RSS-linkki
Kokousasiat:https://viitasaari.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 10.11.2025/Pykälä 290
Oikaisuvaatimus Pyöreisen tuulivoimahankkeeen käynnistämissopimuksesta/ KJ
Kaupunginhallitus 10.11.2025 § 290
387/11.00.03/2025
Kaupunginhallitus on 18.8.2025 §:ssä 197 päättänyt kaavoituksen käynnistämissopimuksen käsittelystä sekä kaavan vireilletulosta Viitasaaren kaupungin lounaisosassa, Kantatie 77 ja Pyydysmäen väliselle alueelle (Pyöreisen tuulivoimahanke). KJ on tehnyt päätöksestä oikaisuvaatimuksen, joka on saapunut kaupungin kirjaamoon 12.9.2025.
Oikaisuvaatimuksen käsittelyn edellytykset
Kuntalain 89 §:n mukaan kunnanhallituksen ja lautakunnan, niiden jaoston sekä niiden alaisten viranomaisen päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.
Kuntalain 92 §:n mukaan oikaisuvaatimuksen voi tehdä sekä kunnan jäsen, että asianosainen itse eli se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa.
Kuntalain 93 §:n mukaan oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksiannosta.
Kuntalain 95 §:n mukaan kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäville.
Kaupunginhallituksen pöytäkirja 18.8.2025 on asetettu yleisesti nähtäväksi 22.8.2025, jolloin kunnan jäsenten katsotaan saaneen päätöksestä tiedon.
Oikaisuvaatimus on saapunut määräajassa.
Oikaisuvaatimuksen tekijä omistaa kiinteistöjä Kannonkosken kunnan puolelta.
Oikaisuvaatimuksen keskeinen sisältö ja perustelut
Oikaisuvaatimuksen keskeinen sisältö liittyy valittajan henkilökohtaiseen mielipiteeseen vastustaa Viitasaaren kaupungin tekemää myönteistä päätöstä käynnistää Pyöreisen tuulivoimahanke 18.8.2025. Valittajan mukaan kiinteistön omistajia ei ole kuultu asiasta ja kyseessä oleva hanke rikkoo omaisuuden suojaa heikentämällä valittajan omistajan kiinteistön arvoa ja mahdollisuuksia alueen kehittämiseen. Valittaja vaatii, että kiinteistön omistajia on kuultava kirjallisesti 10 km:n säteellä perustelunaan, että myllyt näkyvät kauas. Valittaja vaatii lisäksi, että Viitasaaren kaupungin tulee perua 18.8.2025 käynnistämä Pyöreisen tuulivoimahankkeen kaavoitus vajavaisena ja perusteluiltaan epämääräisenä. Valittajan mukaan maan- ja rantakiinteistöjen omistajille aiheutuu merkittävää taloudellista haittaa kiinteistöjen arvon alenemisina.
Oikaisuvaatimuksen voi tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen. (Kuntalaki, § 137.)
Kunnan jäsen on:
- henkilö, jonka kotikuntalaissa tarkoitettu kotikunta kyseinen kunta on (kunnan asukas)
- yhteisö, laitos ja säätiö, jonka kotipaikka on kunnassa
- se, joka omistaa tai hallitsee kiinteää omaisuutta kunnassa.
Oikaisuvaatimuksen jättäjä ei täytä em. kriteerejä.
Oheismateriaali:
- Oikaisuvaatimus KJ 12.9.2025
Lisätiedot: Kaupunginjohtaja Helena Vuopionperä-Kovanen, puh.
050 307 6114, helena.vuopionpera-kovanen@viitasaari.fi, elinympäristön ja asumisen palvelualuejohtaja Jukka Tuohimaa, puh. 040 152 7225, jukka.tuohimaa@viitasaari.fi, rakennusarkkitehti Riina Pietarila, puh.
040 571 1865, riina.pietarila@viitasaari.fi
Päätösehdotus Kaupunginjohtaja:
Kaupunginhallitus päättää hylätä oikaisuvaatimuksen sillä perusteella, että se ei täytä kuntalain 137 §:n mukaisia kriteerejä edellä mainituin perustein.
Muutoksenhaku Kunnallisvalitus
Toimenpiteet Ote: Oikaisuvaatimuksen tekijä