RSS-linkki
Kokousasiat:https://viitasaari.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 01.09.2025/Pykälä 68
Pohjoisen Keski-Suomen ympäristölautakunnan jäsenten ja varajäsenten valinnan vahvistaminen 1.6.2025 - 31.5.2029
Kaupunginhallitus 19.05.2025 § 135
Saarijärven - Viitasaaren seutukunnan ympäristötoimen yhteistoiminta-alue on aloittanut toimintansa 1.1.2013 lukien. 1.6.2012 allekirjoitetun yhteistoimintasopimuksen mukaan ympäristöterveydenhuollon, ympäristönsuojelun ja rakennusvalvonnan yhteistoiminnan järjestämistä varten perustetaan yhteiseksi toimielimeksi kuntalain mukainen ympäristölautakunta, jonka isäntä-/vastuukuntana toimii Viitasaaren kaupunki.
Lautakunnassa on 12 jäsentä ja sopijakuntien valtuustot valitsevat lautakuntaan jäsenet ja henkilökohtaiset varajäsenet seuraavasti: Saarijärvi 2, Viitasaari 2, Pihtipudas 2 ja Karstula 2 jäsentä sekä Kinnula, Kyyjärvi, Kannonkoski ja Kivijärvi, kukin 1 jäsen. Jäsenille valitaan henkilökohtaiset varajäsenet.
Sekä varsinaiset jäsenet että varajäsenet valitsee asianomaisen kunnan valtuusto. Ympäristönsuojelua koskevien asioiden käsittelyssä oikeus päätöksentekoon on vain niiden sopijakuntien edustajilla, jotka ovat mukana yhteistoimintasopimuksessa ympäristönsuojelun osalta, ja rakennusvalvontaa koskevien asioiden käsittelyssä oikeus päätöksentekoon on vain niiden sopijakuntien edustajilla, jotka ovat mukana yhteistoimintasopimuksessa rakennusvalvonnan osalta. Lautakunnan puheenjohtaja valitaan valtuustokausittain vastuukunnan valtuutetuista ja varapuheenjohtaja vuorotellen niistä sopimuskunnista, jotka ovat mukana yhteistoimintasopimuksessa ympäristöterveyden-huollon, ympäristönsuojelun ja rakennusvalvonnan osalta.
Kuntalain 74 § 1 momentin mukaan vaalikelpoinen lautakuntaan on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan:
1) asianomaisen lautakunnan tai valiokunnan alainen kunnan palveluksessa oleva henkilö;
2) henkilö, joka on asianomaisen lautakunnan tai valiokunnan tehtäväalueella toimivan, kunnan määräämisvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa; eikä
3) henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka johtavassa ja vastuullisessa tehtävässä tai siihen rinnastettavassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä, jos kysymyksessä on sellainen yhteisö, jolle asianomaisessa lautakunnassa tavanomaisesti käsiteltävien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa.
Lisäksi valinnassa on otettava huomioon tasa-arvolain 4 a §, jonka mukaan kunnallisissa toimielimissä tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia, jollei erityisistä syistä muuta johdu.
Oheismateriaali:
- Suomen Kuntaliiton yleiskirje 2/2025: Kunnanhallituksen, lautakuntien ja muiden toimielinten valinnat
Lisätiedot: Hallintopalvelujen palvelualuejohtaja Anni Riihimäki, puh.
044 459 7301, anni.riihimaki@viitasaari.fi
Päätösehdotus Kaupunginjohtaja:
Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto valitsee Pohjoisen Keski-Suomen ympäristölautakuntaan toimikaudeksi 1.6.2025 – 31.5.2029 kaksi (2) jäsentä ja kaksi (2) henkilökohtaista varajäsentä ja nimeää jäsenistä yhden puheenjohtajaksi. Valitun puheenjohtajan tulee olla valtuutettu.
Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto
Toimenpiteet Jatkokäsittelyyn kaupunginvaltuusto 2.6.2025
Kaupunginvaltuusto 02.06.2025 § 45
Oheismateriaali:
- Suomen Kuntaliiton yleiskirje 2/2025: Kunnanhallituksen, lautakuntien ja muiden toimielinten valinnat
Päätösehdotus Kaupunginvaltuusto päättää valita Pohjoisen Keski-Suomen ympäristölautakuntaan toimikaudeksi 1.6.2025 – 31.5.2029 kaksi (2) jäsentä ja kaksi (2) henkilökohtaista varajäsentä ja nimeää jäsenistä yhden puheenjohtajaksi. Valitun puheenjohtajan tulee olla valtuutettu.
---
Valtuutettu Seppo Pietiläinen esitti, että puheenjohtajaksi valitaan Tuija Tuikkanen ja varalle Risto Kilpeläinen.
Valtuutettu Jari Hämäläinen esitti, että jäseneksi valitaan Markku Vauhkonen, varalle Jenny Vornanen.
Varsinainen jäsen Henkilökohtainen varajäsen
Tuija Tuikkanen Risto Kilpeläinen
Markku Vauhkonen Jenny Vornanen
Puheenjohtajaksi valittiin Tuija Tuikkanen.
Muutoksenhaku Kunnallisvalitus
Toimenpiteet Otteet valitut jäsenet ja varajäsenet, Pihtiputaan, Karstulan, Kinnulan, Kyyjärven, Kannonkosken ja Kivijärven kunnanhallitukset ja Saarijärven kaupunginhallitus, ympäristöpalvelujen palvelualuejohtaja ja toimistosihteeri, tiedonhallintasihteeri, palkat/ Monetra
Kaupunginvaltuusto 01.09.2025 § 68
291/00.00.01/2025
Saarijärven - Viitasaaren seutukunnan ympäristötoimen yhteistoiminta-alueen sopijakuntien valtuustot ovat valinneet seuraavat jäsenet ja varajäsenet Pohjoisen Keski-Suomen ympäristölautakuntaan:
Saarijärven kaupunki
- Jäsen Titta Jäppinen, varajäsen Kimmo Kinnunen
- Jäsen Kari Kunelius, varajäsen Minna Repola
Karstulan kunta
- Jäsen Miska Keisanen, varajäsen Kristiina Kahila
- Jäsen Teemu Marttinen, varajäsen Leevi Marila
Pihtiputaan kunta
- Jäsen Jaana Ahola, varajäsen Tomi Pasanen
- Jäsen Aira Kyläniemi, varajäsen Reijo Jämsén
Kannonkosken kunta
- Jäsen Mika Kauppinen, varajäsen Mirka Oinonen
Kinnulan kunta
- Jäsen Raili Laitinen, varajäsen Ilpo Linna
Kivijärven kunta
- Jäsen Erkki Leppänen, varajäsen Maire Hautanen
Kyyjärven kunta
- Jäsen Lasse Sauramäki, varajäsen Merja Huttunen
Yhteistoimintasopimuksen mukaan lautakunta toimii Viitasaaren kaupungin organisaatiossa ja lautakunnan asettaa Viitasaaren kaupunginvaltuusto toimikaudekseen.
Päätösehdotus Kaupunginvaltuusto vahvistaa edellä mainitut Pohjoisen Keski-Suomen ympäristölautakunnan jäsenten ja varajäsenten valinnat toimikaudelle 2025-2029.
Muutoksenhaku Kunnallisvalitus
Toimenpiteet Ote sopijakunnat, Pohjoisen Keski-Suomen ympäristölautakunta