Dynasty tietopalvelu
Viitasaaren kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://viitasaari.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://viitasaari.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 08.09.2025/Pykälä 207


Kokousasian teksti

 

Viitasaaren Yrittäjät ry:n jäsenehdotukset yrittäjätoimikuntaan  toimikaudelle 2025-2029

 

Kaupunginhallitus 11.08.2025 § 183 

 

 

 

 Kaupungin ja yrittäjien yhteistyöelimenä on toiminut yrittäjätoimikunta, johon molemmat osapuolet ovat valinneet jäsenet. Yrittäjätoimikunnassa on käsitelty kaupungin kehittämishankkeita, joilla on ollut merkitystä myös paikkakunnan elinkeinoelämälle ja vastaavasti yrittäjät ovat informoineet kaupungin edustajia elinkeinoelämän ajankohtaisista asioista. Yrittäjätoimikunta on toiminut yrittäjien ja kaupungin vuorovaikutteisena kanavana elinkeinoelämään liittyvien asioiden edistämiseksi. Yrittäjätoimikunnassa on viime kaudella käsitelty myös yritysvaikutusten arviointiin liittyvät asiat merkittävissä hallitus- ja valtuustokäsittelyn päätöksissä eikä erillistä yritysvaikutusten arviointityöryhmää ole enää asetettu.

 

 Päättyneellä toimikaudella kaupungin edustajina yrittäjätoimikunnassa ovat toimineet kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, kaupunginhallituksen puheenjohtaja, kaupunginjohtaja ja kaksi hallituksen nimeämää edustajaa. Lisäksi toimikuntaan ovat kuuluneet kehittämisyhtiö Witas Oy:n toimitusjohtaja ja Viitasaaren Yrittäjät ry:n nimeämät edustajat.

 

 Kunnallisten toimielinten valintaa koskee Tasa-arvolain 4 a §, jonka mukaan valtion komiteoissa, neuvottelukunnissa ja muissa vastaavissa toimielimissä, hyvinvointialueen, hyvinvointiyhtymän ja hyvinvointialueiden välisen yhteistoiminnan toimielimissä sekä kunnallisissa ja kuntien välisen yhteistoiminnan toimielimissä, lukuun ottamatta aluevaltuustoja ja kunnanvaltuustoja, tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia, jollei erityisestä syystä muuta johdu.

 

 Sukupuolikiintiö koskee kaikkia kunnan ja kuntayhtymän toimielimiä lukuun ottamatta kuntien valtuustoja, jotka valitaan yleisillä vaaleilla. Kunnan toimielimiä ovat Kuntalain 30 §:n mukaan valtuuston lisäksi kunnanhallitus ja sen jaostot, lautakunnat ja niiden jaostot, johtokunnat ja niiden jaostot sekä toimikunnat.

 

 Tasa-arvovaatimus koskee erikseen varsinaisia jäseniä ja varajäseniä. Lain mukaan kiintiön on toteuduttava sekä varsinaisten että varajäsenten kohdalla. Sen sijaan laki ei vaadi, että varsinaisen jäsenen ja hänen henkilökohtaisen varajäsenensä olisi oltava samaa sukupuolta. Myöskään puheenjohtajistoa vaatimus ei erikseen koske. Sukupuolikiintiöstä voidaan poiketa erityisestä syystä. Erityinen syy voi olla esimerkiksi, ettei jollakin erityisalalla ole asiantuntijoita kuin toisen sukupuolen edustajalla.

 

Lisätiedot: Hallintopalvelujen palvelualuejohtaja Anni Riihimäki, puh. 044 459 7301, anni.riihimaki@viitasaari.fi

 

Päätösehdotus Kaupunginjohtaja:

 

 Kaupunginhallitus

 

  1. päättää, että kaupungin edustajina yrittäjätoimikunnassa toimivat kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, kaupunginhallituksen puheenjohtaja, kaupunginjohtaja ja kaksi hallituksen nimeämää edustajaa;

 

  1. valitsee kaksi kaupunginhallituksen edustajaa yrittäjätoimikuntaan;

 

  1. pyytää Viitasaaren Yrittäjät ry:tä ilmoittamaan, jatkavatko nykyiset yhdistyksen edustajat toimikunnassa vai valitseeko yhdistys uusia edustajia;

 

  1. kutsuu yrittäjätoimikunnan jäseneksi myös Witas Oy:n toimitusjohtajan;

 

  1. päättää, että toimikunta valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan

 

        ----

 

Tuija Tuikkanen esitti kokouksessa Petri Säteriä ja Seppo Pietiläistä kaupunginhallituksen edustajaksi yrittäjätoimikuntaan.

 

        Keskustelun jälkeen kaupunginjohtaja Helena Vuopionperä-Kovanen teki                                   muutetun päätösehdotuksen kohtaan 3. seuraavasti:

 

        Kaupunginhallitus pyytää Viitasaaren Yrittäjät ry:tä ilmoittamaan 4 eri toimi-                                  aloja edustavaa yrittäjää yrittäjätoimikuntaan. Ilmoitus tulee tehdä elokuun                                        loppuun mennessä hallintopalveluiden palvelualuejohtajalle.

 

  

Päätös Kaupunginhallitus

 

  1. päätti, että kaupungin edustajina yrittäjätoimikunnassa toimivat kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, kaupunginhallituksen puheenjohtaja, kaupunginjohtaja ja kaksi hallituksen nimeämää edustajaa;

 

  1. valitsi kaksi kaupunginhallituksen edustajiksi yrittäjätoimikuntaan Petri Säterin ja Seppo Pietiläisen.

 

  1. pyytää Viitasaaren Yrittäjät ry:tä ilmoittamaan 4 eri toimialoja edustavaa yrittäjää yrittäjätoimikuntaan. Ilmoitus tulee tehdä elokuun loppuun mennessä hallintopalveluiden palvelualuejohtajalle.

 

  1. kutsuu yrittäjätoimikunnan jäseneksi myös Witas Oy:n toimitusjohtajan

 

  1. päätti, että toimikunta valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan

 

 ---

 

 Merkitään pöytäkirjaan, että kaupunginjohtaja Helena Vuopionperä-Kovanen esitteli asiaa kokouksessa.

 

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimus

 

Toimenpiteet Ote valitut jäsenet, Viitasaaren Yrittäjät ry, Witas Oy:n toimitusjohtaja, tiedonhallintasihteeri, palkat/ Monetra

 

Kaupunginhallitus 08.09.2025 § 207  

355/00.00.01/2025  

 

 

 

Viitasaaren Yrittäjät ry on ilmoittanut 22.8.2025 sähköpostitse nimenneensä omalta osaltaan seuraavat henkilöt yrittäjätoimikunnan jäseniksi toimikaudelle 2025-2029:

 

Jäsen

Jarno Strandman

Keski-Suomen Metsäkymppi Oy

Jäsen

Karri Koskinen

Autoliike Koskinen Oy

Jäsen

Enna Huuskonen

Täsmähoito Oy

Jäsen

Mervi Rihto

Viitasaaren Yrittäjät ry/hallitus

Varajäsen

Sirkka Tenhunen

 

Varajäsen

Tapio Nyrönen

 

 

Lisätiedot: Hallintopalvelujen palvelualuejohtaja Anni Riihimäki, puh. 044 459 7301, anni.riihimaki@viitasaari.fi

 

Päätösehdotus Kaupunginjohtaja:

 

 Kaupunginhallitus päättää, että aiemmin yrittäjätoimikuntaan nimettyjen henkilöiden lisäksi yrittäjätoimikuntaan nimetään varsinaisiksi jäseniksi Jarno Strandman, Karri Koskinen, Enna Huuskonen ja Mervi Rihto sekä varajäseniksi Sirkka Tenhunen ja Tapio Nyrönen.

 

 Tämän lisäksi kaupunginhallitus nimeää yrittäjätoimikuntaan elinympäristön ja asumisen palvelualuejohtajan.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimus

 

Toimenpiteet Ote nimetyt henkilöt