Dynasty tietopalvelu
Viitasaaren kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://viitasaari.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://viitasaari.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 20.10.2025/Pykälä 271


Kokousasian teksti

 

Viitasaaren kaupungin edustajan valinta Viisarin nimeämistoimikunnan jäseneksi

 

Kaupunginhallitus 20.10.2025 § 271  

571/00.04.02/2025  

 

 

 Leader Viisarissa on käynnistetty valmistelu tulevan vuoden hallituksen kokoonpanoa varten. Valmistelussa otetaan huomioon sekä erovuorossa olevien jäsenten tilalle valittavat edustajat että mahdolliset muutokset, mikäli kunta, yhdistys tai asukasedustaja haluaa vaihtaa nykyisen Leader Viisarin hallituksen edustajan. Lisäksi valmistellaan ehdokkuudet puheenjohtajan tehtävään.

 

Valmistelun tueksi ollaan kokoamassa nimeämistoimikunta, jonka tehtävänä on valmistella yhdistyksen syyskokoukselle esitys hallituksen kokoonpanosta ja puheenjohtajasta. Nimeämistoimikunnan työssä huomioidaan alueellinen edustavuus, kolmikantaperiaate (julkinen, yksityinen ja yhteisö/sektori) sekä tasa-arvon toteutuminen yhdistyksen sääntöjen mukaisesti.

 

Nimeämistoimikunnan esittelijänä toimii hallituksen puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja ja toimikunnan muodostavat kolme muuta hallituksen ulkopuolista varsinaista jäsentä, jotka edustavat kukin yhtä kolmikannan osaa eli julkishallinnon, yhdistysten/yritysten ja sitoutumattomien asukkaiden edustajia. Julkishallinnon edustajaksi toimikuntaan Viisarin toimialueen kuntien edustaja. Toimikunnan varsinaisina jäseninä eivät voi toimia Viisarin hallituksen jäsenet tai varajäsenet. Toimikunta valitsee puheenjohtajan keskuudestaan. Nimeämistoimikunnan sihteerinä toimii toiminnanjohtaja.

 

Nimeämistoimikunnan toimikausi kaksi (2) vuotta, jäsenistä puolet on vuosittain erovuorossa. Jos nimeämistoimikunnan jäsen eroaa tehtävästä tai on pysyvästi estynyt, voidaan jäsen korvata kesken kauden, jolloin seuraava yhdistyksen kokous valitsee uuden jäsenen tilalle. Toimikunnan tehtävänä on valmistella seuraavassa syyskokouksessa tapahtuvaa hallituksen jäsenten ja heidän henkilökohtaisten varajäsentensä vaalia huomioiden kolmikantaperiaatteen, alueellisen edustavuuden ja tasa-arvon toteutumisen. Ehdokasasettelu tulee toimittaa jäsenille syyskokouksen kutsun yhteydessä.

 

Leader Viisari pyytää jokaista Viisarin toiminta-alueen kuntaa esittämään ehdokkaansa nimeämistoimikunnan jäseneksi, yksi kuhunkin kolmikannan osaan.

 

Toimikuntaan valitaan kolme henkilöä saatujen ehdotusten pohjalta. Ehdokkaat valitaan äänestämällä Viisarin hallituksen kokouksessa 29.10.2025.

 

Leader Viisari pyytää toimittamaan ehdotuksen nimeämistoimikuntaan viimeistään 24.10.2025 mennessä osoitteeseen: viisari@saarijarvi.fi, otsikolla: Leader Viisarin nimeämistoimikunnan jäsenehdokkaat, kolmikannan edustus (julkishallinnon edustaja, yhdistys/yritys edustaja, sitoutumattomien asukkaiden edustaja)

 

Nimeämistoimikunnan kokous kutsutaan koolle sen jälkeen, kun jäsenet on valittu. Nimeämistoimikunnan kokous järjestetään marraskuun alussa.

 

Leader Viisarin syyskokous pidetään Äänekoskella 26.11.2025 klo 18.00.

 

Lisätiedot: Hallintopalveluiden palvelualuejohtaja Anni Riihimäki,

puh.044 459 7301, anni.riihimaki@viitasaari.fi

 

Päätösehdotus Kaupunginjohtaja:

 

 Kaupunginhallitus valitsee Viitasaaren kaupungin edustajat Viisarin nimeämistoimikunnan jäseneksi.

 

Päätös Kaupunginhalltus valitsi Viitsasaaren kaupungin edustajiksi Viisarin nimeämistoimikunnan jäseniksi Elina Mäkisen, Sisko Linnan ja hallintopalveluiden palvelualuejohtajan Anni Riihimäen.

 

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto

 

Toimenpiteet Ote + saatekirjeessä pyydetyt tiedot: Leader Viisari, viisari@saarijarvi.fi,