RSS-linkki
Kokousasiat:https://viitasaari.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 27.10.2025/Pykälä 82
Toiminta-avustuksen myöntäminen Musiikin aika-festivaalille vuosille 2026-2029
Kaupunginhallitus 20.10.2025 § 251
Viitasaaren Kesäakatemia ry. / Viitasaaren Musiikin aika -festivaali anoo Viitasaaren kaupungilta varausta festivaalin vuotuiseksi toiminta-avustukseksi vuosille 2026–2029.
Viitasaaren kaupunki teki vuosille 2014–2017 ja 2018–2021 periaatepäätöksen festivaalin tukemisesta vuosittain 35 000 eurolla, ja vuosille 2022–2025 päätöksen festivaalin tukemisesta vuosittain 40 000 eurolla. Tällä hakemuksella Viitasaaren Kesäakatemia ry ehdottaa periaatepäätöksen tekemistä myös vuosille 2026–2029 sekä vuotuisen avustussumman kasvattamista 45 000 euroon.
Viitasaaren Kesäakatemia ry:n perusteet ehdotukselle tukisumman kasvattamiseksi ovat seuraavat:
- Viitasaaren Kesäakatemia ry:lle vuosittain myönnettävä Taiteen edistämiskeskus (Taike) valtionavustus kuluvalle vuodelle pieneni 85 000 eurosta 80 000 euroon taiteen ja kulttuurin määrärahoihin tehtyjen leikkausten johdosta. Tällä hetkellä Taikea uhkaavat jälleen uudet lisäleikkaukset, joten oman kaupungin tuen merkitys tapahtumalle kasvaa entisestään, paitsi taloudellisesti myös positiivisena signaalina valtiolle päin.
- Yleinen kustannustaso on noussut edellisellä nelivuotiskaudella (elinkustannusindeksin mukaan kauden aikana 15,8 % nousu).
- Festivaalilla on tavoitteena kasvattaa festivaalin volyymia, jolloin myös tapahtuman taloudellinen vaikuttavuus alueella kasvaa.
- Festivaalille elintärkeitä ovat EU-rahoitukset, joissa on myös kasvupotentiaalia, sillä EU:n suunnalla määrärahat eivät näillä näkymin ole pienenemässä. EU-rahoitukset vaativat rinnalleen omarahoitusta: tukiohjelmasta riippuen tyypillisesti 30–60 %. Kaupungin tuella on siksi EU-hankehauissa menestymisen kannalta ratkaiseva merkitys. Tällä hetkellä festivaalilla on yksi varmistunut EU-rahoitus (Ulysses-hanke vuosille 2024–2028) ja kaksi avointa EU-hankehakemusta (Sounds Now vuosille 2026-2029 ja Echoes of Freedom vuosille 2026-2028), joiden kohtalo ratkeaa marraskuussa.
Festivaalin historia ja merkitys taidekentällä
Viitasaaren Kesäakatemia ry. ja Viitasaaren Musiikin aika -festivaali on perustettu vuonna 1982. Festivaali ja siihen liittyvät kesäkurssit on järjestetty perustamisestaan lähtien vuosittain koronakesää 2020 lukuun ottamatta. Viitasaaren Kesäakatemia ry. on voittoa tavoittelematon yhdistys, ja 7-jäsenisessä hallituksessa istuu viitasaarelaisia ja keskisuomalaisia asiantuntijoita ja kulttuurivaikuttajia. Yhdistyksen vuosikokouksessa on mukana Viitasaaren kaupungin edustaja.
Musiikin aika on Pohjoismaiden vanhin nykymusiikin festivaali, ja sen valtakunnallinen ja kansainvälinen merkitys nykymusiikin areenana ja kouluttajana on korvaamaton. Useita suomalaisten säveltäjien teoksia kantaesitetään festivaalilla, ja tapahtuma huomioidaan laajasti kotimaisissa ja ulkomaisissa tiedotusvälineissä. Musiikin aika on kansainvälisesti erittäin vahvasti verkottunut. Festivaalilla ja sen järjestämillä kesäkursseilla vierailee vuosittain useita kymmeniä ulkomaisia taiteilijoita ja opiskelijoita.
Musiikin aika on ollut ainoana suomalaisena kumppanina mukana kahdessa mittavassa EU:n Luova Eurooppa -hankkeessa: Ulysses-hankkeessa jo vuodesta 2012 ja Sounds Now -hankkeessa vuosina 2021–2024. Kun lasketaan mukaan myös vireillä olevat hankehakemukset (Sounds Now ja Echoes of Freedom), Musiikin ajan kansainväliseen yhteistyöverkostoon kuuluu yhteensä 25 merkittävää taidemusiikin instituutiota eri puolilta Eurooppaa.
Festivaalin talous
Festivaalin kokonaismenot viime vuosina ovat olleet seuraavat: v. 2025 n. 260 000 €, v. 2024 315 385 €, v. 2023 487 836 € ja v. 2022 551 117 €. Viitasaaren kaupungin tuki on muodostanut festivaalin budjetista tänä aikana 7–15 %, valtion toiminta-avustus (Taike) 15–31 % ja EU-rahoitus 20–24 %. Muun rahoituksen festivaali on kerännyt projektikohtaisista avustuksista eri säätiöiltä ja rahastoilta ja omista toimintatuotoista (lipputulot, radiointikorvaukset, kurssimaksut). Kaikessa varainhankinnassa (sekä julkisrahoitus että yksityiset säätiöt ja rahastot) oman kunnan myöntämä avustus on ratkaisevan tärkeä, sillä se osaltaan muodostaa vaadittua omarahoituspohjaa sekä viestii toiminnan uskottavuudesta ja pysyvyydestä.
Festivaalin talous on tällä hetkellä terveellä pohjalla: vuosina 2022–2025 yhdistys on onnistunut kuromaan taseen negatiivista pääomaa lähelle nollaa. Jatkuva varainhankintatyö on aina ratkaisevassa asemassa siinä, miten seuraavia vuosia voidaan toteuttaa, sillä pysyvää rahoitusta on verrattain vähän. Pysyvä julkisrahoitus olisi yhdistykselle ensiarvoisen tärkeää, sillä se tukee muuta varainhankintaa kansallisesti ja kansainvälisesti ja osaltaan mahdollistaa ympärivuotisen taiteellisen johtajan ja toiminnanjohtajan palkkaamisen. Kaikkeen varainhankintaan ja taloushallintoon sekä etenkin EU-hankkeisiin liittyvä yksityiskohtainen ja mittava raportointi vaatii festivaaliorganisaatiolta henkilöresursseja ympärivuotisesti. Paikallisen tason, kansallisen tason ja kansainvälisen tason verkostoituminen ja tulevan toiminnan suunnittelu ovat nekin käynnissä ympäri vuoden – esimerkiksi Viitasaaren kaupungin Aikamme musiikki -hankkeessa festivaaliorganisaatio on toiminut aktiivisena keskustelukumppanina ja sparraajana ympärivuotisesti. Myös mm. Finland Festivals, Suomen Säveltäjät ry ja Keski-Suomen liitto ovat yhteistyötahoja, joihin pidetään aktiivisesti yhteyttä ympärivuotisesti.
Festivaalin merkitys Viitasaarelle
Musiikin ajan uutisointi tuo merkittävällä tavalla esille Viitasaarta valtakunnallisessa ja kansainvälisessä mediassa. Festivaalin lehdistönäkyvyys kattaa mm. Helsingin Sanomat, Keskisuomalaisen, paikallislehdet, YLE Keski-Suomen, STT:n ja Rondon. Usein myös kansainväliset kirjoittajat raportoivat festivaalilta. Yleisradio lähettää festivaalilta vuosittain kaksi radioitua konserttia.
Festivaali on aktiivinen sosiaalisen median kanavilla ja verkossa. Sisältöä tuotetaan festivaalin Facebook-, Instagram- ja LinkedIn-tileille, joilla on tällä hetkellä yhteensä 3000 seuraajaa. Keväällä ja kesällä sosiaalisessa mediassa tehdään myös maksettua ja kohdennettua sisältömainontaa, jolloin päivitykset tavoittavat satojatuhansia ihmisiä Suomessa ja kansainvälisesti. Niin ikään Musiikin ajan YouTube-tilillä julkaistut videot tavoittavat satoja ihmisiä. Festivaalin omatuotantoisissa videoissa tuodaan esille paitsi taiteellista sisältöä myös Viitasaarta ainutlaatuisena ympäristönä. YLE:n taltioinnit festivaalilta tavoittavat tuhansia ihmisiä.
Festivaali on Viitasaarella myös merkittävä taloudellinen toimija. Festivaali työllisti kuluvan vuoden kesällä 15 paikallista suoraan festivaaliorganisaa-tioon erilaisiin tehtäviin (majoitus, lipunmyynti, roudaus, kuljetus, valokuvaus). Paikallisilta yrittäjiltä tehtiin merkittävä määrä ostoja ja tilauksia. Yhdistyksen maksamat palkat ja suorat ostot paikkakunnalla ovat perinteisesti olleet 1,5–2,5-kertaiset Viitasaaren kaupungin avustukseen verrattuna, riippuen siitä, minkä kokoinen festivaali on voitu tehdä. Lisäksi on otettava huomioon festivaalin taiteilijoiden (40–80 hlö vuosittain), kurssilaisten (20–40 hlö vuosittain), muilta paikkakunnilta saapuvan henkilökunnan (10–15 hlö) sekä yleisön kulutus. Suuri osa taiteilijoista, henkilökunnasta ja kurssilaisista viipyy alueella 5–10 vuorokautta. Tämän joukon suora vaikutus alueen talouteen lasketaan kymmenissä tuhansissa.
Musiikin aika -festivaali ja sen taustayhdistys ovat hyvin sitoutuneita Viitasaaren elinvoimaisuuden kehittämiseen, alueellisen yhteistyön ja hyvinvoinnin parantamiseen sekä uusien luovien ideoiden tuomiseen paikkakunnalle. Kaupungin kanssa halutaan olla tiiviissä vuoropuhelussa liittyen myös kaupungin brändimarkkinointiin, matkailuun ja vetovoimaan. Festivaalin johto on sitoutunut edelleen edistämään festivaalin kansainvälistä rahoitusta ja näkyvyyttä sekä huolehtimaan festivaalin talouden tasapainosta. Pitkäaikainen yhteistyökumppanuus ja koko valtuustokauden mittainen avustuspäätös on mahdollistanut Musiikin ajalle erilaisten pitkien projektirahoitusten saamisen ja niiden myötä pitkäjänteisen suunnittelun. Tätä kumppanuutta Viitasaaren kaupungin kanssa Musiikin ajan johto haluaa jatkossakin edistää ja vahvistaa.
Oheismateriaali:
- Hakemus Musiikin aika -festivaalin vuotuiseksi toiminta-avustukseksi vuosille 2026–2029
- Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2025 sekä toimintakertomus ja tilinpäätös 2024 (Salassapidettävä; Laki viranomaisen toiminnan julkisuudesta § 24 kohta 20)
Lisätiedot: Toiminnanjohtaja Kerttu Piirto, puh. 040 564 5501, kerttu.piirto@musiikinaika.org, hallintopalveluiden palvelualuejohtaja Anni Riihimäki, puh.044 459 7301, anni.riihimaki@viitasaari.fi
Päätösehdotus Kaupunginjohtaja:
Kaupunginhallitus päättää esittää valtuustolle, että se tekee periaatepäätöksen Viitasaaren Kesäakatemia ry. / Musiikin Aika avustamisesta siten, että avustus vuosina 2026 – 2029 on 45 000 euroa/ vuosi. Perusteluna todetaan, että Musiikin Aika-tapahtuma edistää koko kaupungin vetovoimaa ja elinvoimaisuutta sekä markkinoi laajasti Viitasaarta kansallisesti ja kansainvälisesti
---
Kaupunginjohtaja teki kokouksessa muutetun päätösesityksen siten, että
Kaupunginhallitus päättää esittää valtuustolle, että se tekee periaatepäätöksen Viitasaaren Kesäakatemia ry. / Musiikin Aika avustamisesta siten, että avustus vuosina 2026 – 2029 on 40 000 euroa/ vuosi. Perusteluna todetaan, että Musiikin Aika-tapahtuma edistää koko kaupungin vetovoimaa ja elinvoimaisuutta sekä markkinoi laajasti Viitasaarta kansallisesti ja kansainvälisesti
Päätös Muutettu päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti
---
Merkitään pöytäkirjaan, että Seppo Pietiläinen ja Anna Kemppainen ilmoittivat esteellisyyden (yhteisöjäävi) ja olivat poissa kokousesta tämän pykälän käsittelyn ajan klo 17:00 – 17:17.
Merkitään pöytäkirjaan, että toiminnanjohtaja Kerttu Piirto esitteli asiaa kokouksessa Teams- yhteydellä ja oli paikalla kokouksessa klo 17:00 – 17:16.
Merkitään pöytäkirjaan, että valtuuston puheenjohtaja Hilma Vepsäläinen poistui kokouksesta klo 17:14.
Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto
Toimenpiteet Jatkokäsittelyn kaupunginvaltuusto 27.10.2025
Kaupunginvaltuusto 27.10.2025 § 82
550/02.02.01.00/2025
Oheismateriaali:
- Hakemus Musiikin aika -festivaalin vuotuiseksi toiminta-avustukseksi vuosille 2026–2029
- Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2025 sekä toimintakertomus ja tilinpäätös 2024 (Salassapidettävä; Laki viranomaisen toiminnan julkisuudesta § 24 kohta 20)
Päätösehdotus Kaupunginvaltuusto päättää, että se tekee periaatepäätöksen Viitasaaren Kesäakatemia ry. / Musiikin Aika avustamisesta siten, että avustus vuosina 2026 – 2029 on 40 000 euroa/ vuosi. Perusteluna todetaan, että Musiikin Aika-tapahtuma edistää koko kaupungin vetovoimaa ja elinvoimaisuutta sekä markkinoi laajasti Viitasaarta kansallisesti ja kansainvälisesti.
Merkitään tiedoksi, että Maria Kaisa Aula, Anna Kemppainen ja Seppo Pietiläinen poistuivat kokouksesta esteellisenä (yhteisöjääviys) tämän pykälän käsittelyn ajaksi.
Merkitään tiedoksi, että varhaiskasvatusjohtaja Maria Kilpeläinen poistui kokouksesta ennen tämän pykälän käsittelyä klo 19.24.
Muutoksenhaku Kunnallisvalitus
Toimenpiteet Ote Viitasaaren Kesäakatemia/toiminnanjohtaja, talous- ja tietohallintojohtaja, hallintopalvelujen palvelualuejohtaja