Dynasty tietopalvelu
Viitasaaren kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://viitasaari.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://viitasaari.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 20.10.2025/Pykälä 265



Kokousasian teksti

 

Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2024: vastineiden pyytäminen palvelualueilta

 

Tarkastuslautakunta 07.05.2025 § 20 

 

 

 

 Kuntalain 121 §:n mukaan tarkastuslautakunnan tehtävänä on arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla. Tarkastuslautakunta antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä.

 

Oheismateriaali:

-          Arviointikertomus 2024

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja:

 

Tarkastuslautakunta valmistelee ja allekirjoittaa tilikauden 2024 arviointikertomuksen toimitettavaksi kaupunginvaltuustolle.

 

Lisäksi tarkastuslautakunta esittää, että kaupunginvaltuusto pyytää kaupunginhallitusta antamaan selvityksen arviointikertomuksessa esiintuoduista havainnoista, johtopäätöksistä ja suosituksista (tarkastuslautakunnan kannanotto). Selvitys pyydetään antamaan valtuustolle viimeistään lokakuun 2025 loppuun mennessä ja toimittamaan tiedoksi tarkastuslautakunnalle

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto

 

Toimenpiteet Jatkokäsittelyyn kaupunginvaltuusto

 

 

Kaupunginvaltuusto 26.05.2025 § 28 

 

 

 

 Oheismateriaali:

-          Arviointikertomus 2024 (postitettu valtuutetuille ja varavaltuutetuille 19.5.2025)

 

Päätösehdotus Kaupunginvaltuusto päättää

 

1. hyväksyä vuoden 2024 arviointikertomuksen.

 

2. pyytää arviointikertomuksessa esitetyistä havainnoista, johtopäätöksistä ja suosituksista kaupunginhallituksen selvitykset niin, että ne voidaan kä­si­tel­lä vuoden 2025 lokakuun valtuuston kokouksessa.             

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 ---

 

Merkitään pöytäkirjaan, että tarkastuslautakunnan varapuheenjohtaja Tiina         Minkkinen esitti tarkastuslautakunnan puheenjohtaja katsauksen valtuutetuille.

 

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto

 

Toimenpiteet Ote tarkastuslautakunta, jatkokäsittelyyn kaupunginhallitus

 

 

Kaupunginhallitus 09.06.2025 § 154 

 

 

 

 Tarkastuslautakunta on antanut arviointikertomuksen valtuustolle, jota käsiteltiin valtuustossa 26.5.2025. Kaupunginvaltuusto on pyytänyt kaupunginhallitukselta vastineet arviointikertomuksessa esitetyistä havainnoista, selvityspyynnöistä ja suosituksista lokakuun 2025 loppuun mennessä.

 

 Oheismateriaali:

-  Arviointikertomus 2024

 

Lisätiedot: Hallintopalvelujen palvelualuejohtaja Anni Riihimäki, puh. 044 459 7301, anni.riihimaki@viitasaari.fi

 

Päätösehdotus Kaupunginjohtaja:

 

 Kaupunginhallitus päättää

 

  1. merkitä liitteenä olevan arviointikertomuksen 2024 tiedoksi.

 

  1. pyytää lautakunnilta sekä palvelualueilta vastineet arviointikertomuksessa esitettyihin havaintoihin ja suosituksiin siten, että kaupunginhallitus voi käsitellä vastineen kokouksessaan 20.10.2025 ja kaupunginvaltuusto kokouksessaan 27.10.2025.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto

 

Toimenpiteet Ote + arviointikertomus lautakunnat, Viitasaaren Vuokra-asunnot Oy, Wii­taseu­dun Yrityspalvelu Oy, hallintopalveluiden palvelualuejohtaja

     seu­

 

 

Kaupunginhallitus 20.10.2025 § 265  

175/00.03.01/2025  

 

 

 Seuraavassa esitetään tarkastuslautakunnan arviointikertomuksessa esitetyt huomiot ja luonnos kaupunginhallituksen vastauksiksi.

 

 ---

 

Tilinpäätösasiakirjassa 2024 on valtuuston asettamat tavoitteet ja niistä raportointi esitetty niin puutteellisesi ja ristiriitaisesti olennaisilta osin, että tarkastuslautakunnan arviointitehtävä on merkittäviltä osin mahdotonta.

Lisäksi muun muassa konserniyhtiöille ei ole lainkaan asetettu tavoitteita tilikaudelle 2024.

Tarkastuslautakunta edellyttää, että talousarvioissa ja -suunnitelmassa asetettavia tavoitteita tulee selkeyttää merkittävästi, jotta niitä voidaan mitata mahdollisimman yksiselitteisillä ja konkreettisilla ja mielellään numeerisilla mittareilla (jos mahdollista ja mielekästä) ja menetelmillä.

 

---

 

Tavoiteasettelun täsmällisyyteen on kiinnitetty huomiota ja sitä kehitetään koko ajan. Taloussuunnittelussa käyttöönotetussa Opiferus- järjestelmässä on työkalut tavoitteen asetteluun ja seurantaan.

 

 

Tarkastuslautakunta pitää periaatteessa myönteisenä asiana, että tilikauden tulos toteutui noin miljoona euroa suunniteltua parempana. Tilikauden tuloksesta tehtiin 1,130 miljoonan euron investointivaraus, joten taseeseen kirjattavaa ylijäämää kirjattiin vuodelta 2024 vain 6 780 euroa.

 

Yleisellä tasolla tarkastuslautakunta haluaa edelleen korostaa talousarvion täydellisyysperiaatetta, jonka mukaan talousarvioon on otettava kaupungin rahankäyttö ja rahan lähteet kokonaisuudessaan. Kaupungin perustehtävään ei kuulu tehdä mahdollisimman suurta ylijäämää, tulojen ja menojen pitää olla tasapainossa ja palveluiden laatu riittävän hyvällä tasolla valtuuston päätösten mukaisesti. Kuntalain 14 §:n mukaan valtuusto päättää talousarviosta ja taloussuunnitelmasta ja kuntalain 110 §:n mukaan kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota.

 

---

 

Kaupunginhallitus kiinnittää tähän huomiota.

 

 

Tarkastuslautakunta toteaa, että kaupunki on sisällyttänyt omaan strategiaansa hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen. Tarkastuslautakunta edellyttää tavoitteiden asettamisessa ja seurannassa konkretiaa. Pelkkä HYTE-kertoimesta raportoiminen ilman valtuuston asettamaa tavoitetta, ei kerro kuntalaiselle tosiasiassa juuri mitään. HYTE-kertoimena on kaikilla palvelualueilla käytetty samaa lukua, vaikka THL on laskenut omat kertoimensa eri palvelualueille.

 

Tarkastuslautakunta edellyttää, että kaupungin talousarviossa esitetään hyvinvoinnin ja terveyden ja turvallisuuden edistämisestä mahdollisimman selkeitä, mitattavissa olevia tavoitteita. Myös tavoitteiden saavuttamisesta raportoivien mittarien tulisi olla mahdollisimman kuvaavia.

 

Tilinpäätöksestä tulisi selkeästi ilmetä, miltä osin hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisen tavoitteiden saavuttamisessa kaupungissa on onnistuttu ja missä on parannettavaa ja missä aikataulussa parannukset on suunniteltu tehtävän.

 

---

 

Kaupunginhallitus kiinnittää tähän jatkossa huomiota.

 

 

Tarkastuslautakunta toteaa, että riski väkiluvun laskun jatkumisesta ei tue kaupunkistrategian rohkeaa visiota. Kaupungin väkiluku oli vuonna 2023 yhteensä 5 879 ja vuonna 2024 asukasluku väheni 5 763 henkilöön eli vähennystä oli yhteensä 116 henkilöä. Tämän väkiluvun vähenemisriskin haltuunottoon tarkastuslautakunta edellyttää kaupunginhallitukselta aikaisempaa ennakkoluulottomampia ja vaikuttavampia, rohkeita toimia kaupungin strategiaan kirjattujen arvojen mukaisesti.

 

Tarkastuslautakunta huolestuneena toteaa, missä ovat ne rohkeat toimet, jotta strategiassa mainittu visio 2035 kasvavasta seutukeskuksesta toteutuisi. Nyt kaupungista muutetaan työ- ja opiskelupaikkojen sekä palveluiden perään muualle. Kunnan menestys riippuu onnistuneesta yritys- ja elinvoimapolitiikasta, mihin panostuksia tulisi vahvistaa. Tarkastuslautakunta haluaa aikaisempien vuosien tavoin edelleen korostaa, että erityisesti tulee panostaa kaupungin valovoiman sekä pito- ja vetovoiman luontiin. Pelkkä luonnonkauneus, maisema ja keskeinen sijainti eivät vielä riitä houkuttelemaan uusia yrityksiä, investointeja ja asukkaita. Konkreettisten kovien asioiden lisäksi on panostettava kaupungin markkinointiin ja luotava houkuttelevuuspaketti ja investoitava siihen.

 

Kaupunginhallituksen tulee merkittävästi parantaa tavoitteiden toteutumista kuvaavaa mittaristoa sekä raportoida tavoitteiden toteutumisesta tilinpäätösasiakirjassa.

 

---

 

Kaupunginhallitus haluaa muistuttaa, että tarkastuslautakunnan tehtävänä on arvioida valtuuston asettamien tavoitteiden toteutumista. Tavoiteasetteluun valtuutetut voivat vaikuttaa valtuustossa sekä muissa luottamustoimielimissä toimiessaan.

 

 

Tarkastuslautakunta korostaa aikaisempien vuosien tavoin, että kaupungin elinvoiman vahvistamiseen tulee panostaa. Elinvoimainen kaupunki houkuttelee asukkaita ja yrityksiä. Elinvoimaisuus on keskeisimpiä strategisesti kirkastettavia asioita; sitä tulee johtaa tavoiteltuun suuntaan. Esimerkiksi kaupunginhallituksen tulee pitäytyä valtuuston päättämän investointisuunnitelman toteuttamisessa, mikä osaltaan parantaisi kaupungin elinvoimaa.

 

Kaupungin tulee edelleen panostaa laajakaistan saavutettavuuteen koko kaupungin alueella tehokkaammin, koska laajakaista on paitsi elinkeinotoiminnan perusedellytys myös turvallisuustekijä ja viihtyisyyden lisääjä.

 

Tarkastuslautakunta on aikaisempien vuosien tavoin edelleen huolissaan Viitasaaren matkailun kehittämisestä ja toivoo matkailun edistämiseksi vaikuttavampia toimia.

 

Lautakunta katsoo, että kaupungin tulisi esimerkiksi omistajanohjauksen keinoin varmistaa matkailuelinkeinon elinvoima ja sen kehittäminen. Tilikaudelle 2024 Kehittämisyhtiö Witas Oy:lle ei ole asetettu lainkaan valtuustoon nähden sitovia toiminnallisia tavoitteita.

 

Lisäksi lautakunta kiinnittää huomioita kaupunkilaisten asumisen kokonaiskustannuksiin. Voisiko kaupunki omilla toimillaan tukea asukkaitaan taloudellisesti esimerkiksi varhaiskasvatusmaksujen poistamisella. Tällä toimella voisi olla merkittävä veto- ja pitovoima-vaikutus, mikä osaltaan edistäisi kaupungin asukaslukutavoitteen saavuttamista. Myös kaupungin veroprosentin laskua tulisi voida vakavasti harkita silloin, kun kaupungin taloudellinen tilanne sen sallisi. Tarvittaessa kaupungin veroprosenttia voidaan vuosittain tarkastella molempiin suuntiin.

 

Kaupunginhallitus toteaa perusteluissaan talousarviopoikkeamille, että kaupunginhallituksen alaisissa toiminnoissa on toteumatiedoissa poikkeamia talousarviosta yleishallinnon, elinvoimapalvelujen ja hallintopalvelujen kustannuspaikkojen kesken, koska kaikkia organisaatiorakenteen muutoksia ei saatu riittävällä tavalla huomioitua kirjanpidon rakenteissa ja sisäisissä kirjausohjeissa. Tarkastuslautakunta edellyttää, että tämä ongelma tulee viimeistään tilikauden 2025 aikana saada korjatuksi.

 

---

 

Kaupunginhallitus toteaa, että kaupungin elinvoima vahvistuu koko ajan. Valokuidun saatavuus edistyy alueittain ja matkailun kehittämiseen on tartuttu. Kirjanpidon rakenteet ja kirjausohjeita sekä sisäistä laskentaa on kehitetty yhteistyössä taloushallinnon palveluntuottaja Monetra Keski-Suomi Oy:n kanssa koko yhteistyön ajan.

 

 

Viitasaaren kaupunginvaltuuston (13.6.2022 § 50) konserniohjeessa kohdassa 8 valtuusto on määrännyt kaupunkikonsernin talouden ja investointien suunnittelusta ja ohjauksesta seuraavasti ”Kaupunginvaltuusto asettaa talousarviossa tytäryhteisöille toiminnan ja talouden tavoitteita, jotka on johdettu kaupunkistrategiasta sekä yhteisölle määritellystä omistajastrategiasta. Tavoitteisiin vaikuttaa myös yhtiön taloudellinen asema, toimintaympäristö ja liiketoiminnan luonne.”

 

Talousarviossa tilikaudelle 2024 kaupunginhallitus ei ole toiminut valtuuston päättämän konserniohjeen mukaisesti ja asettanut tytäryhteisöille toiminnan ja talouden tavoitteita. Tarkastuslautakunta pitää tällaista menettelyä erittäin valitettavana ja kehottaa kaupunginhallitusta jatkossa asettamaan myös tytäryhteisöille selkeät mitattavissa olevat tavoitteet ja raportoimaan niistä asianmukaisella tavalla kaupungin tilinpäätösasiakirjassa.

 

Koska kaupunginhallitus ei ole talousarviossaan tilikaudelle 2024 asettanut konserniyhtiöille tavoitteita, tavoitteiden toteutumista ei ole mahdollista arvioida.

 

---

 

Kaupunginhallitus toteaa, että asia on huomioitu jo talousarvion 2025 tavoiteasettelussa.

 

Investointiosan toteutuminen

 

Tarkastuslautakunnan kannanotto:

 

Tarkastuslautakunta korostaa edellisen vuoden tavoin investointien budjetoinnin tarkkuutta ja realistista toteuttamissuunnitelmaa tilikauden aikana.

 

Investointisuunnitelman toteutumisen tarkkuus on heikentynyt edelliseen tilikauteen verrattuna.

 

---

 

Kaupunginhallitus toteaa, että investoinnit kilpailutetaan aina erikseen ja euromääräisyys tarkentuu kilpailutusten myötä. Investointeja on myös jaksotettu useamman tilikauden ajalle esimerkiksi pidemmissä hankerahoituksella toteutuneissa investoinneissa (Wiilo).

 

Henkilöstö

 

Tarkastuslautakunta toteaa huolestuneena, että sairauspoissaolot ovat lisääntyneet edelliseen vuoteen verrattuna: erityisesti ryhmässä ”muut” (60 prosenttia kaikista sairauspoissaoloista). Edelleen lautakunta edellyttää kaupungin johdolta toimia, esimerkiksi työyhteisön kehittämistä ja johtamisen parantamista, jotta sairauspoissaolojen määrä saadaan pidettyä alhaisella tasolla ja jopa niiden määrää vähennettyä.

 

Työilmapiiri- ja työtyytyväisyyskyselyjä tulisi tehdä järjestelmällisesti ja säännöllisesti ja niiden tulokset tulisi käsitellä yhdessä esihenkilöiden, henkilöstön ja toimialajohtajien kesken. Tarvittavat toimet kyselyissä esille tulleiden ongelmien selvittämiseksi olisi käynnistettävä välittömästi.

 

---

 

Kaupunginhallitus toteaa, että hallintopalveluiden palvelualueella on kiinnitetty huomiota tarkastuslautakunnan esittämiin asioihin. Muut sairaspoissaolot ovat lisääntyneet tarkemman kirjaamistavan vuoksi, kuten on myös aiemmin tuotu tarkastuslautakunnalle esiin. Työyhteisön kehittämistoimia on tehty mm puuttumalla huolellisemmin pitkiin sairauspoissaoloihin ja yhteistyömuotoja työterveyshuollon kanssa on kehitetty.

 

Työilmapiiri- ja työtyytyväisyyskyselyjä toteutetaan kahden vuoden välein ja edellinen toteuttiin syksyllä 2023. Viimeisin kysely on toteutettu keväällä 2025.

 

 

Elinympäristön ja asumisen lautakunta on kokouksessaan 27.8.2025 § 43 antanut tarkastuslautakunnan arviointikertomuksesta seuraavan lausunnon tarkastuslautakunnan huomioihin:

 

Tarkastuslautakunnan kannanotossa todetaan elinympäristön ja asumisen palveluiden osalta seuraavaa (suora lainaus):

 

Tarkastuslautakunta toteaa edellisen vuoden tavoin, että elinympäristön ja asumisen palveluala on omalta osaltaan pääsääntöisesti vaikuttanut myönteisesti asukkaiden hyvinvointiin panostamalla ulkoalueisiin ja retkeilykohteisiin.

 

Kaupungin yleistä ilmettä ja palvelujen tasoa tulisi kehittää. Tämä palvelisi strategisia tavoitteita ”Viihtyisää asumista keskustasta kyliin”, ”Hyvinvoiva ja osallistuva kuntalainen” sekä ”Kestävästi ja rohkeasti kehittyvä Viitasaari”.

 

Tarkastuslautakunta korostaa talousarvion täydellisyysperiaatetta, jonka mukaan talousarvioon on otettava kaupungin rahankäyttö ja rahan lähteet kokonaisuudessaan. Tilikaudelta 2024 valtuuston myöntämää määrärahaa jäi käyttämättä 0,4 miljoona euroa (21,8 %).”

 

Lisäksi arviointikertomuksessa on palvelualueen tavoitteet, toimenpiteet taulukoituna. Hallinnon, kunnossapidon, ruoka- ja puhtauspalveluiden sekä maankäytön osalta tarkastuskertomuksen arviointiasteikko on ”tavoitteita ei voida arvioida riittävän luotettavasti: esimerkiksi mittaustulokset valmistuvat myöhemmin tai tavoite on epäselvä.” Tilapalvelujen osalta todetaan että tilapalvelun tavoitteet eivät ole toteutuneet.

 

Elinympäristön ja asumisen palvelualueen vastine:

 

 ”Yleisen ilmeen ja palvelujen tason osalta pitäisi eritellä mitä palveluja tai mitä osaa kaupungin yleisilmeestä tulisi kehittää. Vuoden 2024 aikana on panostettu mm. katujen saneeraussuunnitelmiin, jotka realisoituvat tulevien vuosien aikana, joka vaikuttaa kaupungin yleisilmeeseen. Myös toimintavuoden aikana toteutetut hankkeet (mm. vesistömatkailu- ja wiilo -hankkeet sekä haukirinteen rakentaminen) osaltaan toteuttavat tavoitteita ”kestävästi ja rohkeasti kehittyvä Viitasaari” ja ”Viihtyisää asumista keskustasta kyliin”.

 

 Talousarvion täydellisyysperiaatteen toteutumattomuus selittyy monelta osin henkilöstömenoista, koska vuonna 2024 palvelualueella oli mm. useita virkoja täyttämättä, ja ruoka- ja siivouspuolella on ollut toimintavuoden aikana rekrytointihaasteita. Suurin osa käyttämättömistä määrärahoista kohdistui henkilöstömenoihin. Myös ollessaan ensinmäinen toimintavuosi Wiitaunionin purkautumisen jälkeen, ei ole voinut kaikkia kustannuksia peilata tilinpäätöksen toteumien kautta, ja esimerkiksi tuotot myös ylittyivät merkittävästi.

 

 Tilapalvelun osalta kiinteistöstrategian päivitys ei ole valmistunut vuoden 2024 aikana. Tilapalvelun arvio on esitetty raportissa. Talousarviovaihe piti sisällään oletuksia hyvinvointialueen päätösprosessista palveluverkkoon liittyen. Hyvinvointialueen palveluverkkopäätös valmistui viivästyneenä 11.6.2024. Kiinteistöstrategiatyö on lisäksi laajentunut kokonaisvaltaiseksi koko tilapalveluorganisaation, omistajapolitiikan sekä palveluiden tuottamisen läpileikkaukseksi, ja valmistelun edetessä myös lainsäädäntö ja lainsäädännön tulkintojen muutokset ovat hidastaneet mm. yhtiöittämisprosessin sekä kiinteistöstrategiatyön valmistumista.

 

Tilapalvelun henkilöstön jaksamisesta huolehtiminen on myös avattu arviossa.

 

Hallinnon, yhdyskuntatekniikan, ruoka- ja puhtauspalvelun sekä maankäytön osalta Elinympäristön ja asumisen lautakunta on 5.3.2025 §9 avannut tavoitteet ja toimenpiteet taulukoissaan. Arviointikertomuksessa on arvioinut valtuuston asettamia strategisten tavoitteiden toteumat sekä arviossaan avannut toimenpiteitä tavoitteiden toteutumisesta.

 

Syy miksi lautakunnan toimintakertomuksen taulukot eivät ole päivittyneet hallituksen toimintakertomukseen, on tekninen sekä inhimillinen. Syy on uuden järjestelmän käyttöönoton ongelmat tilinpäätöksessä, ja viimeisimmät taulukot eivät päivittyneet Opaasi-järjestelmään, ja taulukoiden puutteita ei ole myöskään huomattu toimintakertomuksen koontivaiheessa.

 

Lautakunnan toimintakertomus huomioineen on ollut saatavilla, ja olisi ollut toivottavaa, että arviointikertomukseen olisi huomioitu lautakunnan kannanotot, siitäkin huolimatta että hallituksen käsittelemässä toimintakertomuksessa taulukot ovat olleet puutteellisia.”

 

 

Sivistys- ja hyvinvointilautakunta

 

Tarkastuslautakunnan kannanotto:

 

”Lukion opiskelijamäärä väheni 86 opiskelijasta 70 opiskelijaan eli edelliseen lukuvuoteen verrattuna 16 opiskelijalla. Erityisen huolestuttavana tarkastuslautakunta pitää opiskelijamäärän laskevaa trendiä: vuodesta 2022 vuoteen 2024 yhteensä vähennystä on ollut 40 opiskelijaa (-36 %). Ikäluokkien pienentyessä ja asukasmäärän vähentyessä kaupunkimme tulisi kyetä hyödyntämään seutukeskuksen imagoaan opiskelijarekrytoinnissa.

 

Tarkastuslautakunta painottaa, että lukion vetovoimatekijöitä tulee tarkastella kokonaisvaltaisesti ja lukion markkinointia tehostaa ja monipuolistaa. Yhteistyötä tulisi lisätä erityislinjojen ja vastaavien erityisalojen koulutuksenjärjestäjien kanssa. Näin opiskelijoille jo hakuvaiheessa muodostuisi kuva alan opiskelu- ja uramahdollisuuksista.

 

Tarkastuslautakunta toteaa positiivisena asiana, että lukio-opiskelijat ovat aktivoituneet sosiaalisen median hyödyntämisessä lukion markkinoinnissa.

 

Sivistystoimiala saavutti edellisten vuosien tavoin tavoitteensa olennaisesti suunniteltua pienemmillä taloudellisilla resursseilla (talousarvion toteutuma alle määrärahan noin 0,752 miljoonaa euroa: 4,8 prosenttia).”

 

Sivistyslautakunta käsitteli asiaa kokouksessaan 8.10.2025 § 60 seuraavasti:

 

”Tarkastuslautakunta on kannanotossaan huolissaan lukion oppilasmäärän laskusta. Tarkastuslautakunta toteaa muun muassa, että lukion vetovoimatekijöitä tulee tarkastella kokonaisvaltaisesti ja markkinointia tehostaa ja monipuolistaa. Toisaalta tarkastuslautakunta toteaa, että lukio-opiskelijat ovat aktivoituneet sosiaalisen median hyödyntämisessä lukion markkinoinnissa.

 

Tämän pykälän oheismateriaaleissa on lukion rehtorin vastine tarkastuslautakunnan kannanottoon.

 

 Sivistys- ja hyvinvointilautakunnan vastine:

 

 Sivistys- ja hyvinvointalautakunta antaa kaupunginhallitukselle vastineenaan tarkastuslautakunnan arviointikertomuksessa esitettyyn kannanottoon oheismateriaalina olevan lukion rehtorin toimittaman vastineen.

 

 Sivistys- ja hyvinvointilautakunta toteaa, että talousarvion määrärahan 4,8 % toteutunut alitus on varsin kohtuullinen sivistyksen ja hyvinvoinnin palvelualueen suuruisessa talousarviossa.

 

Pohjoisen Keski-Suomen ympäristölautakunta on käsitellyt asiaa kokouksessaan 26.8.2025 § 44 seuraavasti:

 

Tarkastuslautakunnan vuoden 2024 arviointikertomuksessa on todettu ympäristöpalvelujen osalta seuraavaa:

 

”Tarkastuslautakunta pitää positiivisena, että ympäristötoimi on pysynyt olennaisilta osin talousarviossaan. Myös tavoitteen mukaisesti uusi kunta saatiin mukaan rakennusvalvontaan.

 

Tarkastuslautakunta esittää, että ympäristötoimi täsmentää tavoitteiden asettamista merkittävästi ja raportoi myös tavoitteiden saavuttamisesta tilinpäätösasiakirjassa.”

 

Ympäristölautakunnan vastine:

 

”On totta, että ympäristöpalvelujen tavoitteiden asettelussa ja raportoinnissa on paljon kehitettävää. Tämä asia on tiedostettu ja siihen tullaan kiinnittämään huomiota vuoden 2026 talousarvion laadintavaiheessa. Vuoden 2024 toimintakertomus oli ensimmäinen uudessa formaatissa ja tavoitteiden raportointi tulee varmasti jatkossa selkeytymään, kun esitystapa vakiintuu. Kehitystyötä tehdään yhteistyössä koko ympäristöpalvelujen henkilöstön kanssa. Tavoitteiden asettelussa pyritään huomioimaan niiden helppo seuranta ja mitattavuus.”

 

Oheismateriaali:

-          Arviointikertomus 2024

-          Elinympäristön ja asumisen lautakunnan 27.8.2025 § 43 pöytäkirjaote

-          Pohjoisen Keski-Suomen ympäristölautakunnan 26.8.2025 § 44 pöytäkirjaote

-          Sivistys- ja hyvinvointilautakunnan 8.10.2025 § 60 pöytäkirjaote

-          Viitasaaren lukion rehtorin vastine

 

Lisätiedot: Hallintopalvelujen palvelualuejohtaja Anni Riihimäki, puh. 044 459 7301, anni.riihimaki@viitasaari.fi

 

Päätösehdotus Kaupunginjohtaja:

 

 Kaupunginhallitus päättää antaa valtuustolle ja tarkastuslautakunnalle edellä olevan selvityksen sekä lukion rehtorin vastineen esiteyistä havainnoista ja johtopäätöksistä.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto

 

Toimenpiteet Jatkokäsittelyyn kaupunginvaltuusto 27.10.2025