Dynasty tietopalvelu
Viitasaaren kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://viitasaari.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://viitasaari.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 09.02.2026/Pykälä 7


Kokousasian teksti

 

Pohjoisen Keski-Suomen ympäristölautakunnan uuden jäsenen valinnan vahvistaminen valtuustokaudelle 2025-2029

 

Kaupunginhallitus 19.05.2025 § 135 

 

 

 

 Saarijärven - Viitasaaren seutukunnan ympäristötoimen yhteistoiminta-alue on aloittanut toimintansa 1.1.2013 lukien. 1.6.2012 allekirjoitetun yhteistoimintasopimuksen mukaan ympäristöterveydenhuollon, ympäristönsuojelun ja rakennusvalvonnan yhteistoiminnan järjestämistä varten perustetaan yhteiseksi toimielimeksi kuntalain mukainen ympäristölautakunta, jonka isäntä-/vastuukuntana toimii Viitasaaren kaupunki.

 

 Lautakunnassa on 12 jäsentä ja sopijakuntien valtuustot valitsevat lautakuntaan jäsenet ja henkilökohtaiset varajäsenet seuraavasti: Saarijärvi 2, Viitasaari 2, Pihtipudas 2 ja Karstula 2 jäsentä sekä Kinnula, Kyyjärvi, Kannonkoski ja Kivijärvi, kukin 1 jäsen. Jäsenille valitaan henkilökohtaiset varajäsenet.

 

 Sekä varsinaiset jäsenet että varajäsenet valitsee asianomaisen kunnan valtuusto. Ympäristönsuojelua koskevien asioiden käsittelyssä oikeus päätöksentekoon on vain niiden sopijakuntien edustajilla, jotka ovat mukana yhteistoimintasopimuksessa ympäristönsuojelun osalta, ja rakennusvalvontaa koskevien asioiden käsittelyssä oikeus päätöksentekoon on vain niiden sopijakuntien edustajilla, jotka ovat mukana yhteistoimintasopimuksessa rakennusvalvonnan osalta. Lautakunnan puheenjohtaja valitaan valtuustokausittain vastuukunnan valtuutetuista ja varapuheenjohtaja vuorotellen niistä sopimuskunnista, jotka ovat mukana yhteistoimintasopimuksessa ympäristöterveyden-huollon, ympäristönsuojelun ja rakennusvalvonnan osalta.

 

 Kuntalain 74 § 1 momentin mukaan vaalikelpoinen lautakuntaan on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan:

 

 1) asianomaisen lautakunnan tai valiokunnan alainen kunnan palveluksessa oleva henkilö;

 2) henkilö, joka on asianomaisen lautakunnan tai valiokunnan tehtäväalueella toimivan, kunnan määräämisvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa; eikä

 3) henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka johtavassa ja vastuullisessa tehtävässä tai siihen rinnastettavassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä, jos kysymyksessä on sellainen yhteisö, jolle asianomaisessa lautakunnassa tavanomaisesti käsiteltävien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa.

 

 Lisäksi valinnassa on otettava huomioon tasa-arvolain 4 a §, jonka mukaan kunnallisissa toimielimissä tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia, jollei erityisistä syistä muuta johdu.

 

 Oheismateriaali:

 - Suomen Kuntaliiton yleiskirje 2/2025: Kunnanhallituksen, lautakuntien ja muiden toimielinten valinnat

 

 Lisätiedot: Hallintopalvelujen palvelualuejohtaja Anni Riihimäki, puh.

 044 459 7301, anni.riihimaki@viitasaari.fi

 

Päätösehdotus Kaupunginjohtaja:

 

Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto valitsee Pohjoisen Keski-Suomen ympäristölautakuntaan toimikaudeksi 1.6.2025 – 31.5.2029 kaksi (2) jäsentä ja kaksi (2) henkilökohtaista varajäsentä ja nimeää jäsenistä yhden puheenjohtajaksi. Valitun puheenjohtajan tulee olla valtuutettu.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto

 

Toimenpiteet Jatkokäsittelyyn kaupunginvaltuusto 2.6.2025

 

 

Kaupunginvaltuusto 02.06.2025 § 45 

 

 

 

 Oheismateriaali:

 - Suomen Kuntaliiton yleiskirje 2/2025: Kunnanhallituksen, lautakuntien ja muiden toimielinten valinnat

 

Päätösehdotus Kaupunginvaltuusto päättää valita Pohjoisen Keski-Suomen ympäristölautakuntaan toimikaudeksi 1.6.2025 – 31.5.2029 kaksi (2) jäsentä ja kaksi (2) henkilökohtaista varajäsentä ja nimeää jäsenistä yhden puheenjohtajaksi. Valitun puheenjohtajan tulee olla valtuutettu.

 

 ---

 

 Valtuutettu Seppo Pietiläinen esitti, että puheenjohtajaksi valitaan Tuija Tuikkanen ja varalle Risto Kilpeläinen.

 

 Valtuutettu Jari Hämäläinen esitti, että jäseneksi valitaan Markku Vauhkonen, varalle Jenny Vornanen.

 

Päätös Kaupunginvaltuusto päätti yksimielisesti valita Pohjoisen Keski-Suomen ympäristölautakuntaan toimikaudelle 2025 – 2029 seuraavat jäsenet:

 

Varsinainen jäsen  Henkilökohtainen varajäsen

 

Tuija Tuikkanen  Risto Kilpeläinen

Markku Vauhkonen  Jenny Vornanen

 

Puheenjohtajaksi valittiin Tuija Tuikkanen.   

 

Muutoksenhaku Kunnallisvalitus

 

Toimenpiteet Otteet valitut jäsenet ja varajäsenet, Pihtiputaan, Karstulan, Kinnulan, Kyyjärven, Kannonkosken ja Kivijärven kunnanhallitukset ja Saarijärven kaupunginhallitus, ympäristöpalvelujen palvelualuejohtaja ja toimistosihteeri, tiedonhallintasihteeri, palkat/ Monetra

 

 

Kaupunginvaltuusto 01.09.2025 § 68 

 

 

 

Saarijärven - Viitasaaren seutukunnan ympäristötoimen yhteistoiminta-alueen sopijakuntien valtuustot ovat valinneet seuraavat jäsenet ja varajäsenet Pohjoisen Keski-Suomen ympäristölautakuntaan:

 

Saarijärven kaupunki

-          Jäsen Titta Jäppinen, varajäsen Kimmo Kinnunen

-          Jäsen Kari Kunelius, varajäsen Minna Repola

 

 Karstulan kunta

-          Jäsen Miska Keisanen, varajäsen Kristiina Kahila

-          Jäsen Teemu Marttinen, varajäsen Leevi Marila

 

Pihtiputaan kunta

-          Jäsen Jaana Ahola, varajäsen Tomi Pasanen

-          Jäsen Aira Kyläniemi, varajäsen Reijo Jämsén

 

 Kannonkosken kunta

-          Jäsen Mika Kauppinen, varajäsen Mirka Oinonen

 

 Kinnulan kunta

-          Jäsen Raili Laitinen, varajäsen Ilpo Linna

 

 Kivijärven kunta

-          Jäsen Erkki Leppänen, varajäsen Maire Hautanen

 

 Kyyjärven kunta

-          Jäsen Lasse Sauramäki, varajäsen Merja Huttunen

 

Yhteistoimintasopimuksen mukaan lautakunta toimii Viitasaaren kaupungin organisaatiossa ja lautakunnan asettaa Viitasaaren kaupunginvaltuusto toimikaudekseen.              

 

Päätösehdotus Kaupunginvaltuusto vahvistaa edellä mainitut Pohjoisen Keski-Suomen ympäristölautakunnan jäsenten ja varajäsenten valinnat toimikaudelle 2025-2029.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

Muutoksenhaku Kunnallisvalitus

 

Toimenpiteet Ote sopijakunnat, Pohjoisen Keski-Suomen ympäristölautakunta

 

 

Kaupunginhallitus 12.01.2026 § 12 

 

 

 

Kannonkosken kunnan luottamushenkilö Mika Kauppinen on pyytänyt eroa kaikista Kannonkosken kunnan luottamustoimista. Hän on toiminut mm. Pohjoisen Keski-Suomen ympäristölautakunnan jäsenenä. Kannonkosken kunnanvaltuusto on myöntänyt hänelle eron 15.12.2025 § 97 ja valinnut Pohjoisen Keski-Suomen ympäristölautakunnan uudeksi jäseneksi Jari Pihlasahon.

 

 

Päätösehdotus Kaupunginjohtaja:

 

Kaupunginhallitus päättää esittää valtuustolle, että se vahvistaa Jari Pihlasahon Kannonkosken kunnan edustajana Pohjoisen Keski-Suomen ympäristölautakunnan uudeksi jäseneksi.  

 

Päätös  Hyväksyttiin pohjaehdotuksen mukaisesti.

 

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto

 

Toimenpiteet Jatkokäsittelyyn kaupunginvaltuusto

 

 

Kaupunginvaltuusto 09.02.2026 § 7  

291/00.00.01/2025  

 

  

 

Päätösehdotus Kaupunginvaltuusto päättää vahvistaa Jari Pihlasahon Kannonkosken kunnan edustajana Pohjoisen Keski-Suomen ympäristölautakunnan uudeksi jäseneksi.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

Muutoksenhaku Kunnallisvalitus

 

Toimenpiteet Ote sopijakunnat, Pohjoisen Keski-Suomen ympäristölautakunta