RSS-linkki
Kokousasiat:https://viitasaari.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Elinympäristön ja asumisen lautakunta
Pöytäkirja 04.11.2025/Pykälä 57
Pöytäkirjantarkastajien valinta
Elinympäristön ja asumisen lautakunta 04.11.2025 § 57
Kuntalain (410/2015) 107 §:n 1 momentin mukaan toimielimen päätöksistä pidetään pöytäkirjaa. Lain 140 §:n 1 momentin mukaan toimielimen pöytäkirja siihen liittyvine oikaisuvaatimusohjeineen tai valitusosoituksineen pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävänä yleisessä tietoverkossa, jollei salassa pitoa koskevista säännöksistä muuta johdu.
Hallintosäännön mukaan pöytäkirja tarkastetaan toimielimen päättämällä tavalla.
Elinympäristön ja asumisen lautakunnan pöytäkirja tarkastetaan pääsääntöisesti sähköisesti. Määräaika pöytäkirjan tarkastamiselle sähköisesti on kolme päivää.
Päätösehdotus Elinympäristön ja asumisen lautakunta päättää valita pöytäkirjantarkastajiksi Mervi Paanasen ja Jaana Räihälän.
Päätös Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Mervi Paananen ja Jaana Räihälä.