Dynasty tietopalvelu
Viitasaaren kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://viitasaari.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://viitasaari.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Esityslista 17.08.2026/Asianro 158


Kokousasian teksti

 

Wiitaseudun Yrityspalvelut Oy:n ennakkokannan hakeminen omistajalta

 

Kaupunginhallitus 17.8.2026    

330/14.00.01/2026  

 

Tausta

 

Kaupungin konserniohjeessa linjataan, että tytäryhteisön on jo valmisteluvaiheessa hankittava omistajan kanta tehdessään päätöstä merkittävästä asiasta. Velvollisuus omistajan kannan eli ennakkokäsityksen hankkimiseen on tytäryhteisön hallituksella, halli- tuksen puheenjohtajalla, toimitusjohtajalla tai vastaavalla. Tytäryhteisön hallituksen puheenjohtajan velvollisuutena on valvoa, että omistajan kanta asiaan on haettu ja että kanta kirjataan pöytäkirjaan siinä hallituksen kokouksessa, jossa asiasta päätetään. Kaupungin kanta haetaan konsernijohdolta.

 

Kanta on haettava seuraavista asioista:

tytäryhteisön perustaminen;

yhteisön toimialan, toiminta-ajatuksen, toiminnan tai juridisen rakenteen muuttaminen;

asiat, jotka olennaisilta osin poikkeavat kuntastrategiassa ja talousarviossa tytäryhteisöille asetetuista tavoitteista;

yhteisön toiminnan muuttaminen siten, että yhteisö voi menettää hankintalainsäädäntöön tai oikeuskäytäntöön perustuvan sidos-yksikköaseman suhteessa kaupunkiin;

yhtiöjärjestyksen ja sääntöjen muuttaminen;

toimitusjohtajan ottaminen tai erottaminen;

toimitusjohtajasopimuksen sisältö ja toimitusjohtajan palkka- ja palkkiojärjestelmä;

pääomarakenteen muuttaminen;

toimintaan nähden merkittävä investointi;

varsinaiseen toimintaan kuulumaton tai siihen vain epäsuorasti liittyvä investointi ja sen rahoitus;

kiinteistö- ja yrityskaupat;

osakkeiden hankkiminen tai luovuttaminen;

toimintaan nähden tärkeän omaisuuden tai oikeuksien (ml. immateriaalioikeudet) hankkiminen, myyminen, vuokraaminen, luovuttaminen tai panttaaminen;

merkittävä lainanotto ja -anto sekä vakuuksien, takausten taikka muiden yhtiöitä sitovien merkittävien rahavelvoitteiden antaminen tai niiden ehtojen muuttaminen;

johdannaisinstrumenttien käyttö muuhun kuin suojaus- tai riskienhallintatarkoituksiin;

muuhun kuin yhteisön tavanomaiseen toimintaan kuuluvat tai epätavallisin ehdoin tehtävät sopimukset yhtiön ja sen osakkeenomistajan taikka hallituksen jäsenen välillä, kyseisten sopimusten muuttaminen sekä sopimuksiin perustuvista oikeuksista luopuminen;

periaatteelliset tai taloudellisesti merkittävät sopimukset ja toiminnan laajakantoiset muutokset; sekä

yhteisön omaisuuden luovuttaminen konkurssiin tai selvitystilaan taikka saneerausmenettelyyn hakeutuminen.

 

Lähtökohtana on, että tytäryhteisön hallituksen puheenjohtaja selvittää kaupungin kannan kirjallisesti ja riittävään informaatioon perustuen siten, että konsernijohdolla on riittävä tietopohja käytettävissään kannan muodostamiseen. Kaupungin kanta tulee hakea mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Omistajan kannan dokumentoitu hankkiminen on osa yhtiön johdon huolellisuusvelvoitteen mukaista toimintatapaa. Toimitusjohtajan tai vastaavan valinnassa omistajan kannan hakee hallituksen puheenjohtaja. Kaupungin kannan hankkiminen ei muuta tytäryhteisön johdon oikeudellista asemaa ja vastuuta. Yhtiön hallitus ja toimiva johto kantavat aina vastuun tekemistään päätöksistä ja yhtiön johtamisesta.

 

Kaupunginvaltuuston hyväksymät omistajapoliittiset linjaukset edellyttävät, että omistaja arvioi omistuksiaan säännöllisesti. Arvioinnissa vertaillaan muun muassa omistamisen ja vaihtoehtoisten tuotantotapojen kustannuksia. Jos omistetusta omaisuudesta aiheutuvat kustannukset ovat pitkällä aikavälillä vastaavien tuotantovälineiden todellisia vuokrakustannuksia korkeammat, on omistuksesta luopumista ja esimerkiksi vuokrauksen lisäämistä harkittava.

 

Omistajapoliittiset linjaukset myös edellyttävät, että yksittäisten merkittävien investointipäätösten ja muiden omistuksiin liittyvien päätösten yhteydessä on perusteltua tehdä riskikartoitus eli päätösten vaikutusten ennakkoarviointi ja suhteutettava päätökseen sisältyvät riskit hyväksyttävään riskitasoon.

 

Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt yhtiön osalta seuraavan omistajastrategian, linkistä:

 

 

Yhtiön ennakkokantaan liittyvä pyyntö

 

 Wiitaseudun Yrityspalvelu Oy valmistelee Viitasaarelle toteutettavaa yrityshallihanketta, jonka tarkoituksena on vastata alueen yritysten toimitilatarpeisiin sekä tukea elinkeinoelämän kasvua ja uusien yritystoimintojen sijoittumista paikkakunnalle.

 

Suunnitelman mukaan halli toteutettaisiin erikseen perustettavan kiinteistöosakeyhtiön omistukseen. Kiinteistöosakeyhtiön osakkeita voitaisiin myydä yksittäisille yrityksille niiden tarpeiden mukaisesti. Lisäksi tiloja olisi mahdollista vuokrata yrityksille, joilla ei ole tarvetta tai halua sitoutua omistamiseen. Malli mahdollistaisi joustavan toimitilaratkaisun erikokoisille yrityksille sekä tukisi yritysten kasvua ja investointeja Viitasaaren alueella.

 

Hankkeen tavoitteena on parantaa yritysten toimintaedellytyksiä, vahvistaa alueen elinvoimaa, lisätä yritysinvestointeja sekä edistää uusien työpaikkojen syntymistä. Hallihankkeen valmistelussa selvitetään tarkemmin muun muassa toteutettava hallikokonaisuus, kustannusarvio, rahoitusjärjestelyt, osakeomistuksen rakenne sekä tilojen käyttö- ja vuokrausperiaatteet.

 

Koska kyseessä on Viitasaaren kaupunkikonsernin kannalta merkittävä investointi- ja yhtiöjärjestelyhanke, pyytää Wiitaseudun Yrityspalvelu Oy kaupunginhallitukselta konserniohjeen mukaista ennakkokantaa hankkeen jatkovalmistelulle.

 

Vaikutusten arviointi

 

Hankkeella arvioidaan olevan myönteisiä vaikutuksia Viitasaaren elinvoimaan, yritystoiminnan kehittämiseen, työpaikkojen syntymiseen sekä uusien investointien houkuttelemiseen paikkakunnalle. Hankkeen taloudelliset vaikutukset kaupunkikonserniin tarkentuvat jatkovalmistelun yhteydessä.

 

Hankkeessa hyödynnettäisiin konsernin kiinteistökehitysrahastoa erillisten päätösten mukaisesti hankesuunnittelun edetessä.

 

Toimitusjohtaja avaa hankekokonaisuutta tarkemmin kaupunginhallituksen kokouksessa.

 

Oheismateriaali:

-          Wiitaseudun Yrityspalvelu Oy:n hallituksen 26.6.2026 § 72 pöytäkirjaote

-          Luonnos asemakuvasta

-          Alustava pohjakuva yrityshallista

 

Lisätiedot: Kaupunginjohtaja Helena Vuopionperä-Kovanen, puh.

050 307 6114, helena.vuopionpera-kovanen@viitasaari.fi, toimitusjohtaja Juho Tenhunen, puh. 044 459 7380, juho.tenhunen@viitasaari.fi

 

Päätösehdotus Kaupunginjohtaja:

 

Kaupunginhallitus antaa konserniohjeen mukaisena ennakkokantanaan, että se puoltaa Wiitaseudun Yrityspalvelu Oy:n valmisteleman yrityshallihankkeen jatkovalmistelua siten, että halli toteutetaan erillisen kiinteistöosakeyhtiön omistukseen ja yhtiön osakkeita voidaan myydä yrityksille sekä tiloja vuokrata yritysten tarpeiden mukaisesti. 

Kaupunginhallitus toteaa, että lopullinen kanta hankkeen toteuttamiseen muodostetaan, kun hankkeen kustannuksista, rahoituksesta, omistusrakenteesta, riskienhallinnasta ja liiketoimintasuunnitelmasta on laadittu tarkemmat selvitykset.

 

Päätös  

 

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto

 

Toimenpiteet Ote: WYP Oy:n toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja