RSS-linkki
Kokousasiat:https://viitasaari.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 09.02.2026/Pykälä 2
Pöytäkirjantarkastajien valinta
Kaupunginvaltuusto 09.02.2026 § 2
Viitasaaren kaupungin hallintosäännön 126 §:n mukaan valtuuston pöytäkirjan tarkastaa kaksi kullakin kerralla tähän tehtävään valittua valtuutettua, jollei valtuusto jonkin asian kohdalla toisin päätä.
Kaupunginvaltuuston pöytäkirja on tarkastettavissa ja allekirjoitettavissa sähköisesti ajalla 11.2. – 16.2.2026.
Pöytäkirja siihen liitettyine muutoksenhakuohjeineen pidetään kuntalain 140 §:n mukaisesti nähtävänä kaupungin verkkosivuilla tiistaista 17.2.2026 alkaen.
Aakkosjärjestyksen pohjalta pöytäkirjan tarkastusvuorossa ovat Mervi Paananen ja Seppo Pietiläinen.
Päätösehdotus Valitaan kaksi pöytäkirjantarkastajaa.
Päätös Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Mervi Paananen ja Seppo Pietiläinen.
Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto
Toimenpiteet -