RSS-linkki
Kokousasiat:https://viitasaari.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 12.01.2026/Pykälä 2
Pöytäkirjantarkastajien valinta
Kaupunginhallitus 12.01.2026 § 2
Kuntalain (410/2015) 107 §:n 1 momentin mukaan toimielimen päätöksistä pidetään pöytäkirjaa. Lain 140 §:n 1 momentin mukaan toimielimen pöytäkirja siihen liittyvine oikaisuvaatimusohjeineen tai valitus-osoituksineen pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävänä yleisessä tietoverkossa, jollei salassa pitoa koskevista säännöksistä muuta johdu.
Hallintosäännön 165 §:n mukaan pöytäkirja tarkastetaan toimielimen päättämällä tavalla. Pöytäkirja tarkastetaan ja allekirjoitetaan pääsääntöisesti kokousta seuraavina päivinä, kuitenkin viimeistään kolmantena päivänä kokouksesta. Pöytäkirja voidaan tarkastaa myös sähköisesti.
Pöytäkirja on allekirjoitettavissa ja tarkastettavissa sähköisesti 13.1.2026.
Päätösehdotus Kaupunginjohtaja:
Kaupunginhallitus päättää valita pöytäkirjantarkastajiksi Seppo Pietiläisen ja Tuija Tuikkasen.
Päätös Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Seppo Pietiläinen ja Tuija Tuikkanen.
Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto
Toimenpiteet -