RSS-linkki
Kokousasiat:https://viitasaari.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Elinympäristön ja asumisen lautakunta
Pöytäkirja 27.08.2025/Pykälä 43
| Otsikko |
|---|
| Oheismateriaali 1Arviointikertomus vuodelta 2024 (pdf 6.13 mb) |
Elinympäristön ja asumisen lautakunnan vastine; Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2024
Tarkastuslautakunta 07.05.2025 § 20
Kuntalain 121 §:n mukaan tarkastuslautakunnan tehtävänä on arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla. Tarkastuslautakunta antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä.
Oheismateriaali:
- Arviointikertomus 2024
Päätösehdotus Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja:
Tarkastuslautakunta valmistelee ja allekirjoittaa tilikauden 2024 arviointikertomuksen toimitettavaksi kaupunginvaltuustolle.
Lisäksi tarkastuslautakunta esittää, että kaupunginvaltuusto pyytää kaupunginhallitusta antamaan selvityksen arviointikertomuksessa esiintuoduista havainnoista, johtopäätöksistä ja suosituksista (tarkastuslautakunnan kannanotto). Selvitys pyydetään antamaan valtuustolle viimeistään lokakuun 2025 loppuun mennessä ja toimittamaan tiedoksi tarkastuslautakunnalle
Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto
Toimenpiteet Jatkokäsittelyyn kaupunginvaltuusto
Kaupunginvaltuusto 26.05.2025 § 28
Oheismateriaali:
- Arviointikertomus 2024 (postitettu valtuutetuille ja varavaltuutetuille 19.5.2025)
Päätösehdotus Kaupunginvaltuusto päättää
1. hyväksyä vuoden 2024 arviointikertomuksen.
2. pyytää arviointikertomuksessa esitetyistä havainnoista, johtopäätöksistä ja suosituksista kaupunginhallituksen selvitykset niin, että ne voidaan käsitellä vuoden 2025 lokakuun valtuuston kokouksessa.
Päätös Hyväksyttiin.
---
Merkitään pöytäkirjaan, että tarkastuslautakunnan varapuheenjohtaja Tiina Minkkinen esitti tarkastuslautakunnan puheenjohtaja katsauksen valtuutetuille.
Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto
Toimenpiteet Ote tarkastuslautakunta, jatkokäsittelyyn kaupunginhallitus
Kaupunginhallitus 09.06.2025 § 154
Tarkastuslautakunta on antanut arviointikertomuksen valtuustolle, jota käsiteltiin valtuustossa 26.5.2025. Kaupunginvaltuusto on pyytänyt kaupunginhallitukselta vastineet arviointikertomuksessa esitetyistä havainnoista, selvityspyynnöistä ja suosituksista lokakuun 2025 loppuun mennessä.
- Arviointikertomus 2024
Lisätiedot: Hallintopalvelujen palvelualuejohtaja Anni Riihimäki, puh. 044 459 7301, anni.riihimaki@viitasaari.fi
Päätösehdotus Kaupunginjohtaja:
Kaupunginhallitus päättää
- merkitä liitteenä olevan arviointikertomuksen 2024 tiedoksi.
- pyytää lautakunnilta sekä palvelualueilta vastineet arviointikertomuksessa esitettyihin havaintoihin ja suosituksiin siten, että kaupunginhallitus voi käsitellä vastineen kokouksessaan 20.10.2025 ja kaupunginvaltuusto kokouksessaan 27.10.2025.
Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto
Toimenpiteet Ote + arviointikertomus lautakunnat, Viitasaaren Vuokra-asunnot Oy, Wiitaseudun Yrityspalvelu Oy, hallintopalveluiden palvelualuejohtaja
seu
Elinympäristön ja asumisen lautakunta 27.08.2025 § 43
175/00.03.01/2025
Tarkastuslautakunnan kannanotossa todetaan elinympäristön ja asumisen palveluiden osalta seuraavaa (suora lainaus):
” Tarkastuslautakunta toteaa edellisen vuoden tavoin, että elinympäristön ja asumisen palveluala on omalta osaltaan pääsääntöisesti vaikuttanut myönteisesti asukkaiden hyvinvointiin panostamalla ulkoalueisiin ja retkeilykohteisiin.
Kaupungin yleistä ilmettä ja palvelujen tasoa tulisi kehittää. Tämä palvelisi strategisia tavoitteita ”Viihtyisää asumista keskustasta kyliin”, ”Hyvinvoiva ja osallistuva kuntalainen” sekä ”Kestävästi ja rohkeasti kehittyvä Viitasaari”.
Tarkastuslautakunta korostaa talousarvion täydellisyysperiaatetta, jonka mukaan talousarvioon on otettava kaupungin rahankäyttö ja rahan lähteet kokonaisuudessaan. Tilikaudelta 2024 valtuuston myöntämää määrärahaa jäi käyttämättä 0,4 miljoona euroa (21,8 %).”
Lisäksi arviointikertomuksessa on palvelualueen tavoitteet, toimenpiteet taulukoituna. Hallinnon, kunnossapidon, ruoka- ja puhtauspalveluiden sekä maankäytön osalta tarkastuskertomuksen arviointiasteikko on ”tavoitteita ei voida arvioida riittävän luotettavasti: esimerkiksi mittaustulokset valmistuvat myöhemmin tai tavoite on epäselvä.” Tilapalvejen osalta todetaan että tilapalvelun tavoitteet eivät ole toteutuneet.
Oheismateriaali:
- Arviointikertomus 2024
Lisätiedot: Elinympäristön ja asumisen palvelualuejohtaja Jukka Tuohimaa 040 152 7225
Päätösehdotus Elinympäristön ja asumisen palvelualuejohtaja:
Elinympäristön ja asumisen palvelualueen vastine hallitukselle ja edelleen tarkastuslautakunnalle:
Yleisen ilmeen ja palvelujen tason osalta pitäisi eritellä mitä palveluja tai mitä osaa kaupungin yleisilmeestä tulisi kehittää. Vuoden 2024 aikana on panostettu mm. katujen saneeraussuunnitelmiin, jotka realisoituvat tulevien vuosien aikana, joka vaikuttaa kaupungin yleisilmeeseen. Myös toimintavuoden aikana toteutetut hankkeet (mm. vesistömatkailu- ja wiilo -hankkeet sekä haukirinteen rakentaminen) osaltaan toteuttavat tavoitteita ”kestävästi ja rohkeasti kehittyvä Viitasaari” ja ”Viihtyisää asumista keskustasta kyliin”.
Talousarvion täydellisyysperiaatteen toteutumattomuus selittyy monelta osin henkilöstömenoista, koska vuonna 2024 palvelualueella oli mm. useita virkoja täyttämättä, ja ruoka- ja siivouspuolella on ollut toimintavuoden aikana rekrytointihaasteita. Suurin osa käyttämättömistä määrärahoista kohdistui henkilöstömenoihin. Myös ollessaan ensinmäinen toimintavuosi Wiitaunionin purkautumisen jälkeen, ei ole voinut kaikkia kustannuksia peilata tilinpäätöksen toteumien kautta, ja esimerkiksi tuotot myös ylittyivät merkittävästi.
Tilapalvelun osalta kiinteistöstrategian päivitys ei ole valmistunut vuoden 2024 aikana. Tilapalvelun arvio on esitetty raportissa. Talousarviovaihe piti sisällään oletuksia hyvinvointialueen päätösprosessista palveluverkkoon liittyen. Hyvinvointialueen palveluverkkopäätös valmistui viivästyneenä 11.6.2024. Kiinteistöstrategiatyö on lisäksi laajentunut kokonaisvaltaiseksi koko tilapalveluorganisaation, omistajapolitiikan sekä palveluiden tuottamisen läpileikkaukseksi, ja valmistelun edetessä myös lainsäädäntö ja lainsäädännön tulkintojen muutokset ovat hidastaneet mm. yhtiöittämisprosessin sekä kiinteistöstrategiatyön valmistumista.
Tilapalvelun henkilöstön jaksamisesta huolehtiminen on myös avattu arviossa.
Hallinnon, yhdyskuntatekniikan, ruoka- ja puhtauspalvelun sekä maankäytön osalta Elinympäristön ja asumisen lautakunta on 5.3.2025 §9 avannut tavoitteet ja toimenpiteet taulukoissaan. Arviointikertomuksessa on arvioinut valtuuston asettamia strategisten tavoitteiden toteumat sekä arviossaan avannut toimenpiteitä tavoitteiden toteutumisesta.
Syy miksi lautakunnan toimintakertomuksen taulukot eivät ole päivittyneet hallituksen toimintakertomukseen, on tekninen sekä inhimillinen. Syy on uuden järjestelmän käyttöönoton ongelmat tilinpäätöksessä, ja viimeisimmät taulukot eivät päivittyneet Opaasi-järjestelmään, ja taulukoiden puutteita ei ole myöskään huomattu toimintakertomuksen koontivaiheessa.
Lautakunnan toimintakertomus huomioineen on ollut saatavilla, ja olisi ollut toivottavaa, että arviointikertomukseen olisi huomioitu lautakunnan kannanotot, siitäkin huolimatta että hallituksen käsittelemässä toimintakertomuksessa taulukot ovat olleet puutteellisia.
Päätös Elinympäristön ja asumisen lautakunta päätti antaa päätösehdotuksen mukaisen vastineen hallitukselle ja edelleen tarkastuslautakunnalle.
Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto
Toimenpiteet ote kaupunginhallitus