RSS-linkki
Kokousasiat:https://viitasaari.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Pohjoisen Keski-Suomen ympäristölautakunta
Pöytäkirja 26.08.2025/Pykälä 43
Pohjoisen Keski-Suomen ympäristölautakunnan sisäisten tarkastajien valinta toimikaudelle 1.6.2025 - 31.5.2029
Pohjoisen Keski-Suomen ympäristölautakunta 26.08.2025 § 43
406/00.03.01/2025
Viitasaaren kaupunginvaltuuston hyväksymän hallintosäännön mukaan lautakunta ja johtokunta vastaavat palvelualueellaan sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä, toimeenpanon valvonnasta ja tuloksellisuudesta sekä raportoivat kunnanhallitukselle sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä ja keskeisistä johtopäätöksistä.
Hallintosäännössä sisäisen tarkastuksen tehtävistä on todettu seuraavaa: "Sisäinen tarkastus arvioi objektiivisesti ja riippumattomasti sisäisen valvonnan, riskienhallinnan ja konsernivalvonnan järjestämistä ja tuloksellisuutta, raportoi arvioinnin tuloksista sekä esittää toimenpide-ehdotuksia järjestelmän kehittämiseksi. Sisäinen tarkastus raportoi kaupunginhallitukselle sekä asianomaiselle lautakunnalle.
Sisäisellä tarkastuksella on oikeus saada tarkastustehtävänsä suorittamiseksi tarpeelliset tiedot ja asiakirjat.
Sisäistä tarkastusta suoritetaan kaupunginhallituksen ja lautakuntien hyväksymän sisäisen tarkastuksen tarkastussuunnitelman ja työohjelman mukaisesti.
Tarkastussuunnitelman ja sisäisen tarkastuksen työohjelmat toimitetaan tiedoksi tarkastuslautakunnalle ja tilintarkastajille.
Sisäisen tarkastuksen toiminnon tarkoitus, tehtävät ja vastuut määritellään kaupunginhallituksen hyväksymässä sisäisen valvonnan ohjeessa.”
Lautakunnan sisäiset tarkastajat voidaan valita vain niistä kunnista, jotka ovat yhteistoimintasopimuksessa mukana kaikissa palveluissa; ympäristöterveysvalvonnassa, ympäristönsuojelussa ja rakennusvalvonnassa.
Lisätiedot: Ympäristöpalvelujen palvelualuejohtaja Sari Flyktman,
puh. 044 459 7385.
Päätösehdotus Ympäristöpalvelujen palvelualuejohtaja:
Lautakunta valitsee Viitasaaren kaupunkia, Pihtiputaan, Kannonkosken, Kinnulan, Kivijärven ja Kyyjärven kuntia edustavista lautakunnan jäsenistä kaksi sisäistä tarkastajaa toimikaudeksi 1.6.2025 - 31.5.2029.
- - -
Mika Kauppinen esitti, että ympäristölautakunnan sisäisiksi tarkastajiksi valitaan Lasse Sauramäki ja Erkki Leppänen.
Päätös Lautakunta päätti yksimielisesti valita ympäristölautakunnan sisäisiksi tarkastajiksi Lasse Sauramäen ja Erkki Leppäsen toimikaudeksi 1.6.2025 – 31.5.2029.
Muutoksenhaku Oikaisuvaatimus
Toimenpiteet Ote valitut henkilöt, tiedoksi sopijakunnat