Dynasty tietopalvelu
Viitasaaren kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://viitasaari.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://viitasaari.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 27.04.2026/Pykälä 81


Kokousasian teksti

 

Nuorisovaltuuston aloite julkisesta liikenteestä

 

Kaupunginhallitus 27.04.2026 § 81  

77/00.01.03.01/2026  

 

 

 Nuorisovaltuuston puheenjohtaja Martta Hiltunen esitti 9.2.2026 valtuuston               kokouksessa seuraavan valtuustoaloitteen:

 

”Viitasaaren nuorisovaltuustossa on noussut jo useaan otteeseen esille liikkumisen vaikeus syrjäisiltä asutusalueilta keskustaan ja keskustasta pois. Viitasaarelaiset nuoret eivät olemattomien kulkuyhteyksien takia pysty esimerkiksi harrastamaan tai näkemään kavereita koulupäivien ulkopuolella, joka lisää nuorten yksinäisyyttä sekä sitä kautta myös mielenterveydellisiä ongelmia Viitasaarella. Keskusta, johon on jopa kymmeniä kilometrejä syrjäisiltä asuinalueilta, on osalle tavoittelemattomissa huoltajien ollessa esimerkiksi töissä ja täten myös harrastaminen on lähes mahdotonta kulkuyhteyksien puutteen takia. Viitasaarella järjestetään kyläkyytejä viikoittain, mutta ne eivät ratkaise nuorten kyytiongelmia niiden ollessa jo iltapäivällä arkipäivisin. Kyläkyytien kanssa samantyylistä systeemiä, mutta vasta ilta-aikaan viikonloppuisin olisi hyvä harkita.

 

Nuorisovaltuusto pohti 5.2.2026 järjestetyssä kokouksessaan mahdollisia ratkaisuja kyytiongelmiin Viitasaarella ja muutamia ehdotuksia nousikin esille.

 

Usea viitasaarelainen nuori harrastaa laskettelua tai muuta talviurheilua ja täten laskettelukeskus Sahiksella järjestettäviin erinäisiin laskettelutapahtumiin kyyditseminen voisi olla kannattavaa ottaen huomioon sekä viitasaarelaiset nuoret sekä laskettelukeskuksen yrittäjän.

 

Viitasaarella järjestetään kesäisin tapahtumia, joihin olisi kiinnostuneita osallistujia, mutta kyyditys on ongelma, joten esimerkiksi Valon Viitasaari-tapahtumaan sekä Mid Finland Truckmeeting kyydityksen järjestäminen voisi olla kannattavaa.

 

Ymmärrämme kaupungin niukan taloudellisen tilanteen, mutta koemme nuorten hyvinvoinnin ja viihtyvyyden olevan myös tärkeä osa kuntamme toimivuutta. Kyydityksen ei siis suinkaan tulisi olla ilmainen, mutta kaupungin rahallista tukea kyyditysten järjestämiseen kaivattaisiin, jotta nuorille ei tulisi liian suuria summia maksettavaksi.

 

Nuorisovaltuusto ehdottaa kokeilua Viitasaarella, jossa kuljetuksia syrjäkyliltä keskustaan ja takaisin järjestetään kaksi kertaa kuukaudessa esimerkiksi lauantaisin, jolloin nuoret voisivat käydä harrastamassa, tapaamassa ystäviä tai vaikka kaupassa ostoksilla. Kuukausittaisien kuljetusten lisäksi erinäisten tapahtumien yhteydessä kyyditykset voisivat olla myös kannattavia.”

 

 Lisätiedot: Hallintopalveluiden palvelualuejohtaja Anni Riihimäki, puh.

 044 459 7301, anni.riihimaki@viitasaari.

 

Päätösehdotus Kaupunginjohtaja:

 

Kaupunginhallitus päättää siirtää nuorisovaltuuston aloitteen nuorten kyydityksien järjestämisestä sivistys- ja hyvinvointilautakunnan valmisteltavaksi.

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotus yksimielisesti.

 

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto

 

Toimenpiteet Jatkokäsittelyyn sivistys- ja hyvinvointilautakunta