RSS-linkki
Kokousasiat:https://viitasaari.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 27.04.2026/Pykälä 82
| Otsikko |
|---|
| Oheismateriaali 1Haapaniemen koulun järjestyssäännöt (pdf 623.44 kb) |
Nuorisovaltuuston aloite hajusteiden käytöstä koulussa
Kaupunginhallitus 02.02.2026 § 28
Viitasaaren nuorisovaltuusto on esittänyt kokouksessaan 29.11.2025 seuraavan aloitteen:
”Haapaniemen koulussa yläkoululaisten osalta on vuosien saatossa käyty paljon keskustelua hajusteiden käytöstä. Keskustelu on pyörinyt enimmäkseen hajusteiden liiallisen käytön ympärillä, mutta ei ole määritelty, paljonko on liikaa. Koulussa on paljon hajusteherkkiä, joiden arkeen tuoksut vaikuttavat hyvin konkreettisella tasolla. Joku saattaa saada migreenin, toisella keuhkot menevä ahtaalle astman vuoksi. Nuorisovaltuustolla on tiedossa tapauksia, joissa hajusteiden aiheuttamat terveysongelmat ovat johtaneet useisiin poissaoloihin koulusta. Ymmärrämme myös, että hajusteiden käyttö on joillekin nuorille itseilmaisun keino, mutta täytyy löytyä jokin muu vaihtoehto, joka ei vaaranna toisten terveyttä. Itsemääräämisoikeuteen ei voi vedota, jos se vaikuttaa jatkuvasti kanssaoppilaiden hyvinvointiin. Nuorisovaltuuston mielestä koulun täytyy tehdä tehokkaampia toimia, jotta kaikilla olisi tasavertainen mahdollisuus hyvinvoivaan kouluarkeen.
Viitasaaren nuorisovaltuusto vaatii seuraavia asioita:
- Muutos Haapaniemen koulun järjestyssääntöihin niin, että toisia haittaavasta hajusteiden käytöstä voidaan poistaa opiskelija luokkatilasta ja tarpeelliseksi nähdyssä tilanteessa lähettää kotiin. Myös kasvatuskeskustelu ja jälki-istunto voisivat olla toimivia keinoja.
- Lisää keskustelua esimerkiksi terveystiedon tunneille hajusteherkkyydestä sekä ihan perushygieniasta sen vuoksi, että jotkut perustelevat hajusteidensa käyttöä sillä, että muuten haisisivat hielle. Toivomme sellaista keskustelua, jossa ei syyllistetä heti hajusteita käyttäviä, vaan lähestytään asiaa niin, että se saa oppilaat miettimään, kuinka tarpeellista niitä on lopulta käyttää.”
Lisätiedot: Hallintopalvelujen palvelualuejohtaja Anni Riihimäki, puh. 044 459 7301, anni.riihimaki@viitasaari.fi
Päätösehdotus Kaupunginjohtaja:
Kaupunginhallitus päättää siirtää valtuustoaloitteen sivistys- ja hyvinvointilautakunnan käsittelyyn.
Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto
Toimenpiteet Jatkokäsittelyyn sivistys- ja hyvinvointilautakunta
Sivistys- ja hyvinvointilautakunta 18.03.2026 § 19
Sivistys- ja hyvinvointijohtaja on pyytänyt Haapaniemen koulun rehtorilta vastineen nuorisovaltuuston aloitteeseen. Vastineessa todetaan seuraavaa:
Nuorisovaltuuston kirjelmässä nostetaan esille toisia haittaava hajusteiden käyttö yläluokilla. Hajusteisiin reagoidaan eri tavoin. Hankalimmillaan hajusteet aiheuttavat migreeni- tai astmakohtauksia.
Vastine:
Tavoitteena koulussa on järjestää ja ylläpitää koulupäivä sellaisena, että kaikki voivat siihen osallistua. Hajusteasioissa tämä tarkoittaa sitä, että toisia haittaavia hajusteita ei käytetä. Jos niitä kuitenkin käytetään, niin käyttöön puututaan, kun se saatetaan koululla henkilökunnan tietoon. Tätä työtä tulee arjessa tehdä päivittäin.
Nuorisovaltuusto vaatii muutosta järjestyssääntöihin siten, että siellä erikseen mainittaisiin toisia haittaava hajusteiden käyttö. Tähän liittyen esitetään myös erilaisia seuraamuksia.
Vastine:
Haapaniemen koulun järjestyssäännöt on päivitetty 1.8.2025 (oheismateriaali).
Hajusteasioissa toimitaan järjestyssääntöjen kohdan 1 pohjalta – ”Koulussamme noudatetaan koulun kaikkien aikuisten ohjeita.” Jos oppilaalla havaitaan toisia haittaavaa hajusteiden käyttöä, siitä keskustellaan ja ohjeistetaan vähentämään hajusteen käyttöä sekä tarvittaessa lopettamaan sen käyttö kokonaan. Asia saatetaan myös huoltajien tietoon ja tarvittaessa käydään myös tarkempi keskustelu asiasta. Mikäli toisia haittaava hajusteiden käyttö jatkuu, on ohjeistuksena tällaisen oppilaan poistaminen luokasta. Näin myös on toimittu ja toimitaan jatkossakin. Rangaistuksena toistuvasta ohjeen noudattamatta jättämisessä on käytössä kasvatuskeskustelut ja jälki-istunnot.
Nuorisovaltuusto vaatii myös lisää keskustelua esimerkiksi terveystiedontunneilla.
Vastine:
Hygienia ja hajusteiden käyttö tulevat luontevasti esille terveystiedon tunneilla. Keskustelua hajusteasiasta on hyvä ottaa esille varsinkin niissä luokissa, missä on hajusteherkkiä oppilaita. Asiaa on hyvä tuoda esille myös siten, että kutsutaan koululle kokemusasiantuntija kertomaan hajusteiden aiheuttamista haittavaikutuksista hänen kokemanaan.
Aloite huomioiden Haapaniemen koululla on 12.3.2026 hyödynnetty Hengitysliiton kouluttamaa kokemustoimijaa käsiteltäessä tuoksuihin ja tuoksuttomuuteen liittyviä asioita opettajakunnan kanssa. Soveltuvin osin ja tarvittaessa kokemustoimijaa käytetään apuna käsiteltäessä asiaa myös oppilaiden kanssa terveystiedon oppitunneilla.
Oheismateriaali:
- nuorisovaltuuston aloite
- Haapaniemen koulun järjestyssäännöt
Lisätiedot:
Haapaniemen koulun rehtori, Jari Kunelius, puh. 044 459 7377
Sivistys- ja hyvinvointijohtaja, Jouni Häkkinen, puh. 040 557 0439
Päätösehdotus Sivistys- ja hyvinvointijohtaja
Viitaten Haapaniemen koulun rehtorin vastaukseen nuorisovaltuuston jättämään aloitteeseen, sivistys- ja hyvinvointilautakunta toteaa lausuntonaan kaupunginhallitukselle, että Haapaniemen koulun ohjeistus hajusteiden käytöstä ja mahdolliset seuraamukset ohjeiden noudattamatta jättämisestä ovat riittävät, eikä järjestyssääntöjä näin ollen tarvitse muuttaa.
Lisäksi sivistys- ja hyvinvointilautakunta toteaa positiivisena asiana, että koululla on hyödynnetty Hengitysliiton kouluttamaa kokemustoimijaa käsiteltäessä tuoksuihin ja tuoksuttomuuteen liittyviä asioita opettajakunnan kanssa. Tarvittaessa kokemustoimijaa voidaan hyödyntää myös terveystiedon oppitunneilla
Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto
Toimenpiteet Jatkokäsittelyyn kaupunginhallitus
Kaupunginhallitus 27.04.2026 § 82
84/00.01.03.01/2026
Oheismateriaali:
- Haapaniemen koulun järjestyssäännöt
Sivistys ja hyvinvointilautakunta on käsitellyt nuorisovaltuuston valtuustoaloitteeseen edellä olevan vastineen.
Päätösehdotus Kaupunginjohtaja:
Kaupunginhallitus vie valtuustoaloitteeseen annetun vastineen tiedoksi kaupunginvaltuustolle ja esittää, että kaupunginvaltuusto toteaa valtuustoaloitteen loppuunkäsitellyksi.
Päätös Hyväksyttiin päätösehdotus yksimielisesti.
Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto
Toimenpiteet Jatkokäsittelyyn kaupunginvaltuusto