Dynasty tietopalvelu
Viitasaaren kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://viitasaari.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://viitasaari.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 08.09.2025/Pykälä 217


Kokousasian teksti

 

Viitasaaren vesistö- ja luontomatkailuhankkeen ohjausryhmän nimeäminen (päivitys)

 

Kaupunginhallitus 08.09.2025 § 217  

506/00.00.01/2025  

 

205/514/2023

 

Viitasaaren kaupunginhallitus 6.11.2023 § 247

 

Keski-Suomen liitto on päätöksellään 31.8.2023 hyväksynyt Viitasaaren vesistömatkailun investointihankkeen rahoitettavaksi ja myöntänyt hankkeen toteuttamiseen tukea Euroopan unionin Oikeudenmukaisen siirtymän rahastosta (JTF) enintään 489 960 euroa. Tuen osuus hankkeen hyväksyttävistä tukikelpoisista nettokustannuksista on enintään 70,00 %. Kaupungin osuus hankkeen kustannuksista on 209 984 euroa. Hankkeen toteuttamisaika on 1.9.2023 - 30.06.2026.

 

Hankkeen aloituspalaveri on pidetty 30.10.2023.

 

Hankepäätöksen mukaan tuen saajan on asetettava hankkeen ohjausta ja seurantaa varten ohjausryhmä. Ohjausryhmän jäsenten ja pysyvien asiantuntijoiden lukumäärän ja asiantuntemuksen on vastattava hankkeen kokoa ja luonnetta. Tuen saaja nimeää ohjausryhmän jäsenet ja pysyvät asiantuntijat lukuun ottamatta rahoittavan viranomaisen edustajaa. Keski-Suomen liiton yhteyshenkilö osallistuu ohjausryhmän kokouksiin asiantuntijana, ei jäsenenä.

 

Ohjausryhmän tehtävänä on:

 

- Ohjata ja seurata hankkeen toteuttamista, tavoitteiden saavuttamista ja taloustilannetta.

- Tulos- ja tuotosindikaattorien toteutuminen

- Rahoituksen ja kustannusten toteutuminen

 

- Käsitellä muutostarpeet hankesuunnitelmaan, kustannusarvioon, rahoitussuunnitelmaan tai toteuttamisaikaan ennen muutoshakemuksen toimittamista Keski-Suomen liittoon.

 

- Jos muutostarve on kiireellinen, ohjausryhmä käsittelee muutoshakemuksen mahdollisimman pian hakemuksen vireilletulon jälkeen.

 

- Tukea hankkeen viestinnässä ja vuorovaikutuksessa sidosryhmien kanssa.

 

- Osallistua hankkeen arviointiin. Ohjausryhmän työssä on noudatettava hyvää hallintotapaa ja kokouskäytäntöjä sekä hallinnon yleisiä menettelyperiaatteita esimerkiksi esteellisyydestä.

 

Oheismateriaali:

- Hyväksytty hankesuunnitelma

 

Lisätiedot: Kaupunginsihteeri Tiina Honkanen, puh. 044 459 7301, tiina.honkanen@viitasaari.fi

Ehdotus

Kaupunginjohtaja:

 

Kaupunginhallitus nimeää hankkeen ohjausryhmään tekninen johtaja Juho Tenhusen, talous- ja tietohallintojohtaja Salla Mannin, kaupunginjohtaja Helena Vuopionperä-Kovasen, viestintäsuunnittelija Markus Kauppisen sekä 1 kaupunginhallituksen edustajan. Lisäksi kaupunginhallitus pyytää elinympäristön ja asumisen suunnittelulautakuntaa sekä Kehittämisyhtiö Witas Oy:ta nimeämään ohjausryhmään oman edustajansa.

 

Keskustelun kuluessa Outi Vornanen esitti ohjausryhmään valittavaksi Hilma Vepsäläisen ja Jussi Kananen esitti valittavaksi Seppo Pietiläisen.

 

Päätös   Kaupunginhallitus nimesi hankkeen ohjausryhmään tekninen johtaja Juho               Tenhusen, talous- ja tietohallintojohtaja Salla Mannin, kaupunginjohtaja               Helena Vuopionperä-Kovasen, viestintäsuunnittelija Markus Kauppisen               sekä kaupunginhallituksen edustajiksi Hilma Vepsäläisen ja Seppo               Pietiläisen.

 

Lisäksi kaupunginhallitus pyytää elinympäristön ja asumisen suunnittelulautakuntaa sekä Kehittämisyhtiö Witas Oy:ta nimeämään ohjausryhmään oman edustajansa.

 

Merkitään, että teknisen toimen toimialajohtaja Juho Tenhunen oli hallituksen kuultavana tämän pykälän osalta klo 17.37 - 17.57.

 

Muutoksenhaku  Oikaisuvaatimus

 

Toimenpiteet   Ote ohjausryhmään nimetyt, teknisen toimen toimialajohtaja,  Elinympäristön ja asumisen suunnittelulautakunta

 

_____________

 

Khall 8.9.2025

 

Uuden valtuustokauden vaihtumisen sekä henkilöstövaihdosten osalta ohjausryhmän kokoonpano on päivitettävä.

 

Päätösehdotus Kaupunginjohtaja:

 

 Kaupunginhallitus nimeää hankkeen ohjausryhmään elinympäristön ja asumisen palvelualuejohtaja Jukka Tuohimaan, WYP Oy:n toimitusjohtaja Juho Tenhusen, talous- ja tietohallintojohtaja Salla Mannin, kaupunginjohtaja Helena Vuopionperä-Kovasen, viestintäsuunnittelija Markus Kauppisen sekä kaksi kaupunginhallituksen edustajaa.

 

Lisäksi kaupunginhallitus pyytää elinympäristön ja asumisen lautakuntaa sekä Kehittämisyhtiö Witas Oy:ta nimeämään ohjausryhmään oman edustajansa.

 

Päätös Kaupunginhallitus nimesi hankkeen ohjausryhmään elinympäristön ja asumisen palvelualuejohtaja Jukka Tuohimaan, WYP Oy:n toimitusjohtaja Juho Tenhusen, talous- ja tietohallintojohtaja Salla Mannin, kaupunginjohtaja Helena Vuopionperä-Kovasen, viestintäsuunnittelija Markus Kauppisen sekä kaupunginhallituksen edustajiksi Maarit Simosen ja Seppo Pietiläisen.

 

Lisäksi kaupunginhallitus pyytää elinympäristön ja asumisen lautakuntaa sekä Kehittämisyhtiö Witas Oy:ta nimeämään ohjausryhmään oman edustajansa.

 

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimus

 

Toimenpiteet Ote valituille, elinympäristön ja asumisen lautakunta, Kehittämisyhtiö Witas Oy