RSS-linkki
Kokousasiat:https://viitasaari.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 01.09.2025/Pykälä 65
Kaupunginhallituksen ja -valtuuston kokoukset sekä talousarvion 2026 valmisteluaikataulu
Kaupunginhallitus 09.06.2025 § 152
Kaupunginvaltuuston kokoukset
Kuntalain 94 §:n mukaan valtuusto kokoontuu päättäminään aikoina ja myös silloin, kun valtuuston puheenjohtaja katsoo sen tarpeelliseksi. Valtuusto on kutsuttava koolle myös kunnanhallituksen tai vähintään neljäsosan valtuutetuista sitä pyytäessä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Hallintosäännön 106 §:n mukaan “Kokouskutsun antaa valtuuston puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat. Kokouskutsussa on mainittava, jos kyseessä on sähköinen kokous ja ilmoitettava verkko-osoite sekä tila, jossa yleisö voi seurata kokousta. Kokouskutsussa on mainittava jos osa kokousasioista käsitellään suljetussa kokouksessa. Kokouskutsu on lähetettävä vähintään neljä (4) päivää ennen valtuuston kokousta kullekin valtuutetulle sekä niille, joilla on kokouksessa läsnäolooikeus tai -velvollisuus. Samassa ajassa on kokouksesta tiedotettava kunnan verkkosivuilla.
Kaupunginhallituksen kokoukset
Hallintosäännön kokousmenettelyä koskevan luvun määräyksiä noudatetaan valtuustoa lukuun ottamatta kunnan toimielinten kokouksissa. Hallintosäännön 145 §:n mukaan toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen sen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan. Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen.
Kaupunginvaltuuston talousarvioseminaari pidetään 25.-26.8.2025.
Uuden valtuuston laitejako järjestetään 5.8.2025.
Kaupunginvaltuuston kokoukset syksyllä 2025
1.9.2025 (tilintarkastuksen kilpailutus, puolivuosikatsaus 2025)
27.10.2025 (veroprosentit)
24.11.2025
15.12.2025 (talousarvion käsittely)
Kaupunginhallituksen kokoukset syksyllä 2025
11.8.2025
18.8.2025 (puolivuosikatsaus 2025)
8.9.2025
22.9.2025
6.10.2025
20.10.2025 (veroprosentit)
10.11.2025 (kh talousarvio)
17.11.2025 (talousarvion välikäsittely)
1.12.2025 (talousarvion hyväksyminen)
Talousarvion valmisteluaikataulu syksyllä 2025
11.8.2025: kaupunginhallitus antaa palvelualueille talousarvioraamin
18.8.2025: henkilöstösuunnitelman yhteinen valmistelu (palvelualueiden
valmistelijat)
25.-26.8.2025: talousarvion kick-off -seminaari, koko valtuusto
1.9.2025: talousarvion 2026 ja taloussuunnitelmavuosien 2027-2028
tavoitteiden yhteinen valmisteleminen (palvelualueiden
valmistelijat)
8.9.2025: talousarvion 2026 ja taloussuunniltemavuosien 2027-2027
yhteinen riskienarviointi(palvelualueiden valmistelijat)
Syyskuun aikana talousarviokäsittelyt lautakunnissa
3.10.2025: talousarvioesitykset palvelualueilta
20.10.2025 ja 27.10.2025: (veroprosentit kh ja kv)
27.10.2025: talousarvio-iltakoulu valtuuston kokouksen yhteydessä
10.11.2025: kaupunginhallituksen talousarvio vuodelle 2026
17.11.2025: kaupunginhallituksen välikäsittely talousarviosta
24.11.2025: kaupunginjohtajan talousarvioesitys
1.12.2025: kaupunginjohtajan talousarvioesitys kaupunginhallituksessa
15.12.2025: talousarvion käsittely kaupunginvaltuustossa
Hallintosäännön mukaisesti toimielin voi pitää kokouksensa myös sähköisesti puheenjohtajan päätöksellä. Hallintosäännön 165 §:n mukaan pöytäkirja tarkastetaan toimielimen päättämällä tavalla ja pidetään tarkastamisen jälkeen yleisesti nähtävillä siihen liitettyine oikaisuvaatimusohjeineen tai valitusosoituksineen kaupungin verkkosivuilla siten kuin kuntalain 140 §:ssä tarkemmin säädetään.
Päätösehdotus Kaupunginjohtaja:
Kaupunginhallitus päättää
- hyväksyä kaupunginhallituksen kokouspäivät syksylle 2025 ja esittää edelleen kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy sille esitetyt kokouspäivät syksylle 2025;
- hyväksyä esityksen talousarvion valmisteluaikatauluksi;
- että kokouskutsu kaupunginhallituksen kokouksiin toimitetaan kaupungin hallintosäännön määräysten mukaisesti ja, että esityslista oheismateriaaleineen toimitetaan sähköisessä muodossa kaupunginhallituksen jäsenille ja muille, joilla on oikeus osallistua kokoukseen. Kaupunginhallituksen varajäsenille lähetetään myös esityslista. Lisäesityslistoille otetaan vain asioita, jotka on kiireellisyyden vuoksi pikaisesti käsiteltävä. Kaupunginhallituksen esityslista julkaistaan myös kaupungin verkkosivuilla;
- että kaupunginhallituksen pöytäkirja tarkistetaan pääsääntöisesti kokousta seuraavina päivinä, kuitenkin viimeistään kolmantena päivänä ja pidetään nähtävänä siihen liitettyine oikaisuvaatimusohjeineen tai valitusosoituksineen kaupungin verkkosivuilla kuntalain 140§:ssä säädetyllä tavalla.
Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto
Toimenpiteet Ote: palvelualuejohtajat, muut esihenkilöt, hallintopalveluiden toimistosihteeri
Kaupunginvaltuusto 01.09.2025 § 65
562/00.01.02/2024
Päätösehdotus Kaupunginvaltuusto päättää hyväksyä sille esitetyt kokouspäivät syksylle 2025.
Päätös Kaupunginvaltuusto hyväksyi sille esitetyt kokouspäivät syksylle 2025.
Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto
Toimenpiteet Ote hallintopalveluiden toimistosihteeri