RSS-linkki
Kokousasiat:https://viitasaari.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 09.02.2026/Pykälä 8
Kuntalaisaloite Savivuoren näkötornin kunnostamisesta ja kehittämisestä
Kaupunginhallitus 08.09.2025 § 210
Viitasaaren kaupungin aloitelaatikkoon on tullut 20.8.2025 seuraava kuntalaisaloite:
”Savivuoren näkötorni on tärkeä osa paikallista kulttuuri- ja matkailuhistoriaa. Tornista avautuvat upeat näkymät ympäröivään luontoon ja vesistöihin ja nämä näkymät ovat houkutelleet niin paikallisia asukkaita kuin matkailijoitakin jo vuosikymmenten ajan. Viime vuosina torni on kuitenkin päässyt rapistumaan, ja sen turvallisuus sekä käytettävyys ovat vähentyneet. Tällä hetkellä torni ei täytä nykyaikaisia turvallisuusvaatimuksia, mikä taas estää sen laajemman käytön ja kehittämisen matkailukohteena.
Savivuoren näkötorni on kunnostuksen arvoinen kohde, jolla olisi monia positiivisia vaikutuksia. Kunnostettu torni toimisi vetovoimaisena matkailukohteena ja osana Viitasaaren luontomatkailun kehittämistä.
Torni on osa Viitasaaren maisemaa ja historiaa – sen säilyttäminen on tärkeää kulttuuriperinnön kannalta.
Savivuori on suosittu ulkoilualue ja torni täydentäisi alueen vetovoimaa ja käyttömahdollisuuksia.
Esitämme, että Viitasaaren kaupunki laatii selvityksen näkötornin nykykunnosta ja kunnostustarpeista mukaan lukien näkötornin paikoitusalueen ja sinne johtavan tien kunnostuksen hyödyntäen tarvittaessa asiantuntijatahoja (esim. rakennustarkastaja, museovirasto) sekä tornin katolla olleen valaistuksen, joka näkyi 4-tielle saakka. On myös hyvä selvittää rahoitusmahdollisuuksia, esim. EU:n tai valtionavustuksia, Maaseuturahaston rahoitusta, Leader-rahoitusta sekä yhteistyötä paikallisten yhdistysten ja yrityksien kanssa.
Tavoitteena tulisi olla näkötornin turvallinen, kestävä ja esteettinen arvokas kunnostus, joka palvelee Viitasaaren asukkaita ja matkailijoita vuosikymmeniksi eteenpäin.
Kuntalaisten toivomus on, että kaupunki tiedottaa tämän hankkeen aikataulusta ja toteutumisesta julkisesti.”
Lisätiedot: Hallintopalvelujen palvelualuejohtaja Anni Riihimäki, puh. 044 459 7301, anni.riihimaki@viitasaari.fi
Päätösehdotus Kaupunginjohtaja:
Kaupunginhallitus siirtää kuntalaisaloitteen valmisteltavaksi elinympäristön ja asumisen palvelualueelle.
Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto
Toimenpiteet Jatkokäsittelyyn elinympäristön ja asumisen palvelualueelle
Elinympäristön ja asumisen lautakunta 26.11.2025 § 65
Viitasaaren kaupunki tunnistaa aloitteessa mainitut kulttuuriset ja historialliset arvot, ja alueen rakennuksiin ja rakennelmiin on investoitu viimeisten vuosien aikana kymmeniä tuhansia euroja. Näkötornin osalta kustannusten suuruus on aiheuttanut sen, ettei käyttötalousrahoilla ole töitä voinut toteuttaa, eikä investointia ole nykyisessä taloustilanteessa esitetty investointiosaan. Rakennukselle ei ole lähdetty tekemään kevyitä tai vain kosmeettisia korjaustoimenpiteitä, koska jos tavoitellaan merkittävää hyötyä ja rakennuksen elinkaaren jatkamista, vaatisi näkötorni merkittävämpiä korjaustöitä.
Viitasaaren kaupunki on selvittänyt näkötornin betoni- ja puurakenteiden teknisen kunnon ja korjaustarpeen vuonna 2022. Rakennus on useassa osassa rakennettu ja betonin iät ja laatu vaihtelevat erityisen paljon rakennuksen eri osissa. Betoni ja betonin teräkset ovat joka tapauksessa kokonaisuudessaan joko huonokuntoisia tai raudoitus on korroosioriskissä, koska betoni ei enää suojaa raudoitusta ollessaan täysin karbonatisoitunutta.
Puurungosta puuttuvat vinotuet, joka aiheuttaa rakennukseen huojumista. Lisäksi rakennuksesta ei ole olemassa suunnitelmia, joista voisi selvittää kuinka monelle ihmiselle torni on suunniteltu ja mitoitettu. Myös julkisivujen rappaukset ovat huonokuntoiset ja niiden korjaaminen vain kiinnittämällä julkisivun irronneet koristekivet eivät poista julkisivujen merkittävimpiä ongelmia. Lisäksi kuntotutkimuksessa on esitetty useita pienempiä korjausehdotuksia.
Kustannukset kohoaa pelkästään näkötornin korjauskustannuksista vähintään 100 000 €, mikäli kaikki suositellut toimenpiteet toteutetaan.
Rakennuksen käyttäjäturvallisuus on huomioitu tällä hetkellä tilapäisaidoilla ja katoksella, joka on esteettisesti huono ratkaisu. Myös tornin vierailijamäärää on rajoitettu.
Näkötornin valaistuksesta kaupunki on saanut tarjouksia. Valaistuksen hinta on 3200 € (alv 0%).
Lisätiedot: Elinympäristön ja asumisen palvelualuejohtaja Jukka Tuohimaa 040 152 7225
Päätösehdotus Elinympäristön ja asumisen palvelualuejohtaja:
Elinympäristön ja asumisen lautakunta:
- päättää esittää hallitukselle ja edelleen valtuustolle, että näkötorniin ei varata investointimäärärahaa suunnitelmavuosille, ellei hankkeelle löydy ulkoista rahoitusta esimerkiksi hankeavustusten muodossa. Mahdollisella hankkeella pyrittäisiin edistämään esimerkiksi koko virkistysalueen kehittämistä, jolloin myös näkötorni tulisi huomioitua. Mikäli hankeavustuksia ei ole mahdollista saada lähitulevaisuudessa, käsitellään näkötornin saneeraus uudelleen tulevien talousarvioiden yhteydessä.
Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto
Toimenpiteet jatkokäsittely kaupunginhallitus
Kaupunginhallitus 12.01.2026 § 9
Elinympäristö ja asumisen lautakunta on todennut päätöksessään, että Savivuoren näkötornin vuoden 2026 aikana tilapäiset rakenteet uusitaan pysyvimmällä ja esteettisesti siistimmillä ratkaisuilla (tilapäiset aidat ja sisäänkäyntikatos) talousarvioon varatuilla määrärahoilla käyttötaloudesta. Näkötornin kriittinen kunto jatkuu seurannassa.
Tämän lisäksi valtuusto ei talousarviossaan varannut määrärahaa Savivuoren näkötornin investointiin vuodelle 2026. Elinympäristön ja asumisen lautakunta toteaa kuitenkin, että hankkeelle voidaan etsiä mahdollista hankeavustusta ja mikäli hankeavustusta ei ole mahdollista saada lähitulevaisuudessa, käsitellään näkötornin saneeraus uudelleen tulevien talousarvioiden yhteydessä.
Päätösehdotus Kaupunginjohtaja:
Kaupunginhallitus päättää esittää valtuustolle, että Savivuoren näkötornin osalta edetään elinympäristön ja asumisen lautakunnan tekemän suunnitelman mukaisesti, mikäli näkötornin kunnostukseen ja kehittä-miseen saadaan hankerahaa vuoden 2026 aikana. Muutoin hanke siirtyy tuleville talouden suunnitteluvuosille.
Kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että valtuusto toteaa kuntalais-aloitteen loppuun käsitellyksi.
Päätös Hyväksyttiin pohjaehdotuksen mukaisesti.
Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto
Toimenpiteet Jatkokäsittelyyn kaupunginvaltuusto
Kaupunginvaltuusto 09.02.2026 § 8
480/00.01.03.01/2025
Päätösehdotus Kaupunginvaltuusto päättää, että Savivuoren näkötornin osalta edetään elinympäristön ja asumisen lautakunnan tekemän suunnitelman mukaisesti, mikäli näkötornin kunnostukseen ja kehittämiseen saadaan hankerahaa vuoden 2026 aikana. Muutoin hanke siirtyy tuleville talouden suunnitteluvuosille. Kaupunginvaltuusto toteaa kuntalaisaloitteen loppuun käsitellyksi.
Merkitään pöytäkirjaan, että valtuutettu Heikki Vihava oli poissa kokouksesta klo 17:37 – 17:39.
Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto
Toimenpiteet Ote kuntalaisaloitteen tekijä, elinympäristön ja asumisen lautakunta, hallintopalveluiden toimistosihteeri