Dynasty tietopalvelu
Viitasaaren kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://viitasaari.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://viitasaari.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 11.08.2025/Pykälä 187


Oheismateriaali
Otsikko
Oheismateriaali 1Toimintasaanto_vanhusneuvosto
(pdf 207.69 kb)

Kokousasian teksti

 

Viitasaaren vanhusneuvoston asettaminen toimikaudelle 2025-2029

 

Kaupunginhallitus 11.08.2025 § 187  

393/00.00.01/2025  

 

 

 Kuntalain 27 §:n mukaan ikääntyneen väestön osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi kunnanhallituksen on asetettava vanhusneuvosto ja huolehdittava sen toimintaedellytyksistä. Vanhuseneuvosto voi olla useamman kunnan yhteinen.

 

Vanhusneuvostolle on annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri toimialojen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun ja seurantaa asioissa, joilla on merkitystä ikääntyneen väestön hyvinvoinnin, terveyden, osallisuuden, elinympäristön, asumisen, liikkumisen tai päivittäisistä toiminnoista suoriutumisen taikka heidän tarvitsemiensa palvelujen kannalta.

 

Hallintosäännön 14 §:n mukaan kaupungissa on nuorisovaltuusto, vanhusneuvosto ja vammaisneuvosto, joiden kokoonpanosta, asettamisesta ja toimintaedellytyksistä päättää kaupunginhallitus.

 

 Vanhusneuvoston kokoonpanosta ja valinnasta ei ole erityistä sääntelyä, joten niistä voidaan päättää paikallisten olosuhteiden mukaan. Kunnan on myös mahdollista asettaa sama toimielin hoitamaan vanhusneuvoston ja vammaisneuvoston tehtäviä.

 

Toimikaudella 2021-2025 oli vanhusneuvoston kokoonpanossa edustajat seuraavilta tahoilta:

 

Viitasaaren Eläkkeensaajat ry

Eläkeliiton Viitasaaren yhdistys ry

Viitaseudun kuulo ry 

Viitasaaren Eläkeläiset ry

Viitasaaren seurakunta

 

Kaupunginhallituksen edustajana toimi Hilma Vepsäläinen.

 

Vanhusneuvoston sihteerinä on toiminut hyvinvointikoordinaattori Pauliina Koivisto.

 

Viitasaaren eläkeläisjärjestöille on lähetetetty 26.6.2025 kirje jäsenehdotuksista vanhusneuvostoon.

 

Viitasaaren Eläkkeensaajat ry on 15.7.2025 ilmoittanut, että yhdistys esittää vanhusneuvostoon toimikaudelle 2025-2029 varsinaiseksi jäseneksi Sisko Linnan ja varajäseneksi Marja-Leena Leivon.

 

Viitasaaren Eläkeläiset ry:stä Alpo Saastamoinen on antanut suostumuksensa vanhusneuvoston jäseneksi.

 

Viitaseudun kuulo ry on esittää vanhusneuvoston jäseneksi Birgitta Paanilaa.

 

Oheismateriaali:

-          Vanhusneuvoston toimintasääntö

 

 Lisätiedot: Hallintopalvelujen palvelualuejohtaja Anni Riihimäki, puh. 044 459 7301, anni.riihimaki@viitasaari.fi

 

Päätösehdotus Kaupunginjohtaja:

 

 Kaupunginhallitus päättää

 

  1. pyytää Viitasaaren Vanhustenkoti yhdistys ry:tä nimeämään edustajansa ja henkilökohtaisen varajäsenen Viitasaaren vanhusneuvostoon;

 

  1. ottaa huomioon vanhusneuvoston kokoonpanossa Viitasaaren Eläkkeensaajat ry:n, Viitasaaren Eläkeläiset ry:n sekä Viitaseudun kuulo ry:n ilmoituksen;

 

  1. pyytää Viitasaaren seurakuntaa nimeämään oman edustajansa vanhusneuvostoon;

 

  1. nimittää vanhusneuvostoon kaupunginhallituksen edustajan;

 

  1. antaa vanhusneuvoston tehtäväksi puheenjohtajan nimittämisen keskuudestaan;

 

  1. nimittää vanhusneuvoston sihteeriksi  hyvinvointikoordinaattori Pauliina Koiviston;

 

  1. todeta, että vanhusneuvosto pyytää asiantuntijoita kokoukseen tarpeen mukaan.

 

----

 

Outi Vornanen esitti kokouksessa Viitasaaren vanhusneuvoston kaupunginhallituksen edustajaksi Jari Hämäläisen.

 

Päätös  Kaupunginhallitus päätti

 

  1. pyytää Viitasaaren Vanhustenkoti yhdistys ry:tä nimeämään edustajansa ja henkilökohtaisen varajäsenen Viitasaaren vanhusneuvostoon.

 

  1. valita vanhusneuvoston kokoonpanoon Viitasaaren Eläkkeensaajat ry:stä varsinaiseksi jäseneksi Sisko Linnan ja varajäseneksi Marja-Leena Leivon sekä Viitasaaren Eläkeläiset ry:stä jäseneksi Alpo Saastamoisen ja Viitaseudun kuulo ry:stä Birgitta Paanilan.

 

  1. pyytää Viitasaaren seurakuntaa nimeämään oman edustajansa vanhusneuvostoon.

 

  1. nimittää vanhusneuvostoon kaupunginhallituksen edustajaksi Jari Hämäläisen.

 

  1. antaa vanhusneuvoston tehtäväksi puheenjohtajan nimittämisen keskuudestaan.

 

  1. nimittää vanhusneuvoston sihteeriksi  hyvinvointikoordinaattori Pauliina Koiviston.

 

  1. todeta, että vanhusneuvosto pyytää asiantuntijoita kokoukseen tarpeen mukaan.

 

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimus

 

Toimenpiteet Ote Viitasaaren Vanhustenkotiyhdistys ry, valitut henkilöt, Viitasaaren seurakunta, kaupunginhallituksen edustaja, hallintopalvelujen palvelualuejohtaja, tiedonhallintasihteeri, palkat/ Monetra