Dynasty tietopalvelu
Viitasaaren kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://viitasaari.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://viitasaari.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 27.04.2026/Pykälä 80


Kokousasian teksti

 

Viranhaltijapäätökset

 

Kaupunginhallitus 27.04.2026 § 80  

100/00.01.02/2026  

 

 

 Kuntalain 92 §:n mukaan kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja, kunnanjohtaja tai johtosäännössä määrätty kunnan viranhaltija voivat ottaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi asian, joka on lain nojalla siirretty kunnanhallituksen alaisen viranomaisen tai kunnanhallituksen jaoston toimivaltaan ja jossa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen.

Asia on otettava ylemmän toimielimen käsiteltäväksi sen ajan kuluessa, jossa kuntalain 134 §:ssä tarkoitettu oikaisuvaatimus päätöksestä on tehtävä.

 

 Kuntalain mukaan ylemmän toimielimen käsiteltäväksi ei saa ottaa:

 

1) lain tai asetuksen mukaisia lupa-, ilmoitus-, valvonta- tai toimitus-menettelyä koskevia asioita;

 

2) yksilöön kohdistuvia opetustoimen, terveydenhuollon tai sosiaalitoimen asioita; eikä

 

3) 51 §:ssä tarkoitetulle kuntien yhteiselle toimielimelle siirrettyjä asioita, jos asianomaiset kunnat niin sopivat.

 

Viitasaaren kaupungin hallintosäännön 58 §:n mukaan kaupungin-hallituksen alaisen viranomaisen on ilmoitettava kaupunginhallitukselle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista kaupunginhallitus on päättänyt, ettei se käytä otto-oikeuttaan.

 

Ilmoitus otto-oikeuden käyttämisestä on tehtävä neljän (4) päivän kuluessa pöytäkirjan tarkastamisesta. Jos pöytäkirjaa ei tarkasteta, määräaika lasketaan pöytäkirjan allekirjoittamisesta.

 

Ilmoitus tehdään sähköisesti kaupunginhallituksen puheenjohtajalle ja esittelijälle. Päätökset niissä asioissa, joista ei tarvitse ilmoittaa, voidaan otto-oikeuden estämättä panna täytäntöön, jollei yksittäistapauksessa ole ilmoitettu asian ottamisesta kaupunginhallituksen käsiteltäväksi.

 

Ilmoitusta ei kuitenkaan tehdä:

 

- erillislainsäädännön perusteella tehtävät päätökset, joista on säädetty erillinen valitustie

- henkilöstöpäätökset: virkavapaat, vuosilomat, koulutukseen osallis-tumiset, lisä- yli-, lauantai ja sunnuntaityö sekä varallaolomääräykset, työsopimukset ja virkamääräykset.

- alueiden ja tilojen lyhytaikaiset vuokraukset

 

Seuraavat viranhaltijapäätökset ajalta 23.3. – 19.4.2026 ovat esityslistan oheismateriaalina:

 

- kaupunginjohtaja

- hallintopalveluiden palvelualuejohtaja

- talous- ja tietohallintojohtaja

- elinympäristön ja asumisen palvelualuejohtaja

- ympäristöpalveluiden palvelualuejohtaja

- sivistyksen ja hyvinvoinnin palvelualuejohtaja

- kunnossapitopäällikkö

- kiinteistöpäällikkö

 

Oheismateriaali:

-          Viranhaltijapäätösluettelo ajalta 23.3 – 19.4.2026

 

Lisätiedot: Hallintopalvelujen palvelualuejohtaja Anni Riihimäki, puh.

044 459 7301, anni.riihimaki@viitasaari.fi

 

Päätösehdotus Kaupunginjohtaja:

 

Kaupunginhallitus merkitsee viranhaltijapäätökset ajalta 23.3.2026 – 19.4.2026 tiedoksi, eikä käytä niihin otto-oikeutta.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotus yksimielisesti.

 

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto

 

Toimenpiteet -