Dynasty tietopalvelu
Viitasaaren kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://viitasaari.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://viitasaari.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 30.03.2026/Pykälä 58


Kokousasian teksti

 

Pöytäkirjantarkastajien valinta

 

Kaupunginhallitus 30.03.2026 § 58  

   

 

 

 

Kuntalain (410/2015) 107 §:n 1 momentin mukaan toimielimen päätöksistä pidetään pöytäkirjaa. Lain 140 §:n 1 momentin mukaan toimielimen pöytäkirja siihen liittyvine oikaisuvaatimusohjeineen tai valitus-osoituksineen pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävänä yleisessä tietoverkossa, jollei salassa pitoa koskevista säännöksistä muuta johdu.

 

Hallintosäännön 165 §:n mukaan pöytäkirja tarkastetaan toimielimen päättämällä tavalla. Pöytäkirja tarkastetaan ja allekirjoitetaan pääsääntöisesti kokousta seuraavina päivinä, kuitenkin viimeistään kolmantena päivänä kokouksesta. Pöytäkirja voidaan tarkastaa myös sähköisesti.

 

Pöytäkirja on allekirjoitettavissa ja tarkastettavissa sähköisesti 31.3.2026.

 

Päätösehdotus Kaupunginjohtaja:

 

Kaupunginhallitus päättää valita pöytäkirjantarkastajiksi Petri Säterin ja Tuija Tuikkasen.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti valita pöytäkirjantarkastajiksi Petri Säterin ja Tuija Tuikkasen.

 

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto

 

Toimenpiteet -