RSS-linkki
Kokousasiat:https://viitasaari.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Pohjoisen Keski-Suomen ympäristölautakunta
Pöytäkirja 30.09.2025/Pykälä 55
Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Pohjoisen Keski-Suomen ympäristölautakunta 30.09.2025 § 55
Ympäristöterveydenhuollon, ympäristönsuojelun ja rakennusvalvonnan yhteistoiminnan järjestämistä varten on perustettu yhteiseksi toimielimeksi kuntalain 77 §:n mukainen lautakunta, jossa on 12 jäsentä. Sopijakunnat ovat Viitasaari, Pihtipudas, Saarijärvi, Karstula, Kinnula, Kyyjärvi, Kannonkoski ja Kivijärvi. Lautakunta toimii Viitasaaren kaupungin organisaatiossa ja on nimeltään 1.1.2018 alkaen Pohjoisen Keski-Suomen ympäristölautakunta.
Lautakunnan tehtävistä ja kokousjärjestelyistä määrätään tarkemmin toimialan toimintasäännössä ja isäntäkunnan hallintosäännössä. Sopijakunnat ovat muuttaneet hallintosääntöjään siten, että niissä annetaan sopimuksen mukaiset tehtävät isäntäkunnalle ja niiltä osin noudatetaan isäntäkunnan hallintosääntöä.
Kokous kutsutaan koolle lautakunnan päättämällä tavalla. Kuntalain 103 §:n mukaan muu toimielin kuin valtuusto on päätösvaltainen kun enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä.
Asioiden käsittelyssä oikeus päätöksentekoon vaihtelee kunnittain yhteistoimintasopimuksen mukaisesti.
Ympäristöterveysvalvonta, eläinlääkintä ja eläinsuojelu
Päätöksentekoon oikeuttavat kunnat ja jäsenmäärät;
Saarijärvi (2 jäsentä) , Viitasaari (2 jäsentä), Pihtipudas (2 jäsentä), Karstula (2 jäsentä), Kinnula (1 jäsen), Kyyjärvi (1 jäsen), Kannonkoski (1 jäsen) ja Kivijärvi(1 jäsen).
Jäseniä yhteensä 12, kokouksessa läsnä oltava vähintään 7 jäsentä.
Ympäristönsuojelu
Päätöksentekoon oikeuttavat kunnat ja jäsenmäärät;
Saarijärvi (2 jäsentä), Viitasaari (2 jäsentä), Pihtipudas (2 jäsentä), Kinnula (1 jäsen), Kyyjärvi (1 jäsen), (Kannonkoski (1 jäsen) ja Kivijärvi (1 jäsen).
Jäseniä yhteensä 10, kokouksessa läsnä oltava vähintään 6 jäsentä.
Rakennusvalvonta
Päätöksentekoon oikeuttavat kunnat ja jäsenmäärät;
Viitasaari (2 jäsentä), Pihtipudas (2 jäsentä), Karstula (2 jäsentä), Kinnula (1 jäsen), Kyyjärvi (1 jäsen), Kannonkoski (1 jäsen) ja Kivijärvi (1 jäsen).
Jäseniä yhteensä 10, kokouksessa läsnä oltava vähintään 6 jäsentä.
Päätösehdotus Puheenjohtaja toteaa kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden.
Päätös Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.