Dynasty tietopalvelu
Viitasaaren kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://viitasaari.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://viitasaari.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 02.06.2025/Pykälä 55


Kokousasian teksti

 

Valtuuston kokousten ilmoitus- ja koollekutsumistapa sekä päätösten tiedoksianto kunnan jäsenille toimikaudelle 2025-2029

 

Kaupunginhallitus 19.05.2025 § 145 

 

 

 

 Kuntalaki 108 § Kunnan ilmoitukset

 "Kunnan ilmoitukset saatetaan tiedoksi julkaisemalla ne yleisessä tietoverkossa, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu, sekä tarpeen vaatiessa muulla kunnan päättämällä tavalla. Ilmoitusten on oltava yleisessä tietoverkossa 14 vuorokautta, jollei asian luonteesta muuta johdu. Ilmoituksen sisältämät henkilötiedot on poistettava tietoverkosta edellä mainitun ajan kuluttua."

 

 Kuntalain 94 §.n mukaan valtuusto kokoontuu päättäminään aikoina ja myös silloin, kun valtuuston puheenjohtaja katsoo sen tarpeelliseksi. Valtuusto on kutsuttava koolle myös kunnanhallituksen tai vähintään neljäsosan valtuutetuista sitä pyytäessä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällainen asia on valmisteltava kiireellisesti.

 

 Voimassa olevan hallintosäännön mukaan:

 

 107 § Kokouskutsu

 "Kokouskutsun antaa valtuuston puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat.

 

 Kokouskutsussa on mainittava, jos kyseessä on sähköinen kokous ja ilmoitettava verkko-osoite sekä tila, jossa yleisö voi seurata kokousta. Kokouskutsussa on mainittava jos osa kokousasioista käsitellään suljetussa kokouksessa.

 

 Kokouskutsu on lähetettävä vähintään 4 päivää ennen valtuuston kokousta kullekin valtuutetulle sekä niille, joilla on kokouksessa läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus. Samassa ajassa on kokouksesta tiedotettava kunnan verkkosivuilla.

 

 Valtuusto voi tavoitteidensa ja toimintansa kehittämiseksi pitää myös epävirallisia kehittämiskokouksia, iltakouluja ja valmisteluseminaareja, joita koskevat kutsut ja käsiteltävä aineisto lähetetään erikseen tilaisuuteen kutsuttaville."

 

 108 § Esityslista

 Esityslista, joka sisältää selostuksen käsiteltävistä asioista ja ehdotukset valtuuston päätöksiksi, lähetetään kokouskutsun yhteydessä, jolleivät erityiset syyt ole esteenä. Jos esityslistalla, liitteissä tai oheismateriaalissa on salassa pidettäviä tietoja, asiakirjaan tehdään merkintä salassapidosta.

 

 Valtuusto päättää, kuinka monelle varavaltuutetulle esityslista toimitetaan."

 

  109 § Sähköinen kokouskutsu

 "Kokouskutsu, esityslista, liitteet ja oheismateriaali voidaan lähettää sähköisesti. Tällöin kaupunginhallitus tai sen nimeämä viranhaltija vastaa siitä, että tähän tarvittavat tekniset laitteet, järjestelmät ja tietoliikenneyhteydet ovat käytettävissä."

 

 129 § Päätösten tiedoksianto kunnan jäsenille

 "Valtuuston pöytäkirja siihen liitettyine valitusosoituksineen pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävänä kunnan verkkosivuilla siten kuin kuntalain 140 §:ssä säädetään.

 

 Pöytäkirja liitteineen julkaistaan verkkosivuilla ellei lailla toisin säädetä."

 

 KuntaL 140 § Päätöksen tiedoksianto kunnan jäsenelle

 "Valtuuston, kunnanhallituksen ja lautakunnan sekä kuntayhtymän 58 §:n 1 momentissa tarkoitetun toimielimen pöytäkirja siihen liitettyine oikaisuvaatimusohjeineen tai valitusosoituksineen pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävänä yleisessä tietoverkossa, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu. Jos asia on kokonaan salassa pidettävä, pöytäkirjassa julkaistaan ainoastaan maininta salassa pidettävän asian käsittelystä. Pöytäkirjassa julkaistaan ainoastaan tiedonsaannin kannalta välttämättömät henkilötiedot. Pöytäkirjan sisältämät henkilötiedot on poistettava tietoverkosta oikaisuvaatimus- tai valitusajan päättyessä.

 

 Kunnan ja kuntayhtymän muun kuin 1 momentissa tarkoitetun viranomaisen pöytäkirja pidetään vastaavasti yleisesti nähtävänä, jos asianomainen viranomainen katsoo sen tarpeelliseksi.

 

 Kunnan jäsenen ja 137 §:n 2 momentissa tarkoitetun kunnan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa."

 

 Pöytäkirja pitää olla tarkastettu ennen kuin se voidaan panna nähtäville.

 

 Hallintosäännön 167 §:n mukaan pöytäkirja tarkastetaan toimielimen päätämällä tavalla.

 

 Lisätiedot: Hallintopalvelujen palvelualuejohtaja Anni Riihimäki, puh.

 044 459 7301, anni.riihimaki@viitasaari.fi

 

Päätösehdotus Kaupunginjohtaja:

 

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että

 

1. varsinainen kokouskutsu julkaistaan yleisessä tietoverkossa (kaupungin internetsivuilla) ja myös kaupungintalon ilmoitustaululla;

 

2. kokouksesta ilmoitetaan paikkakunnalla ilmestyvässä ja laajasti luetussa Viitasaaren Seutu lehdessä siten, että ilmoituksessa mainitaan kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat;

 

3. kokouskutsu (esityslista) toimitetaan sähköisenä valtuuston jäsenille ja esityslistan saaville varajäsenille 4 päivää ennen valtuuston kokousta ja julkaistaan yleisessä tietoverkossa;

 

4. kaupunginvaltuuston esityslista toimitetaan suurimpien valtuustoryhmien osalta kutsumisjärjestyksessä kolmelle ensimmäiselle varavaltuutetulle ja muiden ryhmien osalta ensimmäisille varavaltuutetuille;

 

5. kaupunginvaltuuston kokouksen pöytäkirja tarkastetaan viimeistään kokousta seuraavan viikon maanantaina kello 12.00 tai edellisenä työpäivänä kello 12.00, jos maanantai on pyhäpäivä, sekä julkaistaan kaupungin internetsivuilla.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto

 

Toimenpiteet Jatkokäsittelyyn kaupunginvaltuusto 2.6.2025

 

 

Kaupunginvaltuusto 02.06.2025 § 55  

297/00.01.02/2025  

 

 

 

Päätösehdotus Kaupunginvaltuusto päättää, että

 

1. varsinainen kokouskutsu julkaistaan yleisessä tietoverkossa (kaupungin internetsivuilla) ja myös kaupungintalon ilmoitustaululla;

 

2. kokouksesta ilmoitetaan paikkakunnalla ilmestyvässä ja laajasti luetussa Viitasaaren Seutu lehdessä siten, että ilmoituksessa mainitaan kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat;

 

3. kokouskutsu (esityslista) toimitetaan sähköisenä valtuuston jäsenille ja esityslistan saaville varajäsenille 4 päivää ennen valtuuston kokousta ja julkaistaan yleisessä tietoverkossa;

 

4. kaupunginvaltuuston esityslista toimitetaan suurimpien valtuustoryhmien osalta kutsumisjärjestyksessä kolmelle ensimmäiselle varavaltuutetulle ja muiden ryhmien osalta ensimmäisille varavaltuutetuille;

 

5. kaupunginvaltuuston kokouksen pöytäkirja tarkastetaan viimeistään kokousta seuraavan viikon maanantaina kello 12.00 tai edellisenä työpäivänä kello 12.00, jos maanantai on pyhäpäivä, sekä julkaistaan kaupungin internetsivuilla.

 

Päätös Hyväksyttiin kohdat 1 – 5.

 

Muutoksenhaku Kunnallisvalitus

 

Toimenpiteet Otteet hallintopalvelujen palvelualuejohtaja, tiedonhallintasihteeri, hallintopalveluiden toimistosihteeri