RSS-linkki
Kokousasiat:https://viitasaari.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Sivistys- ja hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 18.02.2026/Pykälä 13
| Otsikko |
|---|
| Oheismateriaali 1Päiväkotihankkeen sijainnin muutos - vaikutusarviointi (pdf 177.25 kb) |
| Oheismateriaali 2Urheilukentän päiväkotihahmotelma (pdf 113.00 kb) |
Uuden päiväkodin sijoituspaikkaratkaisu
Sivistys- ja hyvinvointilautakunta 18.02.2026 § 13
82/12.06.00/2026
Viitasaaren kaupunginvaltuusto on päätöksellään 27.10.2025 § 81 hyväksynyt siirtokelpoisen päiväkodin rakentamisen kaupungin omalle tontille, ensisijaisesti kaupungin omistamaan liikennepuistoon. Kaupunginvaltuusto hyväksyi lisäksi talousarvion mukaisesti päiväkodin määrärahan investointiosaan 15.12.2025 §105.
Viitasaaren kaupunki on hakenut poikkeamislupaa Asemakaava-alueella VK-kaavamerkinnän (Leikkipuisto) alueelle päiväkodin rakentamiseksi. Pohjoisen Keski-Suomen ympäristötoimen rakennusvalvontaan on jätetty poikkeamisluvasta seitsemän muistutusta määräaikaan 21.1.2026 mennessä.
Elinympäristön ja asumisen lautakunta on kokouksessaan 20.1.2026 § 6 päättänyt valita urakoitsijaksi päiväkodin rakentamiseen Javendia Oy:n sillä ehdolla, että rakentamisluvalle ei ole esteitä.
Muistutusten takia kaupunki on alkanut valmistella muita tonttivaihtoehtoja, ja hankkeen etenemisvaihtoehdoista on käyty keskustelua elinympäristön ja asumisen lautakunnan päätöksen jälkeen 28.1.2026 sivistys- ja hyvinvointilautakunnassa sekä 2.2.2026 kaupunginhallituksessa (§ 18 kaupunginjohtajan katsaus ajankohtaisiin asioihin).
Elinympäristön ja asumisen lautakunta on kokouksessaan 6.2.2026 § 10 päättänyt keskeyttää poikkeamisluvan haun ja hankintamenettelyn sekä palauttaa asian uudelleen valmisteluun.
Koska kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 27.10.2025 § 81 tehnyt päätöksen uuden päiväkodin sijainnista, tulee päiväkodin mahdollinen uusi sijainti hyväksyttää kaupunginvaltuustossa. Tämän takia asia palautuu sivistys- ja hyvinvointilautakunnalle uudelleenkäsittelyyn.
Uudeksi päiväkodin paikaksi on suunniteltu urheilukentän vieressä olevaa kaupungin omistamaa palloilulajien harjoittelualuetta (määräala tilasta Köyhänpelto 40:18) (oheismateriaali).
Poikkeamisluvasta ei määräaikaan mennessä ole tullut muistutuksia.
Kokouksessa asiaa esittelee elinvoiman ja asumisen palvelualuejohtaja Jukka Tuohimaa.
Oheismateriaali:
- Urheilukentän päiväkotihahmotelma 2
- Vaikutusarviointilomake – Päiväkotihankkeen sijainnin muutos
Lisätiedot:
Elinympäristön ja asumisen palvelualuejohtaja Jukka Tuohimaa,
puh. 040 152 7225
Sivistys- ja hyvinvointijohtaja, Jouni Häkkinen, puh. 040 557 0439
Päätösehdotus Sivistys- ja hyvinvointijohtaja
Sivistys- ja hyvinvointilautakunta
- Merkitsee tiedokseen elinympäristön ja asumisen lautakunnan 6.2.2026 § 10 tekemän päätöksen poikkeamisluvan ja hankinnan keskeyttämisestä.
- Esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että uuden siirtokelpoisen päiväkodin sijoituspaikaksi valitaan kaupungin omistama palloilulajien harjoittelualue (määräala tilasta Köyhänpelto 40:18).
-----
Keskustelun kuluessa sivistys- ja hyvinvointijohtaja esitti seuraavanlaisen muutetun päätösehdotuksen:
- Merkitsee tiedokseen elinympäristön ja asumisen lautakunnan 6.2.2026 § 10 tekemän päätöksen poikkeamisluvan ja hankinnan keskeyttämisestä.
- Esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että uuden siirtokelpoisen päiväkodin sijoituspaikaksi valitaan kaupungin omistama palloilulajien harjoittelualue (määräala tilasta Köyhänpelto 40:18).
- Merkitsee tiedokseen Viitasaaren Viestin yleisurheilujaostolta puheenjohtajalle tulleen kirjelmän, joka koskee päiväkodin sijoituspaikan aiheuttamia ongelmia pallo- ja urheilukentän käyttäjille. Lautakunta pitää tärkeänä, että yleisurheilujaoston esittämät ongelmat ratkaistaan päiväkodin suunnittelun yhteydessä.
Keskustelun kuluessa lautakunnan jäsen Antti Nyrönen esitti, että uusi päiväkodin tonttivalinta hylätään. Mika Heinonen kannatti Antti Nyrösen ehdotusta. Lautakunnan jäsen Pirjo Nyman esitti, että lisätietojen saamiseksi uusi sijoitussuunnitelma palautetaan valmisteluun. Marjaana Kotilainen kannatti Pirjo Nymanin ehdotusta.
Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja totesi, että keskustelun kuluessa on tehty kaksi kannatettua esitystä, joista tulee suorittaa äänestys. Puheenjohtaja esitti nimenhuutoäänestystä ja teki äänestysesityksen siten, että ne, jotka kannattavat käsittelyn jatkamista, äänestävät ”jaa” ja ne jotka kannattavat Pirjo Nymanin ehdotusta, äänestävät ”ei”. Kukin äänestykseen osallistuja ilmaisee kantansa nimensä kuultuaan. Äänestystapa ja äänestysesitys hyväksyttiin.
Aloitettiin äänestys Pirjo Nymanin ehdotuksesta asian palauttamisesta uudelleen valmisteluun. Äänestyksen jälkeen puheenjohtaja ilmoitti, että ääniä on annettu seuraavasti:
- 4 jaa (Vepsäläinen Hilma, Aula Maria Kaisa, Laurila Väinö, Simonen Maarit)
- 4 ei (Nyman Pirjo, Nyrönen Antti, Heinonen Mika, Kotilainen Marjaana)
- 1 poissa (Niskanen Mauno)
Puheenjohtaja totesi äänestyksen tuloksena, että äänten mennessä tasan,
ratkaisee puheenjohtajan ääni. Näin ollen Pirjo Nymanin ehdotus tuli hylätyksi.
Äänestysjärjestyksen mukaisesti seuraavaksi äänestettiin Antti Nyrösen vastaehdotuksesta tonttivalinnan hylkäämisestä. Puheenjohtaja esitti nimenhuutoäänestystä ja teki äänestysesityksen siten, että ne, jotka kannattavat muutettua päätösehdotusta äänestävät ”jaa” ja ne, jotka kannattavat Antti Nyrösen esitystä äänestävät ”ei”. Kukin äänestykseen osallistuja ilmaisee kantansa nimensä kuultuaan. Äänestystapa ja äänestysesitys hyväksyttiin.
Äänestyksen jälkeen puheenjohtaja ilmoitti, että ääniä on annettu seuraavasti:
- 4 jaa (Vepsäläinen Hilma, Aula Maria Kaisa, Laurila Väinö, Simonen Maarit)
- 3 ei (Nyrönen Antti, Heinonen Mika, Kotilainen Marjaana)
- 1 tyhjää (Pirjo Nyman)
- 1 poissa (Niskanen Mauno)
Puheenjohtaja totesi, että äänestyksen tuloksena muutettu päätösehdotus on tullut lautakunnan päätökseksi.
Päätös Lautakunta hyväksyi muutetun päätösehdotuksen mukaisesti kohdat 1, 2 ja 3.
Merkitään tiedoksi, että varhaiskasvatusjohtaja Maria Kilpelänen ja elinympäristön ja asumisen palvelualuejohtaja Jukka Tuohimaa olivat läsnä kokouksessa klo 16:00 – 17:12 ja poistuivat oman esittelyvuoron jälkeen ennen §13 päätöksen tekoa.
Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto
Toimenpiteet Ote: Kaupunginhallitus