Dynasty tietopalvelu
Viitasaaren kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://viitasaari.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://viitasaari.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 26.08.2025/Pykälä 29


Kokousasian teksti

 

Pöytäkirjan tarkastaminen

 

Tarkastuslautakunta 26.08.2025 § 29  

   

Kuntalain (410/2015) 107 §:n 1 momentin mukaan toimielimen päätöksistä pidetään pöytäkirjaa. Lain 140 §:n 1 momentin mukaan toimielimen pöytäkirja siihen liittyvine oikaisuvaatimusohjeineen tai valitusosoituksineen pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävänä yleisessä tietoverkossa, jollei salassa pitoa koskevista säännöksistä muuta johdu.

 

Hallintosäännön 165 §:n mukaan pöytäkirja tarkastetaan toimielimen päättämällä tavalla. Pöytäkirja tarkastetaan ja allekirjoitetaan pääsääntöisesti kokouspäivänä, ellei se ole mahdollista, niin viimeistään kolmen arkipäivän kuluessa kokouksesta. Pöytäkirja voidaan tarkastaa myös sähköisesti.

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja:

 

Tarkastuslautakunta valitsee pöytäkirjantarkastajiksi kaksi tarkastajaa.

 

Päätös Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Kuura Raitio ja Tuija Siltanen.

 

Muutoksenhaku  Muutoksenhakukielto

 

Toimenpiteet -