Dynasty tietopalvelu
Viitasaaren kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://viitasaari.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://viitasaari.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 20.10.2025/Pykälä 263


Kokousasian teksti

 

Kummivaltuutettujen nimittäminen nuorisovaltuustolle

 

Kaupunginhallitus 20.10.2025 § 263  

546/00.00.01/2025  

 

 

 Nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi kunnanhallituksen on asetettava nuorisovaltuusto tai vastaava nuorten vaikuttajaryhmä (nuorisovaltuusto) ja huolehdittava sen toimintaedellytyksistä.

 

 Nuorisovaltuustolle on annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri toimialojen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun, toteuttamiseen ja seurantaan asioissa, joilla on merkitystä kunnan asukkaiden hyvinvointiin, terveyteen, opiskeluun, elinympäristöön, asumiseen tai liikkumiseen sekä muissakin asioissa, joiden nuorisovaltuusto arvioi olevan lasten ja nuorten kannalta merkittäviä.

 

 Nuorisovaltuusto tulee ottaa mukaan lasten ja nuorten osallistumisen ja kuulemisen kehittämiseen kunnassa. Kummivaltuutettujärjestelyn päätarkoitus on tehostaa nuorten vaikuttajaryhmien mielipiteiden välittymistä päättäjille ja toisaalta päättäjien viestien viemistä nuorille. Kummivaltuutettu voi myös pyytää lausuntoja nuorten vaikuttajaryhmiltä tai muulla tavoin edistää nuorten mukanaoloa heitä koskevien asioiden valmistelussa.

 

 Kummivaltuutettujärjestely on toimiva tapa edistää päätöksenteon avoimuutta ja nuorten osallistamista päätöksentekoprosessissa

 

Lisätiedot: Hallintopalvelujen palvelualuejohtaja Anni Riihimäki, puh. 044 459 7301, anni.riihimaki@viitasaari.fi

 

Päätösehdotus Kaupunginjohtaja:

 

 Kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että valtuustoryhmät nimittävät valtuuston kokouksessa ryhmästään kummivaltuutetun nuorisovaltuustolle, jotka osallistuisivat nuorisovaltuuston kokouksiin valtuuston edustajana ja toimisivat linkkinä nuorisovaltuuston sekä valtuuston välillä.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto

 

Toimenpiteet Jatkokäsittelyyn kaupunginvaltuusto 27.10.2025