Dynasty tietopalvelu
Viitasaaren kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://viitasaari.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://viitasaari.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Sivistys- ja hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 29.04.2026/Pykälä 27



Kokousasian teksti

 

Perusopetuksen tuntijako 1.8.2026 alkaen

 

Sivistys- ja hyvinvointilautakunta 29.04.2026 § 27  

224/12.00.01/2024  

 

 

Hallintosäännön 30 §:n 3. kohdan mukaan sivistys- ja hyvinvointilautakunta päättää oppilaitosten opetussuunnitelmien, lukuvuosi- ja toimintasuunnitelmien sekä koulujen lukuvuoden työaikojen hyväksymisestä. Perusopetuksen tuntijako on osa opetussuunnitelmaa.

 

Perusopetuksen tuntijakoa on käsitelty perusopetuksen rehtoreiden yhteisissä palavereissa alkuvuonna 2026.

 

Perusopetuksen tuntijakoa esitetään tarkistettavaksi 1.8.2026 alkaen. Muutoksen tavoitteena on talouden tasapainottaminen ja opetuspalveluiden menojen hillitseminen mahdollisimman tarkoituksenmukaisella tavalla sekä yhtenäinen tuntijako kaikilla kouluilla.

 

Esityksen mukaan opetukseen jaettavia tunteja vähennetään lähemmäs valtioneuvoston asetuksella määräämää valtakunnallista tuntijakoa. Tämä toteutetaan vähentämällä liikunnan opetuksen tuntimäärää yhteensä kolme vuosiviikkotuntia verrattuna nykyiseen tuntijakoon. Vähennys kohdistuu liikuntaan, koska kyseisessä oppiaineessa on ollut eniten opetustunteja yli valtakunnallisesti säädetyn perusopetuksen minimituntimäärän.

 

Muutetulla tuntijaolla varmistetaan, että opetuksen järjestäminen täyttää edelleen perusopetuslain ja valtakunnallisten opetussuunnitelman perusteiden mukaiset velvoitteet.

 

Liikunnallisen elämäntavan edistäminen on perusopetuslain 2 §:ssä määritelty perusopetuksen yleiseksi tavoitteeksi. Liikunnallista elämäntapaa tuetaan kouluissa liikuntatuntien lisäksi myös muulla koulupäivän aikaisella toiminnalla, kuten toiminnallisilla opetusmenetelmillä, välituntiliikunnalla, Liikkuva koulu ja Move -hankkeella sekä oppimisympäristöjen ja koulupäivän rakenteiden kehittämisellä. Näin liikunnallisuuden edistäminen ei ole yksinomaan sidoksissa liikuntatuntien määrään.

 

Lisäksi tuntijaon uudistamisen yhteydessä tuntijako yhdenmukaistetaan kaikkien koulujen kesken. Tällä ratkaisulla vahvistetaan oppilaiden yhdenvertaisuutta varmistamalla, että oppilailla on kaupungin kaikissa kouluissa samat mahdollisuudet opetuksen määrän ja rakenteen osalta.

 

Kyläkouluille annetaan mahdollisuus rytmittää taito- ja taideaineiden opetusta kolmen vuoden jaksoissa siten, että oppilaiden tuntimäärät ovat alaluokkien aikana yhtenevät tuntijaon mukaisesti.

 

Vaikutusten arviointi

 

Vaikutukset oppilaisiin:

Tuntijaon muutos ei alita valtakunnallista vähimmäistuntimäärää, ja perusopetuksen keskeiset tavoitteet ja sisällöt voidaan edelleen saavuttaa. Liikunnan kokonaisopetusmäärä säilyy valtakunnallisten linjausten mukaisena.

 

Oppilaiden hyvinvointia ja fyysistä aktiivisuutta edistetään liikuntatuntien lisäksi muulla koulupäivän aikaisella toiminnalla perusopetuslain 2 §:n mukaisesti.

 

Vaikutukset opetuksen laatuun ja yhdenvertaisuuteen:

Tuntijaon yhdenmukaistaminen kaikissa kouluissa lisää oppilaiden yhdenvertaisuutta ja selkeyttää opetuksen järjestämistä.

 

Opetuksen laatu turvataan huolellisella pedagogisella suunnittelulla, eikä muutoksen arvioida heikentävän oppimistuloksia tai opetuksen tavoitteiden saavuttamista.

 

Vaikutukset henkilöstöön:

Muutoksella voi olla vähäisiä vaikutuksia opettajien opetustuntimääriin ja työn järjestelyihin. Vaikutukset pyritään huomioimaan lukuvuosisuunnittelun yhteydessä ja toteuttamaan hallitusti osana opetustoimen kokonaisresurssien käyttöä.

 

Taloudelliset vaikutukset:

Tuntijakomuutos tuottaa säästöjä opetustoimen kustannuksiin ja tukee kaupungin talouden tasapainottamisen toteuttamista. Ratkaisu kohdistuu oppiaineeseen, jossa tuntimäärä ylittää valtakunnallisen minimitason ja jossa sopeuttaminen on mahdollista ilman, että lakisääteiset velvoitteet vaarantuvat.

 

Arvioitu saavutettava säästö on vuonna 2026 noin 7 344 €, sekä seuraavina vuosina noin 17 625 €/v ja talouden tasapainottamisjakson aikana noin 60 219 €.

 

Oheismateriaali:

-          voimassa oleva tuntijako

-          esitys tuntijaoksi 1.8.2026 alkaen

-          Valtioneuvoston asetus 286-2024

 

 Lisätiedot:

 Sivistys- ja hyvinvointijohtaja, Jouni Häkkinen, puh. 040 557 0439

 

Päätösehdotus Sivistys- ja hyvinvointijohtaja

 

Sivistys- ja hyvinvointilautakunta päättää hyväksyä oheismateriaaleissa
olevan esityksen tuntijaoksi 1.8.2026 alkaen.

 

------

 

Keskustelun kuluessa lautakunnan jäsen Pirjo Nyman esitti, että asia palautetaan valmisteluun. Elina Räsänen kannatti Pirjo Nymanin ehdotusta.

 

Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja totesi, että keskustelun kuluessa on tehty yksi kannatettu vastaehdotus ja ehdotuksista tulee suorittaa äänestys.

 

Puheenjohtaja esitti nimenhuutoäänestystä ja teki äänestysesityksen siten, että ne, jotka kannattavat päätösehdotusta, äänestävät ”jaa” ja ne jotka kannattavat Pirjo Nymanin vastaehdotusta, äänestävät ”ei”. Kukin äänestykseen osallistuja ilmaisee kantansa nimensä kuultuaan. Äänestystapa ja äänestysesitys hyväksyttiin.

 

Aloitettiin äänestys Pirjo Nymanin ehdotuksesta asian palauttamisesta uudelleen valmisteluun. Äänestyksen jälkeen puheenjohtaja ilmoitti, että ääniä on annettu seuraavasti:

- 7 jaa (Vepsäläinen Hilma, Jussi Kananen, Aula Maria Kaisa, Laurila

  Väinö, Niskanen Mauno, Nyrönen Antti, Simonen Maarit)

- 2 ei (Nyman Pirjo, Räsänen Elina)

 

Puheenjohtaja totesi, että äänestyksen tuloksena alkuperäinen päätösehdotus on tullut lautakunnan päätökseksi.               

   

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 

 Merkitään tiedoksi, että Pirjo Nyman esitti päätökseen eriävän mielipiteensä.

 

 Merkitään tiedoksi, että Huopanan koulun koulunjohtaja Päivi Häkkinen, Kymönkosken koulun koulunjohtaja Jaana Kaskilahti ja Haapaniemen koulun rehtori Jari Kunelius olivat läsnä kokouksessa klo 16:35 – 17:32 ja poistuivat klo 17:32 ennen § 27 päätöksen tekoa.

 

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimus

 

Toimenpiteet Tiedoksi Viitasaaren kaupungin perusopetuksen koulut