RSS-linkki
Kokousasiat:https://viitasaari.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 31.08.2026/Pykälä 43
Arviointisuunnitelma vuodelle 2026
Tarkastuslautakunta 31.8.2026 § 43
351/00.03.00/2026
Kuntalain (410/2015) § 121 mukaan tarkastuslautakunta laatii arviointisuunnitelman ja antaa valtuustolle kultakin tilikaudelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä.
Viitasaaren kaupungin hallintosäännön 90 §:n mukaan tarkastuslautakunnan on lisäksi:
- seurattava tilintarkastajan tarkastussuunnitelman toteutumista sekä muutoinkin tilintarkastajan tehtävien suorittamista ja tehtävä tarpeen mukaan esityksiä tilintarkastuksen kehittämiseksi,
- huolehdittava, että tilintarkastusta varten on tarpeelliset voimavarat, jotka mahdollistavat tilintarkastuksen suorittamisen julkishallinnon hyvän tilintarkastustavan edellyttämässä laajuudessa sekä
- tehtävä aloitteita ja esityksiä tarkastuslautakunnan, tilintarkastajan ja sisäisen tarkastuksen tehtävien yhteensovittamisesta mahdollisimman tarkoituksenmukaisella tavalla,
- huolehdittava koko kuntakonsernin tilintarkastuspalvelujen kilpailuttamisesta konserniohjeen mukaisesti.
- raportoitava arvioinnin tulokset vuosittain valtuustolle annettavassa arviointikertomuksessa. Ennen arviointikertomuksen valmistumista tarkastuslautakunta voi antaa valtuustolle tarpeelliseksi katsomiaan selvityksiä. Tarkastuslautakunta voi raportoida tilikauden aikana valtuustolle myös muista merkittävistä havainnoista.
o Lisäksi voidaan tarkentaa arviointikertomuksen antamisen aikataulua ja sitä, miten arviointikertomuksen havaintoihin/suosituksiin reagoidaan.
o Lisäksi voidaan määrätä arviointisuunnitelman antamisesta valtuustolle tiedoksi.
Oheismateriaali:
- Arviointisuunnitelma vuodelle 2026 (Ei julkinen)
Päätösehdotus Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja:
Tarkastuslautakunta laatii arviointisuunnitelman vuodelle 2026 sekä päättää loppuvuoden kokousaikataulustaan.
Tarkastuslautakunta laati kokouksessa arviointisuunnitelman vuodelle 2026 ja päätti seuraavat kokouspäivät:
ke 23.9.2026 klo 9:00 tai ke 30.9.2026 klo 9:00 (alustava)
14.10.2026 klo 15:00
vkolla 43, tarkempi aikataulu vahvistetaan myöhemmin
ke 25.11.2026 klo 15:00
ke 3.2.2027 klo 15:00
ke 3.3.2027 klo 15:00
ke 7.4.2027 klo 15:00
ke 21.4.2027 klo 15:00
ke 12.5.2027 klo 15:00
Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto
Toimenpiteet -