjearvoja vakituisen asumiseen käytettävillä alueilla päiväohjearvoa (klo 7–22) 55 LAeq ja yöohjearvoa (klo 22–7) LAeq 50 dB sekä loma-asumiseen käytettävillä alueilla päiväohjearvoa (klo 7–22) 45 dB ja yöohjearvoa (klo 22–7) 40 dB. Toiminta tulee sijoittaa alueella siten, että kaivannon reunat ja varastokasat ehkäisevät mahdollisimman tehokkaasti melun leviämistä häiriintyvien kohteiden suuntaan. Haitallista melua on torjuttava koteloinnein, kumituksin ja muilla vastaavasti ääniteknisesti parhailla meluntorjuntatoimilla. Meluesteet on tarvittaessa rakennettava melulähteen välittömään läheisyyteen.
Jos määrättyjen meluohjearvojen ylittymistä on syytä epäillä, tulee luvan saajan valvontaviranomaisen vaatiessa teettää kustannuksellaan melumittaus lähimmillä asuinkiinteistöillä toiminnan aikana. Mittausten niin osoittaessa on ryhdyttävä tarvittaviin toimenpiteisiin meluhaittojen vähentämiseksi ohjearvojen mukaiselle tasolle. Tarvittaessa melumittaus on tehtävä viranomaisen niin määrätessä myöhemmin uudelleen.
- Tärinähaittojen ehkäisy
Toiminnan aiheuttama tärinä ei saa aiheuttaa ympäristön rakennusten ja rakennelmien vaurioitumista. Mikäli tarvetta ilmenee, toiminnanharjoittajan tulee tarvittaessa kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen määräyksestä selvittää vaurioiden määrä ja laatu.
- Pölyhaittojen ehkäisy
Toiminnan aiheuttama pölyhaitta ei saa ylittää lähimmällä asumiseen käytettävällä alueella hengitettävien hiukkasten (PM10) osalta raja-arvoa 50 µg/m3, 24 h keskiarvona mitattuna. Tarvittaessa, mikäli on aihetta epäillä raja-arvon ylittyvän, toiminnanharjoittajan on kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen määräyksestä tehtävä pölypäästöön liittyvä mittaus. Pölyhaittoja tulee tarpeen mukaan ehkäistä kastelemalla tai koteloimalla laitteistot tai muulla vastaavalla menetelmällä.
- Poltto- ja voiteluaineiden sekä ympäristölle haitallisten kemikaalien varastointi alueella on kielletty muulloin kuin murskaus- ja louhintatoiminnan aikana. Alueella ei saa käyttää huonokuntoisia koneita tai ajoneuvoja. Autojen ja koneiden säilytys ja huolto alueella on kielletty, ellei ympäristön pilaantumisvaara ole poistettu asianmukaisilla tiloilla tai suojarakenteilla. Koneiden ja autojen tankkaus tulee järjestää siten, ettei siitä aiheudu öljy- tai polttoainepäästöjen vaaraa. Lisäksi on pohjavedelle tai maaperälle vahingollisten aineiden käsittelyssä noudatettava erityistä huolellisuutta ja varovaisuutta. Murskaus- ja louhintajakson aikana alueelle sijoitettavat polttoainesäiliöt tulee olla lukittavia sekä ylitäytönestimellä ja laponestolaitteella varustettuja. Niiden tulee olla kaksoisvaippasäiliöitä tai ne tulee sijoittaa lujiin ja tiiviisiin suoja-altaisiin, joiden tilavuus on suurempi kuin polttoainesäiliöiden tilavuus. Tällöin suoja-altaat tulee varustaa katoksilla tai sadeveden poistoja erotuslaitteilla. Altaisiin kertynyt vesi poistetaan säännöllisesti. Toiminnassa tarvittavat voiteluöljyt ja muut vaaralliset aineet tulee säilyttää omissa astioissaan tiivispohjaisessa lukittavassa varastokontissa tai vastaavassa. Murskaus- ja louhintajakson loputtua polttoainesäiliöt tulee siirtää alueelta pois.
- Jos öljyä tai muuta pohja- tai pintaveden laatua vaarantavaa ainetta joutuu maaperään, on siitä välittömästi ilmoitettava Keski-Suomen pelastuslaitokselle ja kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle sekä ryhdyttävä heti toimenpiteisiin vahingon leviämisen estämiseksi. Vahinko- ja onnettomuustilanteita varten on alueelle varattava riittävä määrä imeyttämismateriaalia, kuten turvetta.
- Alueelle ei saa jättää roskaa, jätettä eikä tarpeettomia rakenteita tai esineitä. Toiminnassa syntyvät jätteet tulee kerätä omiin keräysastioihinsa ja toimittaa asianmukaiselle vastaanottajalle ensisijaisesti hyötykäyttöön. Vaaralliset jätteet kuten öljyiset jätteet tulee varastoida omissa selkeästi merkityissä astioissaan ja säilyttää suljetussa tilassa, huoltovaunussa tai kontissa ennen toimittamista hyväksyttyyn vastaanottoon.
- Urakoitsijat ja toimintapaikalla toimiva henkilöstö tulee perehdyttää tämän ympäristösuojelulain ja maa-aineslain mukaisen yhteisluvan ehtojen sekä vahinkotilanteiden varalle. Henkilöstön käytössä tulee olla toimintaohjeet vahinkotilanteiden varalle. Onnettomuus- ja häiriötilanteita varten toiminnalle on nimettävä vastuuhenkilö. Vastuuhenkilön yhteystiedot tulee toimittaa kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle.
- Toiminnanharjoittajan tulee seurata toimialansa parhaan käyttökelpoisen tekniikan (BAT) kehittymistä ja parhaiden ympäristökäytänteiden (BEP) kehittymistä sekä varautua niiden käyttöönottoon.
- Ennen kunkin toimintajakson aloittamista murskausasema esitetään toimintakunnossa ja ilmoitetaan työmaavastuuhenkilöiden tiedot ympäristönsuojeluviranomaiselle.
- Toiminnanharjoittajan on pidettävä kirjaa laitoksen toiminnasta, tuotantomääristä, toiminnassa syntyvistä jätelajeista, jätemääristä ja niiden toimituspaikoista sekä poikkeuksellisista tilanteista.
Yhteenveto laitoksen tarkkailusta ja kirjanpidosta on toimitettava ympäristönsuojeluviranomaiselle vuosittain tammikuun loppuun mennessä.
- Ottamisen päätyttyä ottoalue tulee maisemoida ottosuunnitelmassa esitetyn mukaisesti. Alueen jälkitasauksessa, jälkiverhoilussa ja yleisessä siistimisessä ei saa käyttää pohjavettä vaarantavia materiaaleja. Pintamaat tulee varastoida kaivualueen ulkopuolelle siten, että ne voidaan käyttää maisemoinnin yhteydessä kasvualustan muodostamiseen. Kaksi vuotta ennen lupakauden päättymistä alueella tulee tehdä tarkastus, jossa selvitetään jatkosuunnitelmat ja mahdollinen maisemointitarve. Tarkastuksessa tulee olla läsnä luvanhaltija, kunnan maa-ainesoton valvoja sekä tarvittaessa ELY-keskuksen edustaja.
Ottoalueen reunat tulee suojata pysyvästi teräsaidalla.
- Toiminnan olennaisesta muuttamisesta ja lopettamisesta sekä toiminnan pysyvästä tai pitkäaikaisesta keskeyttämisestä on ilmoitettava kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. Ilmoitus on tehtävä kirjallisesti ja siinä on selvitettävä tarvittavat ympäristönsuojelutoimet, jotka alueella on tarpeen tehdä.
Toiminnan aloittamislupa ennen päätöksen lainvoimaisuutta:
Lupa toiminnan aloittamiseksi ennen päätöksen lainvoimaisuutta myönnetään.
Vakuuden määrääminen:
Ennen ottamistoiminnan aloittamista tulee hakijan antaa 9500 euron vakuus lupamääräysten noudattamiseksi. Vakuuden tulee olla voimassa siihen saakka, kunnes kaikki luvan tai sen määräysten edellyttämien toimenpiteiden toteutus on lopputarkastuksessa hyväksytty.
Samaa vakuutta voidaaan käyttää niiden haittojen, vahinkojen ja kustannusten korvaamiseksi, jotka päätöksen kumoaminen tai luvan muuttaminen voi aiheuttaa.
RATKAISUN PERUSTELUT
Lupaharkinnan perusteet
Hakemuksen ja lupamääräysten mukaan tehtävän ottamisen ei katsota aiheuttavan maa-aineslain 3 §:n tarkoittamia haitallisia seurauksia. Luvan myöntämisestä ei katsota aiheutuvan ympäristönsuojelulain 49 §:n tarkoittamaa haitallista seurausta tai sen vaaraa, vaan tämän hetkisen tiedon mukaan luvan myöntämisen edellytykset täyttyvät.
Toiminta täyttää ympäristönsuojelulain ja jätelain sekä niiden nojalla annettujen asetusten vaatimukset sekä ne vaatimukset, jotka luonnonsuojelulaissa ja sen nojalla on säädetty, kun toimintaa harjoitetaan tässä päätöksessä esitetyllä tavalla. Hakemuksessa ja suunnitelmissa esitetty toiminta on järjestetty murskaus- ja louhintatoimintojen yleisesti käytössä olevien hyvien toimintaperiaatteiden mukaisesti.
Ympäristölautakunta katsoo, että kun toimintaa harjoitetaan hakemuksessa esitetyllä tavalla ja noudatetaan tässä luvassa annettuja määräyksiä, toiminnasta ei ennalta arvioiden aiheudu luvan myöntämisen esteenä olevaa terveyshaittaa, merkittävää ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa, kiellettyä maan tai pohjaveden pilaantumista, erityistä luonnonolosuhteiden huonontumista, vedenhankinnan tai yleiseltä kannalta tärkeän muun käyttömahdollisuuden vaarantumista toiminnan vaikutusalueella tai eräistä naapuruussuhteista annetussa laissa tarkoitettua kohtuutonta rasitusta. Toiminta ei sijoitu kaavamääräysten vastaisesti.
Valtioneuvoston asetuksen (800/2010) 3 §:n mukaan kivenlouhimo ja kivenmurskaamo on sijoitettava siten, että niiden etäisyys asuinrakennukseen ja loma-asumiseen käytettävään rakennukseen on vähintään 300 metriä. Tämä etäisyys kohteessa täyttyy.
Laitos ei sijoitu tärkeälle tai muuten vedenhankintaan soveltuvalle pohjavesialueelle tai sellaisen välittömään läheisyyteen. Välittömässä läheisyydessä ei ole myöskään yksittäisiä talousvesikaivoja eikä vesistöjä.
Tuotantoalueella ei ole erityisiä luonnonarvoja eikä luonnonsuojelulain perusteella erityisesti suojeltavia lajeja ja luontotyyppejä. Toiminnasta mahdollisesti aiheutuva maaperän ja pohjaveden pilaantumisen vaara voidaan estää annetuilla määräyksillä.
Rajoituksilla on haluttu varmistaa, että toiminnasta ei aiheutuisi alueen asukkaille kohtuutonta rasitusta, terveyshaittaa tai viihtyisyyshaittaa. Haittojen rajoittamiseksi on asetettu toiminta- ja aikarajoituksia sekä annettu määräyksiä toiminnan sijoittamisesta, suojauksesta sekä tarkkailusta. Annetut lupamääräykset ovat tarpeellisia, jotta toiminnasta aiheutuva ympäristön pilaantumisen vaara sekä ottamisen vahingollinen vaikutus jää mahdollisimman vähäiseksi, eikä siitä aiheudu haittaa tai vaaraa.
Ottamisen aloittaminen ennen päätöksen lainvoimaisuutta voidaan sallia, koska kyseessä ei ole uusi maa-ainesten ottoalue.
Lausuntojen huomiointi
Saapuneet lausunnot on otettu huomioon lupaharkinnassa ja lupamääräyksissä.
Lupamääräysten 1–18 yksilöidyt perustelut
Lupamääräykset 1-3
Lupamääräykset on annettu haitallisten ympäristövaikutusten ehkäisemiseksi ja selvittämiseksi.
Lupamääräykset 4
Lupamääräykset on annettu alueella liikkuville kohdistuvan vaaran ja haitan vähentämiseksi sekä valvonnan toteuttamiseksi.
Lupamääräykset 6-7
Meluhaittojen ehkäisemiseksi on rajoitettu toiminta-aikoja sekä määrätty melupäästöä koskevista rajoista ja suojauksista ja meluvaikutuksen tarkkailusta.
Lupamääräys 8
on annettu toiminnan haitallisten tärinävaikutusten ehkäisemiseksi ja niiden selvittämiseksi.
Lupamääräys 9
on annettu pölyhaittojen ehkäisemiseksi. Asuinalueilla on määrätty pölypäästöä koskevista rajoista ja suojauksista ja pölyvaikutuksen tarkkailusta.
Lupamääräykset 5, 10-11
Määräykset on annettu pohja- ja pintaveden sekä maaperän pilaantumisen ehkäisemiseksi.
Lupamääräys 12
Määräys on annettu asianmukaisen jätehuollon turvaamiseksi ja alueen roskaantumisen ehkäisemiseksi.
Lupamääräys 13
Määräykset on annettu poikkeuksellisiin tilanteisiin varautumiseksi.
Lupamääräys 14
Parasta käyttökelpoista tekniikkaa koskeva määräys on annettu ympäristönsuojelulain nojalla.
Lupamääräykset 15-16, 18
Määräykset on annettu valvonnan toteuttamiseksi ja ympäristöhaittojen ehkäisemiseksi.
Lupamääräys 17
Lupamääräys on annettu maaperän pilaantumis- ja maisemahaitan välttämiseksi ja rajoittamiseksi sekä alueen turvallisuuden varmistamiseksi ottotoiminnan päättymisen jälkeen.
MAININTA LUPAA ANKARAMMAN ASETUKSEN NOUDATTAMISESTA
Jos asetuksella annetaan tämän lain nojalla myönnetyn luvan määräystä ankarampia säännöksiä tai luvasta poikkeavia säännöksiä luvan voimassa olosta tai tarkistamisesta, on asetusta luvan estämättä noudatettava.
LUVAN VOIMASSA OLO
Lupa on voimassa 31.5.2035 saakka.
Jos lupavelvollinen toiminta oleellisesti muuttuu, on toiminnalle haettava uusi lupa. Tämä päätös on määräaikana voimassa, kunnes uusi lupapäätös on tullut lainvoimaiseksi.
Päätöksestä tiedottaminen
Päätöksestä tiedotetaan ympäristönsuojelulain 85 §:n mukaan.
Tarkastusmaksu
Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen maksutaksan mukaisesti tarkastusmaksuksi määrätään 3265 euroa. Maksuun lisätään hakemuksen ja päätöksen tiedottamisesta aiheutuvat kulut ja asianosaisten kuulemiskulut.
Sovelletut oikeusohjeet
Maa-aineslaki (555/1981) 1, 3-6, 10-13, 19-20 ja 23 §.
VNA maa-ainesten ottamisesta (926/2005) 1, 6 ja 7 §. Ympäristönsuojelulaki (527/2014) 27, 42, 43, 44, 47a, 48, 49, 52, 53, 58, 62, 66, 70, 83 - 87, 96, 190 ja 191 §.
Ympäristönsuojeluasetus (713/2014) 2 ja 11 - 15 §.
Jätelaki (646/2011) 12, 13, 15, 72, 118 §.
Valtioneuvoston asetus kivenlouhimojen, muun kivenlouhinnan ja kivenmurskaamojen ympäristönsuojelusta (800/2010).
Valtioneuvoston päätös melutason ohjearvoista (993/1992).
Valtioneuvoston asetus ilmanlaadusta (38/2011).
Pohjoisen Keski-Suomen Ympäristöpalveluiden maa-ainestaksa (Pohjoisen Keski-Suomen ympäristölautakunta 4.3.2025 § 10 ).
Muutoksenhaku
Tähän päätökseen saa hakea valittamalla muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta siten kuin oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetussa laissa (808/2019) säädetään. Käsittelymaksuun saa hakea valittamalla muutosta samoin kuin pääasiaan. Valitusaika on 30 päivää päätöksen antopäivästä. Päätökseen liitetään valitusosoitus.
- - -
Ympäristöpalvelujen palvelualuejohtaja ehdotti kokouksessa, että päätösehdotuksen lupamääräykseen kohtaan 6 tehdään seuraava lisäys:
Louhintaa ja murskausta ei saa harjoittaa 1.6.-31.8. eikä 22.12.-31.12. välisenä aikana.
Päätös Lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen palvelualuejohtajan kokouksessa tehdyllä lisäyksellä.
Muutoksenhaku Hallintovalitus
Toimenpiteet Ote hakija, Keski-Suomen ely-keskus, kuulutus tiedoksi muille asianosaisille sekä julkaisu Viitasaaren ja Pihtiputaan verkkosivut
| Edellinen asia | Seuraava asia |