RSS-linkki
Kokousasiat:https://viitasaari.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Esityslista 31.08.2026/Asianro 177
Hankintalain mukaiset ilmoitukset sidosyksikkösopimuksista
Kaupunginhallitus 31.8.2026
350/02.05.00/2026
Julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016) eli ns. hankintalain muutokset astuivat voimaan 18.6.2026. Muutokset vaikuttavat erityisesti hankintayksiköiden sidosyksiköiden (ns. in house -yhtiöiden) toimintaedellytyksiin. Muutokset vaikuttavat myös moniin hankintalain menettelysäännöksiin esim. tarjouskilpailujen toteuttamisessa.
Hankintalain mukaiset hankintayksiköt määritellään lain 5 §:ssä ja sidosyksiköt 15 §:ssä. Hankintalain muutosten myötä hankintayksikkö voi tehdä hankintoja osakeyhtiömuotoisesta sidosyksiköistä kilpailuttamatta vain, jos hankintayksikön omistusosuus sidosyksiköstä on vähintään 10 %. Muutos astuu voimaan siirtymäajan jälkeen 1.7.2027.
Lain voimaantulosäännöksen mukaisesti hankintayksikön tulee irtisanoa osakeyhtiömuotoisen sidosyksikkönsä kanssa ennen lain voimaantuloa tekemänsä sopimus päättymään 30.6.2027 mennessä, jos hankintalain 15 §:n 2 momentissa säädetty edellytys sidosyksikköhankinnalle (vähintään 10 % suora omistusosuus sidosyksiköstä) ei täyty. Jos sopimuksen irtisanomisesta olisi poikkeuksellisesti kohtuuttomia seurauksia tai sopimuksen irtisanomiseen liittyy merkittäviä taloudellisia riskejä, voidaan yleiseen etuun liittyvistä pakottavista syistä sopimus kuitenkin irtisanoa päättymään viimeistään 30.6.2030. Hankintayksikön tulee tehdä ilmoitus tällaisesta sopimuksesta Valtiokonttorille viimeistään 30.9.2026. Valtiokonttori julkaisee tiedot ilmoituksista verkkosivuillaan.
Oheismateriaali (osallistujille):
- Yhteenveto Viitasaaren kaupungin sidosyksiköistä
Lisätiedot: Kaupunginjohtaja Helena Vuopionperä-Kovanen, puh. 050 307 6114, helena.vuopionpera-kovanen@viitasaari.fi; talous- ja tietohallintojohtaja Salla Manni, puh. 040 579 8702, salla.manni@viitasaari.fi
Päätösehdotus Kaupunginjohtaja:
Kaupunginhallitus käsittelee sidosyksiköistä laaditun yhteenvedon ja toteaa, että sopimuksia on perusteltua jatkaa 30.9.2026 saakka. Kaupunginhallitus valtuuttaa kaupunginjohtajan ja talous- ja tietohallintojohtajan antamaan hankintalain mukaiset ilmoitukset sidosyksikkösopimuksista Valtiokonttorille 30.9.2026 mennessä.
Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto
Toimenpiteet Ote: talous- ja tietohallintojohtaja