RSS-linkki
Kokousasiat:https://viitasaari.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Elinympäristön ja asumisen lautakunta
Pöytäkirja 27.08.2025/Pykälä 47
| Otsikko |
|---|
| Oheismateriaali 1Toimintasääntö_vammaisneuvosto (pdf 50.34 kb) |
Elinympäristön ja asumisen lautakunnan edustajan valinta Viitasaaren vammaisneuvostoon toimikaudelle 2025-2029
Kaupunginhallitus 11.08.2025 § 186
Kuntalain 28 §:n mukaan vammaisten henkilöiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi kunnanhallituksen on asetettava vammaisneuvosto. Vammaisneuvosto voi olla useamman kunnan yhteinen. Vammaisilla henkilöillä sekä heidän omaisillaan ja järjestöillään tulee olla vammaisneuvostossa riittävä edustus. Kunnanhallituksen on huolehdittava vammaisneuvoston
toimintaedellytyksistä.
Vammaisneuvostolle on annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri toimialojentoiminnan suunnitteluun, valmisteluun ja seurantaan asioissa, joilla on merkitystä vammaisten henkilöiden hyvinvoinnin, terveyden, osallisuuden, elinympäristön, asumisen, liikkumisen tai päivittäisistä toiminnoista suoriutumisen taikka heidän tarvitsemiensa palvelujen kannalta.
Hallintosäännön 14 §:n mukaan kunnassa on nuorisovaltuusto, vanhusneuvosto ja vammaisneuvosto, joiden kokoonpanosta, asettamisesta ja toimintaedellytyksistä päättää kaupunginhallitus.
Vammaisneuvoston toimintasäännön mukaan Vammaisneuvostoon nimetään järjestöjen esityksestä 7-8 varsinaista jäsentä ja jokaiselle henkilökohtaiset varajäsenet.
Kaupunginhallitus nimeää edustajansa vammaisneuvostoon. Sivistys- ja hyvinvointilautakunta sekä elinympäristön ja asumisen lautakunta nimeävät omat edustajansa Viitasaaren vammaisneuvostoon. Seurakunta voi myös nimetä edustajansa vammaisneuvostoon. Kokouksiin voidaan pyytää asiantuntijoita eri hallinnonaloilta tarpeen mukaan.
Hallintopalveluiden palvelualuejohtaja on pyytänyt eri järjestöiltä ja yhdistyksiltä esityksiä uudelle toimikaudelle nimettävistä jäsenistä ja varajäsenistä. Järjestöjen ja yhdistysten ehdotukset ovat seuraavat:
Järjestö Edustajat
Viitasaaren kehitysvammaiset Tuki ry Miia Kuusela ja varajäsen Anneli Palonen
Sydän-Suomen Diabetesyhdistys ry Keijo Moilanen
Keski-Suomen munuais- ja maksayhdistys
Kemusi ry Marjaana Kotilainen
Äänekosken Reumayhdistys ry Riitta Lehtoranta
Viitaseudun kuulo ry Erik Johannesdahl
Keski-Suomen Neuroyhdistys ry Aarne Uljanoff ja varajäsen Tuula Korhonen
Wiitaseudun invalidit ry Merja Uusi-Maahi ja varajäsen Rauno Glad
Seuraavilta yhdistyksiltä on myös pyydetty jäsenehdotusta:
Mieli ry, Viitasaaren Sydänyhdistys ry, Mielenterveysyhdistys Muikku ry, Keski-Suomen Hengitysyhdistys ry, mutta heiltä ei ole tullut ehdotusta.
- Vammaisneuvoston toimintasääntö
Lisätiedot: Hallintopalveluiden palvelualuejohtaja Anni Riihimäki, puh.
044 459 7301, anni.riihimaki@viitasaari.fi
Päätösehdotus Kaupunginjohtaja:
Kaupunginhallitus päättää
- valita vammaisneuvostoon esitetyistä järjestöistä edustajat ja varaedustajat;
- pyytää Viitasaaren seurakuntaa nimeämään edustajansa;
- pyytää sivistys- ja hyvinvointilautakuntaa sekä elinympäristön ja asumisen lautakuntaa nimeämään edustajansa vammaisneuvostoon;
- nimittää vammaisneuvostoon kaupunginhallituksen edustajan;
- antaa vammaisneuvoston tehtäväksi puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan nimeämisen;
- valitsee vammaisneuvoston sihteeriksi hyvinvointikoordinaattori Pauliina Koiviston sekä
- toteaa, että vammaisneuvosto pyytää asiantuntijoita kokoukseen tarpeen mukaan ja kuulee vammaisia nuoria ainakin kerran vuodessa.
Päätös Kaupunginhallitus päätti palauttaa asian uudelleen valmisteluun.
Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto
Toimenpiteet Jatkokäsittelyyn kaupunginhallitus
Kaupunginhallitus 18.08.2025 § 201
Mieli ry sekä Viitasaaren Sydänyhdistys ry ovat toimittaneet jäsenehdotuksensa vammaisneuvostoon. Mieli ry ehdottaa varsinaiseksi jäseneksi Leena Niskasen ja varajäseneksi Helena Karppisen ja Viitasaaren Sydänyhdistys ry jäseneksi Tuula Jäntin ja varajäseneksi Keijo Moilasen. Keski-Suomen Hengitysyhdistys ry on ilmoittanut, ettei jätä jäsenehdotusta.
Oheismateriaali:
- Vammaisneuvoston toimintasääntö
Lisätiedot: Hallintopalveluiden palvelualuejohtaja Anni Riihimäki, puh.
044 459 7301, anni.riihimaki@viitasaari.fi
Päätösehdotus Kaupunginjohtaja:
- valita järjestöjen tekemien esitysten mukaisesti vammaisneuvostoon seuraavat edustajat ja varaedustajat:
Järjestö Edustajat
Viitasaaren kehitysvammaiset Tuki ry Miia Kuusela
Sydän-Suomen Diabetesyhdistys ry Keijo Moilanen
Keski-Suomen munuais- ja maksayhdistys Marjaana Kotilainen
Kemusi ry
Viitaseudun kuulo ry Erik Johannesdahl
Keski-Suomen Neuroyhdistys ry Aarne Uljanoff
Wiitaseudun invalidit ry Merja Uusi-Maahi
Mieli ry Leena Niskanen
Viitasaaren Sydänyhdistys ry Tuula Jäntti
Järjestö Varaedustaja
Viitasaaren kehitysvammaiset Tuki ry Anneli Palonen
Äänekosken Reumayhdistys ry Riitta Lehtoranta
Keski-Suomen Neuroyhdistys ry Tuula Korhonen
Wiitaseudun invalidit ry Rauno Glad
Viitasaaren Sydänyhdistys ry Keijo Moilanen
Mieli ry Helena Karppinen
- pyytää Viitasaaren seurakuntaa nimeämään edustajansa;
- pyytää sivistys- ja hyvinvointilautakuntaa sekä elinympäristön ja asumisen lautakuntaa nimeämään edustajansa vammaisneuvostoon;
- nimittää vammaisneuvostoon kaupunginhallituksen edustajan;
- antaa vammaisneuvoston tehtäväksi puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan nimeämisen;
- valitsee vammaisneuvoston sihteeriksi hyvinvointikoordinaattori Pauliina Koiviston sekä
- toteaa, että vammaisneuvosto pyytää asiantuntijoita kokoukseen tarpeen mukaan ja kuulee vammaisia nuoria ainakin kerran vuodessa.
Päätös Hyväksyttiin kohdat 1 – 7 ja kaupunginhallitus nimesi vammaisneuvostoon kaupunginhallituksen edustajaksi Anna Kemppaisen.
---
Merkitään pöytäkirjaan, että Mauno Niskanen ilmoitti esteellisyyden (osallisuusjäävi) ja oli poissa kokouksessa klo 18:38 – 18:41.
Merkitään pöytäkirjaan, että keskustelun pohjalta kaupunginhallitus totesi, että Keijo Moilasta ei valita varajäseneksi, koska hän on jo varsinainen jäsen.
Muutoksenhaku Oikaisuvaatimus
Toimenpiteet Ote esityksen tehneet järjestöt, Viitasaaren seurakunta, elinympäristön ja asumisen lautakunta, sivistys- ja hyvinvointilautakunta, vammaisneuvostoon nimetyt jäsenet ja varajäsenet sekä sihteeri, tiedonhallintasihteeri
Elinympäristön ja asumisen lautakunta 27.08.2025 § 47
392/00.00.01/2025
Kaupunginhallitus pyytää elinympäristön ja asumisen lautakuntaa nimeämään edustajansa vammaisneuvostoon toimikaudelle 2025 – 2029.
Oheismateriaali:
- Vammaisneuvoston toimintasääntö
Lisätiedot: Elinympäristön ja asumisen palvelualuejohtaja Jukka Tuohimaa 040 152 7225
Päätösehdotus Elinympäristön ja asumisen palvelualuejohtaja:
Elinympäristön ja asumisen lautakuntaa nimeää edustajansa vammaisneuvostoon toimikaudelle 2025 – 2029.
------
Mervi Paananen esitti lautakunnan edustajaksi Sisko Linnaa.
Päätös Elinympäristön ja asumisen lautakunta päätti valita Sisko Linnan vammaisneuvostoon toimikaudelle 2025 – 2029.
Muutoksenhaku Oikaisuvaatimus
Toimenpiteet ote valittu, tiedoksi kaupunginhallitus