RSS-linkki
Kokousasiat:https://viitasaari.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 06.05.2026/Pykälä 34
Pöytäkirjantarkastajien valinta
Tarkastuslautakunta 06.05.2026 § 34
Kuntalain (410/2015) 107 §:n 1 momentin mukaan toimielimen päätöksistä pidetään pöytäkirjaa. Lain 140 §:n 1 momentin mukaan toimielimen pöytäkirja siihen liittyvine oikaisuvaatimusohjeineen tai valitus-osoituksineen pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävänä yleisessä tietoverkossa, jollei salassa pitoa koskevista säännöksistä muuta johdu.
Hallintosäännön 165 §:n mukaan pöytäkirja tarkastetaan toimielimen päättämällä tavalla. Pöytäkirja tarkastetaan ja allekirjoitetaan pääsääntöisesti kokouspäivänä, ellei se ole mahdollista, niin viimeistään kolmen arkipäivän kuluessa kokouksesta. Pöytäkirja voidaan tarkastaa myös sähköisesti.
Päätösehdotus Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja:
Tarkastuslautakunta valitsee kaksi pöytäkirjantarkastajaa tarkastamaan tämän kokouksen pöytäkirjan.
Päätös Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Aulikki Hautsalo ja Kuura Raitio.
Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto
Toimenpiteet -