RSS-linkki
Kokousasiat:https://viitasaari.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 17.11.2025/Pykälä 303
Sopimus sähköautojen latauspisteistä Lyhty Viitasaaren alueelle
Kaupunginhallitus 17.11.2025 § 303
618/14.04/2025
Viitasaaren kaupunki on neuvotellut sähköautojen latauspisteiden asentamisesta Lyhty Viitasaaren piha-alueelle. Viitasaaren kaupungin ja toimijan välille tulee laatia maanvuokrasopimus (liitteenä, Ei julkinen, laki viranomaisen toiminnan julkisuudesta § 24, kohta 20). Vuokralaisella on oikeus rakentaa luovutettavalle alueelle ajoneuvojen latausasema,
mukaan lukien latausaseman infrastruktuuri ja siihen kuuluvat varusteet ja rakennukset. Vuokra-aika alkaa siitä, kun vuokrakohde on lataustoimijan käytettävissä ja jatkuu toistaiseksi voimassaolevana 24 kuukauden irtisanomisajalla. Latauspisteitä tulee alkuvaiheessa kahdeksan, mutta varaus tehdään 16 latauspisteelle.
Vuokran määrä on 4800 euroa vuodessa. Vuokraa tarkistetaan indeksin ja sopimusehtojen mukaisesti.
Sähköautojen latauspisteiden sijoittuminen kaupungin keskustan alueelle tukee kaupungin elinvoimaa sekä tuo alueelle lisää asiakasvirtoja. Sähköautojen latauspisteiden sijoittaminen Lyhty Viitasaaren piha-alueelle edellyttää piha-alueen parannuksia, joihin varaudutaan talousarvion 2026 investointiosassa.
Oheismateriaali:
- Maanvuokrasopimus (Ei julkinen, Laki viranomaisen toiminnan julkisuudesta § 24, kohta 20).
Lisätiedot: Kaupunginjohtaja Helena Vuopionperä-Kovanen, puh.
040 307 6114, helena.vuopionpera-kovanen@viitasaari.fi
Päätösehdotus Kaupunginjohtaja:
Kaupunginhallitus päättää hyväksyä oheisen maanvuokrasopimuksen
kaupungin ja yhtiön välille.
Merkitään pöytäkirjaan, että kaupunginjohtaja Helena Vuopionperä-Kovanen esitteli asiaa kokouksessa.
Muutoksenhaku Oikaisuvaatimus
Toimenpiteet Ote: Yhtiö, tiedoksi elinympäristön ja asumisen palvelualuejohtaja, kartoittaja