RSS-linkki
Kokousasiat:https://viitasaari.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginvaltuusto
Esityslista 15.06.2026/Asianro 50
Vanhusneuvoston aloite ikävaikutusten arvioinnin käyttöönotosta Viitasaaren kaupungille
Kaupunginhallitus 25.05.2026 § 115
Vanhusneuvoston edustaja Sisko Linna esitti valtuuston 23.3.2026 kokouksessa seuraavan aloitteen:
”Viitasaaren vanhusneuvosto esittää Viitasaaren kaupunginvaltuustolle, että kaupungissa otetaan käyttöön ikäväikutusten arviointi kaikissa päätöksenteossa, jolla on suoria tai välillisiä vaikutuksia ikäihmisiin.
Ikävaikutusten arvioinnissa tarkastellaan erityisesti päätösten vaikutuksia ikäihmisten hyvinvointiin ja toimintakykyyn, palvelujen saatavuuteen, saavutettavuuteen, yhdenvertaisuuteen, ikäihmisten osallisuuteen ja vanhusneuvoston kuulemiseen, palveluiden laatuun ja turvallisuuteen sekä taloudellisiin vaikutuksiin ikäihmisille.
Viitasaaren kaupugissa ikääntyvien asukkaiden osuus on kasvava, ja kaupungin päätöksillä on merkittäviä vaikutuksia mm. ikäihmisten hyvinvointiin, toimintakykyyn ja osallisuuteen.
Vanhusneuvosto esittää, että ikävaikutusten arviointi liitettäisiin osaksi päätösten valmistelua, toimeenpanoa ja seurantaa. Arviointi tukisi ennaltaehkäiseviä ja toimintakykyä ylläpitäviä ratkaisuja sekä edistäisi vanhuspalvelulain (980/2012) toteutumista. Samalla se parantaisi päätöksenteon läpinäkyvyyttä ja mahdollistaisi vaikutusten pitkäjänteisen seurannan.
Viitasaarelle 9.2.2026
Viitasaaren vanhusneuvosto”
Kaupunginhallituksen kannanotto
Ikävaikutusten arviointia koskeva valtuustoaloite
Vanhusneuvoston tekemässä valtuustoaloitteessa esitetään, että Viitasaaren kaupungissa otetaan käyttöön ikävaikutusten arviointi osana kaupungin päätöksentekoa silloin, kun valmisteltavilla asioilla arvioidaan olevan vaikutuksia ikääntyneisiin kuntalaisiin.
Kaupunginhallitus pitää ikävaikutusten arviointia tärkeänä osana päätösten vaikutusten ennakollista arviointia. Väestön ikärakenteen muutos sekä ikääntyneiden kuntalaisten hyvinvoinnin, osallisuuden ja palveluiden saavutettavuuden turvaaminen korostavat tarvetta arvioida päätösten vaikutuksia myös ikäihmisten näkökulmasta. Ikävaikutusten arviointi tukee osaltaan kuntalain mukaista kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamis-mahdollisuuksien edistämistä sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä koskevia tavoitteita.
Viitasaaren kaupungissa kehitetään parhaillaan ennakkovaikutusten arvioinnin (EVA) toimintamalleja osana päätöksenteon valmistelun ja vaikutusten arvioinnin kehittämistä. Kaupunginhallitus katsoo, että ikävaikutusten arviointi on tarkoituksenmukaista sisällyttää osaksi tätä kokonaisuutta siten, että vaikutuksia ikääntyneisiin arvioidaan silloin, kun valmisteltavalla asialla on olennaisia vaikutuksia ikäihmisten palveluihin, hyvinvointiin, toimintakykyyn, osallisuuteen tai arjen turvallisuuteen.
Kaupunginhallitus pitää tärkeänä, että vanhusneuvoston asiantuntemusta hyödynnetään valmistelussa erityisesti niissä asioissa, joilla arvioidaan olevan merkittäviä vaikutuksia ikääntyneiden kuntalaisten arkeen, palveluihin tai hyvinvointiin.
Ikävaikutusten arviointia koskeva aloite on huomioitu kaupungin ennakkovaikutusten arviointia koskevan toimintamallin jatkovalmistelussa.
Lisätiedot: Hallintopalvelujen palvelualuejohtaja Anni Riihimäki, puh.
044 459 7301, anni.riihimaki@viitasaari.fi
Päätösehdotus Kaupunginjohtaja:
Kaupunginhallitus päättää
- merkitä vanhusneuvoston valtuustoaloitteen tiedoksi
- todeta, että ikävaikutusten arvioinnin periaatteet huomioidaan osana kaupungin ennakkovaikutusten arvioinnin (EVA) kehittämistä ja päätösten valmistelua silloin, kun asioilla arvioidaan olevan vaikutuksia ikääntyneisiin kuntalaisiin sekä
- esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuustoaloite todetaan loppuunkäsitellyksi.
Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto
Toimenpiteet Jatkokäsittelyyn kaupunginvaltuusto
Kaupunginvaltuusto 15.06.2026
164/00.01.03.01/2026
Päätösehdotus Kaupunginvaltuusto päättää merkitä vanhusneuvoston aloitteen käsittelyn tiedoksi ja toteaa aloitteen loppuunkäsitellyksi.
Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto
Toimenpiteet Ote vanhusneuvosto, hallintopalveluiden toimistosihteeri