RSS-linkki
Kokousasiat:https://viitasaari.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Elinympäristön ja asumisen lautakunta
Pöytäkirja 27.08.2025/Pykälä 46
Elinympäristön ja asumisen lautakunnan edustajan valinta Kestävän kehityksen toimikuntaan toimikaudelle 2025 - 2029
Kaupunginhallitus 18.08.2025 § 199
Viitasaaren kaupunginhallitus on 16.12.2019 § 246 perustanut Viitasaaren kaupungin kestävän kehityksen toimikunnan. Kaupunginhallitus on tuolloin valinnut toimikuntaan omat edustajansa ja nimennyt toimikunnan tiedotusvastaavaksi viestintäsuunnittelija Markus Kauppisen. Viitasaareen seurakunnalla on ollut toimikunnassa myös oma edustajansa. Kaupunginhallitus on pyytänyt aiemminkin lautakuntia valitsemaan toimikuntaan yhden luottamushenkilö- ja yhden viranhaltijaedustajan sekä varannut nuorisovaltuustolle, vanhusneuvostolle ja vammaisneuvostolle mahdollisuuden nimittää edustajansa toimikuntaan.
Kestävän kehityksen toimikunta on toiminut Viitasaaren ilmastohankkeen ohjausryhmänä ja ollut eri hankkeissa ohjausryhmänä tai vastaavassa roolissa.
Viitasaaren ilmastosuunnitelma sisältää yhteensä 71 toimenpidettä. Ne on jaettu kuuden pääteeman alle: energia, kestävä ruokajärjestelmä, liikenne ja liikkuminen, kestävä kuluttaminen, luonto ja ympäristö sekä verkostot ja viestintä. Toimenpiteiden suunnittelussa on huomioitu kuntalaisten, viranhaltijoiden ja kuntapäättäjien näkemyksiä, kuntia koskettavia lakivelvoitteita tuleville vuosille, ympäristöministeriön ohjeita sekä muista kunnista kartoitettuja ilmastotyön käytänteitä. Ilmastosuunnitelman seurantaa varten toimenpiteille on määritelty edistymisen indikaattoreita. Lisäksi suunnitelmaan on koottu vinkkejä ja työkaluja yhteistyön ja viestinnän kehittämiseen sekä ilmastotyön toimeenpanoon, seurantaan ja päivittämiseen. Ilmastosuunnitelman edistymistä seurataan vuosittain ja päivitetään laajemmin kerran valtuustokaudessa.
Viitasaari liittyi Hinku-kunnaksi kaupunginvaltuuston päätöksellä lokakuussa 2022. Hinku on hiilineutraaliutta tavoittelevien kuntien yhteistyöverkosto, joka tarjoaa jäsenilleen tietoa ja tukea ilmastotyöhön. Hinku-kunnilla on yhteinen tavoite, joka on 80 %:n päästövähennys vuoteen 2030 mennessä vuoden 2007 tasosta.
Oheismateriaali:
Viitasaaren kaupungin ilmastosuunnitelma 2025 - 2035
Lisätiedot: Hallintopalveluiden palvelualuejohtaja Anni Riihimäki,
puh. 044 459 7301, anni.riihimaki@viitasaari.fi
Päätösehdotus Kaupunginjohtaja:
Kaupunginhallitus päättää
- ensimmäisen kokouksen koollekutsujana toimii valittu sihteeri.
- valita toimikuntaan ympäristöpalveluiden palvelualuejohtajan, sivistys- ja hyvinvointipalveluiden palvelualuejohtajan, elinympäristön ja asumisen palvelualuejohtajan, kiinteistörakennusmestarin, viestintäsuunnittelijan ja nimittää tiedotusvastaavaksi viestintäsuunnittelijan.
- pyytää elinympäristön ja asumisen lautakuntaa sekä sivistys- ja hyvinvointilautakuntaa nimittämään yhden luottamushenkilöedustajan toimikuntaan
- pyytää nuorisovaltuustoa, vanhusneuvostoa ja vammaisneuvostoa nimittämään edustajansa toimikuntaan.
- pyytää Viitasaaren seurakuntaa nimittämään toimikuntaan oman edustajansa.
Päätös Kaupunginhallitus päätti
- valita kestävän kehityksen toimikuntaan puheenjohtajaksi Outi Vornasen, sihteeriksi Markus Kauppisen ja kaupunginhallituksen edustajiksi Seppo Pietiläisen ja Jyrki Koskelan.
- ensimmäisen kokouksen koollekutsujana toimii valittu sihteeri.
- valita toimikuntaan ympäristöpalveluiden palvelualuejohtajan, sivistys- ja hyvinvointipalveluiden palvelualuejohtajan, elinympäristön ja asumisen palvelualuejohtajan, kiinteistörakennusmestarin, viestintäsuunnittelijan ja nimittää tiedotusvastaavaksi viestintäsuunnittelijan.
- pyytää nuorisovaltuustoa, vanhusneuvostoa ja vammaisneuvostoa nimittämään edustajansa toimikuntaan.
- pyytää Viitasaaren seurakuntaa nimittämään toimikuntaan oman edustajansa.
Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto
Toimenpiteet Ote: valitut, palvelualuejohtajat, kiinteistörakennusmestari, viestintäsuunnittelija, hallintopalvelut
Elinympäristön ja asumisen lautakunta 27.08.2025 § 46
356/00.00.01/2025
Kaupunginhallitus pyytää elinympäristön ja asumisen lautakuntaa nimittämään yhden luottamushenkilöedustajan Kestävän kehityksen toimikuntaan toimikaudelle 2025 – 2029.
Lisätiedot: Elinympäristön ja asumisen palvelualuejohtaja Jukka Tuohimaa 040 152 7225
Päätösehdotus Elinympäristön ja asumisen palvelualuejohtaja:
Elinympäristön ja asumisen lautakuntaa nimeää yhden luottamushenkilöedustajan Kestävän kehityksen toimikuntaan toimikaudelle 2025 – 2029.
---------
Keskustelun kuluessa Sisko Linna esitti edustajaksi Mervi Paanasta ja Jorma Kekkonen esitti edustajaksi Jaana Räihälää. Molempia esityksiä kannatettiin.
Puheenjohtaja totesi, että keskustelun kuluessa on tehty kaksi kannatettua esitystä, joten asiasta tulee suorittaa äänestys. Puheenjohtaja ehdotti, että äänestys suoritetaan suljettuna lippuäänestyksenä. Ääntenlaskijoina toimivat pöytäkirjantarkastajat. Äänestystapa hyväksyttiin.
Suoritetussa äänestyksessä annettiin kaikkiaan 9 ääntä. Mervi Paananen sai neljä (4) ääntä ja Jaana Räihälä viisi (5) ääntä.
Puheenjohtaja totesi, että suoritetun äänestyksen perusteella lautakunta valitsi Jaana Räihälän.
Päätös Elinympäristön ja asumisen lautakunta päätti valita Jaana Räihälän Kestävän kehityksen toimikuntaan toimikaudelle 2025 – 2029. Valinta suoritettiin suljetun lippuäänestyksen tuloksena.
Merkitään pöytäkirjaan, että Outi Vornanen poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ja päätöksenteon jälkeen klo 15.00.
Muutoksenhaku Oikaisuvaatimus
Toimenpiteet ote valittu, tiedoksi kaupunginhallitus