RSS-linkki
Kokousasiat:https://viitasaari.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 06.10.2025/Pykälä 241
Pöytäkirjantarkastajien valinta
Kaupunginhallitus 06.10.2025 § 241
Kuntalain (410/2015) 107 §:n 1 momentin mukaan toimielimen päätöksistä pidetään pöytäkirjaa. Lain 140 §:n 1 momentin mukaan toimielimen pöytäkirja siihen liittyvine oikaisuvaatimusohjeineen tai valitusosoituksineen pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävänä yleisessä tietoverkossa, jollei salassa pitoa koskevista säännöksistä muuta johdu.
Hallintosäännön 165 §:n mukaan pöytäkirja tarkastetaan toimielimen päättämällä tavalla. Pöytäkirja tarkastetaan ja allekirjoitetaan pääsääntöisesti kokousta seuraavina päivinä, kuitenkin viimeistään kolmantena päivänä kokouksesta. Pöytäkirja voidaan tarkastaa myös sähköisesti.
Pöytäkirja on allekirjoitettavissa ja tarkastettavissa sähköisesti 7.10.2025.
Päätösehdotus Kaupunginjohtaja:
Kaupunginhallitus päättää valita pöytäkirjantarkastajiksi Anna Kemppaisen ja Henri Koskisen.
Päätös Kaupunginhallitus valitsi pöytäkirjantarkastajiksi Anna Kemppaisen ja Henri Koskisen.
Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto
Toimenpiteet -