RSS-linkki
Kokousasiat:https://viitasaari.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Sivistys- ja hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 26.08.2026/Pykälä 52
Pöytäkirjantarkastajien valinta
Sivistys- ja hyvinvointilautakunta 26.8.2026 § 52
Kuntalain 107 §:n mukaisesti toimielimen kokouksesta pidetään pöytäkirjaa. Hallintosäännön 177 §:n mukaan pöytäkirjan pitämisestä ja sisällöstä vastaa toimielimen puheenjohtaja. Jos puheenjohtaja ja pöytäkirjanpitäjä ovat eri mieltä kokouksen kulusta, pöytäkirja laaditaan puheenjohtajan näkemyksen mukaan.
Pöytäkirjan allekirjoittaa puheenjohtaja ja varmentaa pöytäkirjanpitäjä. Lisäksi pöytäkirjan tarkastavat sivistyslautakunnan kyseistä pöytäkirjaa varten valitsemat pöytäkirjantarkastajat. Pöytäkirja tulee lain mukaan julkiseksi vasta sen jälkeen, kun se on tarkistettu, allekirjoitettu ja varmennettu.
Päätösehdotus Sivistys- ja hyvinvointijohtaja
Lautakunta valitsee 2 pöytäkirjantarkastajaa ja ehdottaa kiertävän valintatavan mukaisesti pöytäkirjantarkastajiksi valittaviksi Elina Räsäsen ja Maarit Simosen.
----------
Päätösehdotuksessa valittavaksi ehdotettu Elina Räsänen oli poissa kokouksesta. Elina Räsäsen tilalle puheenjohtaja ehdotti kiertävän valintatavan mukaisesti pöytäkirjantarkastajaksi Mauno Niskasta.
Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti pöytäkirjantarkastajiksi Maarit Simonen ja Mauno Niskanen.