Dynasty tietopalvelu
Viitasaaren kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://viitasaari.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://viitasaari.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 16.02.2026/Pykälä 34


Kokousasian teksti

 

Pöytäkirjantarkastajien valinta

 

Kaupunginhallitus 16.02.2026 § 34  

   

 

 

Kuntalain (410/2015) 107 §:n 1 momentin mukaan toimielimen päätöksistä pidetään pöytäkirjaa. Lain 140 §:n 1 momentin mukaan toimielimen pöytäkirja siihen liittyvine oikaisuvaatimusohjeineen tai valitus-osoituksineen pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävänä yleisessä tietoverkossa, jollei salassa pitoa koskevista säännöksistä muuta johdu.

 

Hallintosäännön 165 §:n mukaan pöytäkirja tarkastetaan toimielimen päättämällä tavalla. Pöytäkirja tarkastetaan ja allekirjoitetaan pääsääntöisesti kokousta seuraavina päivinä, kuitenkin viimeistään kolmantena päivänä kokouksesta. Pöytäkirja voidaan tarkastaa myös sähköisesti.

 

Pöytäkirja on allekirjoitettavissa ja tarkastettavissa sähköisesti 17.2.2026.

 

Päätösehdotus Kaupunginjohtaja:

 

Kaupunginhallitus päättää valita pöytäkirjantarkastajiksi Anna Kemppaisen ja Henri Koskisen.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti valita pöytäkirjantarkastajiksi Anna Kemppaisen ja Henri Koskisen.

 

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto

 

Toimenpiteet -