Dynasty tietopalvelu
Viitasaaren kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://viitasaari.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://viitasaari.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Pohjoisen Keski-Suomen ympäristölautakunta
Pöytäkirja 10.12.2025/Pykälä 87


Kokousasian teksti

 

Eläinlääkintä / Maksutaksa

 

Pohjoisen Keski-Suomen ympäristölautakunta 10.12.2025 § 87  

479/02.02.00/2024  

 

Eläinlääkintähuoltolain 9 §:n mukaisten järjestämisvastuuseen kuuluvien eläinlääkäripalveluiden kunnan maksut

 

 Klinikka- ja laitemaksut 

 

 1.1.2026 voimaan tulevan eläinlääkintähuoltolain 285/2023 15 §:n mukaan

julkisten palveluiden järjestäjän tulee periä itse tuottamistaan 9 §:ssä

tarkoitetuista nk. järjestämisvastuuseen kuuluvista eläinlääkäripalveluista

kotieläimen omistajalta tai haltijalta maksu silloin, kun kotieläintä hoidetaan

eläinlääkärin vastaanotolla. Maksun tulee olla palvelujen käyttäjien

kannalta kohtuullinen eikä se voi ylittää palvelun tuottamisesta aiheutuneita

kustannuksia. Maksu voidaan periä myös tapauksissa, joissa on ilman hyväksyttävää syytä jätetty saapumatta vastaanotolle ennakolta varattuna aikana             

 

Pohjoisen Keski-Suomen ympäristöpalveluissa on käytössä klinikka- ja laitemaksut. Eläinlääkärivastaanottojen klinikkamaksuja on päivitetty ympäristölautakunnassa 24.09.2024 § 61. Maksut säilyvät ennallaan ja ovat seuraavat vastaanottokohtaisesti:

-          Pihtipudas 5 / 12 / 17 euroa

-          Saarijärvi  5 / 10 / 15 euroa

-          Karstula   5 / 8 / 15 euroa

 

Laitemaksu kaikilla vastaanotoilla 5 € / käytetty laite: lisähappi, inhalaatioanestesia, pieneläinultra, verinäyteanalysaattori, hammaskiven-poistolaite.

 

Päivystyksessä käytetään aina korkeinta maksua. Maksut sisältävät alv:n 25,5 %.

 

Klinikkamaksujen maksutasot

 

Alin maksu: ennaltaehkäisy ja jatkohoito, esimerkiksi

- rokotus

- saman sairauden jatkohoito

- ekinokokkilääkitys

- passin kirjoitus

 

Keskitason maksu: peruspraktiikka, esimerkiksi

- korvatulehdus

- ihon tutkimus

- tiineys- ja pyometraultraus

- eutanasia

- kliininen perustutkimus

- pentuetarkastus

- kissan kastraatio ja sterilaatio

- pienen haavan ompelu

 

Korkein maksu: vaativammat toimenpiteet, joissa käytetään kalliimpia laitteita esimerkiksi

- hammaskivenpoisto

- koiran kastraatio ja sterilaatio

- isommat kirurgiset toimenpiteet

 

Subventiot

 

Eläinlääkintähuoltolain 14 §:n mukaan eläinten pitopaikassa annettavien 9 §:ssä tarkoitettujen eläinlääkäripalvelujen käyntipalkkiosta ja matkakustannusten korvauksesta omistajalta tai haltijalta peritään enintään se järjestäjän määrittelemä määrä, joka on kohtuullinen ottaen huomioon alueella suoritettavien käyntimatkojen pituudet ja niistä aiheutuvat palvelujen hintaerot sekä asiakkaiden yhdenvertainen kohtelu. Loppuosa peritään järjestäjältä ja tätä osuutta kutsutaan subventioksi.

 

Pohjoisen Keski-Suomen ympäristöpalveluissa on ollut jo pitkään käytössä koko alueella yhtenäiset subventiot eikä siihen esitetä muutoksia, vaikka päivystysalueet yhdistetään 2.1.2026 alkaen. Hevoset eivät kuulu subvention piiriin.

 

Subvention omavastuuosuutena peritään tuotantoeläinten hoitoon kohdistuvasta käyntimaksusta kunnaneläinlääkäritaksan mukainen 25 km:n menomatkaa vastaava osuus ja matkakustannuksista 25 km:n edestakaista matkaa vastaava osuus. Eläinlääkäri laskuttaa omavastuun ylimenevän osan (subvention) Viitasaaren kaupungilta (Pohjoisen Keski-Suomen ympäristöpalveluilta). Subventiossa ei käsitellä arvonlisäveroa. Arvonlisävero-osuuden maksaa tuottaja (eläimen omistaja). Verottajalta on hyväksyntä arvonlisäveromenettelylle.

 

Perittävän maksun perusteena käytetään kulloinkin voimassa olevaa työehtosopimuksessa (KVTES) määriteltyä kilometrikorvausta.

 

Eläinlääkintähuoltolain 17 §:n mukaan täydentävistä palveluista perittävät kunnan maksut

 

Eläinlääkintähuoltolain 285/2023 17 §:n mukaan kunta voi järjestää

muitakin kuin järjestämisvastuuseen kuuluvia palveluita. Näitä palveluita

kutsutaan täydentäviksi palveluiksi. Kuntalaissa säädetään

velvollisuudesta hinnoitella kilpailutilanteessa markkinoilla tarjottavat

palvelut markkinaperusteisesti. Kilpailulaissa säädetään velvollisuudesta

pitää tällaisesta toiminnasta erillistä kirjanpitoa. Kun täydentäviä palveluita

järjestetään, tulee kunnan periä palvelusta markkinaperusteista hintaa,

joka kattaa mm. vuokrat, palkat sivukuluineen ja kaupungin hallinnon

vyörytettävät kulut. Markkinaperusteiseen hintaan on sisällytettävä myös

tuotto-odotus. Tuotto-odotus on huomioitava myös eläinlääkäreiden 8 §:n ylittävien praktiikkatulojen osalta. Lain 10 §:n mukaan ulkopaikkakuntalaisille tarjottavat kiireettömät palvelut ovat aina täydentäviä palveluita, jolloin ne on hinnoiteltava markkinaperusteisesti.

 

Markkinaperusteinen hinnan laskennassa on käytetty Kuntaliiton ohjetta ”Ohje eläinlääkäripalveluiden markkinaehtoiseen hinnoitteluun (päivitetty 20.11.2025)”. Täydentävien palveluiden toimenpiteiden tuntihinta on laskettu kunnan eläinlääkinnän kokonaiskuluista jakamalla ne vuoden työtunneilla. Kuluina on käytetty talousarvion 2026 lukuja, koska ne vastaavat parhaiten todellisia kuluja vuonna 2026 toteutettujen toiminnallisten muutosten jälkeen. Kuluissa ovat mukana henkilöstökulut (palkat ja sivukulut), vuokrat, ICT-kulut, hankinnat, vyörytykset, jne. Eriytettyä pieneläinpäivystystä ei ole huomioitu, koska tämä on kilpailutettu ostopalvelu ja on näin ollen jo markkinahintainen. Laskennassa on käytetty tuotto-odotuksena Kuntaliiton ohjeen mukaisesti 8 %. Eläinlääkinnän tuntihinnaksi on edellä kuvatun mukaisesti saatu 54,10 €/h alv. 0 % (67,90 € sis. alv 25,5 %). Potilasohjelman teknisistä syistä summa pyöristetään 68 €/h sis. alv 25,5 %.

 

Maksu veloitetaan asiakkaalta käytetyn ajan mukaan 15 min tarkkuudella, jolloin minimiveloitus on 13,53 €/15 min alv 0 % (16,98 €/15 min alv 25,5 %). Potilasohjelman teknisistä syistä summa pyöristetään 17 €/15 min sis. alv 25,5 %. Joillekin perustoimenpiteille voidaan arvioida keskimääräinen aika, jonka ne yleensä vievät. Tämä hinta ilmoitetaan asiakashinnastossa ja veloitetaan asiakkaalta, riippumatta toimenpiteen todellisesta kestosta.

 

Kunnaneläinlääkärin palkkiot

 

Kunnan perimien maksujen lisäksi kunnaneläinlääkärin tulee lain 14 §:n mukaan periä tarjoamistaan eläinlääkäripalveluista virkaehtosopimuksessa määrätty palkkio, johon sisältyvät käynti- tai vastaanottopalkkio ja erilliset palkkiot suoritetuista toimenpiteistä, sekä matkakustannustensa korvaus. Lisäksi kunnaneläinlääkäri voi periä korvauksen omistamiensa laitteiden käytöstä sekä korvauksen käyttämistään lääkkeistä ja tarvikkeista aiheutuneista kustannuksista. Palkkio voidaan periä myös tapauksissa, joissa on ilman hyväksyttävää syytä jätetty saapumatta vastaanotolle ennakolta varattuna aikana. 

 

Lisätiedot: Ympäristöpalvelujen palvelualuejohtaja Sari Flyktman, puh 044 459 7385, vastaava eläinlääkäri Tuuli Laukkanen, puh 040 648 2764

 

Päätösehdotus Ympäristöpalvelujen palvelualuejohtaja:

 

Ympäristölautakunta päättää, että

  1.       eläinlääkintähuoltolain (285/2023) 17 §:n mukaiseksi järjestäjän perimäksi nk. täydentävien eläinlääkäripalvelujen markkinaperusteiseksi hinnaksi määritetään 68,00 €/h sis. alv 25,5 %.
  2.       klinikka- ja laitemaksut sekä subventiot pidetään entisellään.

 

Taksa astuu voimaan 1.1.2026. Eläinlääkäripalvelujen asiakashinnoittelu tarkistetaan viimeistään vuoden 2026 tilinpäätöksen valmistumisen jälkeen.

 

Tämä päätös tulee kuntalain 143 §:n mukaan voimaan mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta, ellei valitusviranomainen kiellä täytäntöönpanoa. Kyseessä ei ole tilanne, jossa täytäntöönpano tekisi valituksen hyödyttämäksi.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimus

 

Toimenpiteet Ote sopijakunnat, kunnaneläinlääkärit, kuulutus