Dynasty tietopalvelu
Viitasaaren kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://viitasaari.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://viitasaari.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 09.06.2025/Pykälä 156


Kustannukset 2025
Toimintakertomus 2025

 

Avustusanomus Mieli Viitasaaren Mielenterveys ry:n toiminnan tukemiseen

 

Kaupunginhallitus 09.06.2025 § 156  

268/00.04.02/2025  

 

 

 Paikallisyhdistys Mieli Viitasaaren mielenterveys ry on lähestynyt Viitasaaren kaupunginhallitusta avustusanomuksella:

 

”Arvoisa kaupunginhallitus,

 

Paikallisyhdistyksemme MIELI Viitasaaren mielenterveys ry on toteuttanut vapaaehtoisesti tiistaikerhoa jo yhdenjaksoisesti 56 vuoden ajan. Kerho on matalan kynnyksen toimintaa ja ennaltaehkäisevää mielenterveystyötä.

 

Kerhon ohjelmaan kuuluu muun muassa yhteislaulua, jumppaa, luentoja, bingoa, karaokea, ulkoilua, retkeilyä, kahvittelua sekä kaikenlainen muu virkistävä toiminta. Toiminnalla on merkittävä vaikutus osallistujien hyvinvointiin ja yksinäisyyden ehkäisyyn.

 

Olemme saaneet kaupungin perusturvalautakunnalta tukea aina 2022 vuoden loppuun asti ja perusturvan siirryttyä hyvinvointialueen alaisuuteen, saimme tukea kahden vuoden ajan, mutta valitettavasti tänä vuonna emme enää saaneet. Tästä syystä käännymme nyt kaupunginhallituksen puoleen ja pyydämme 1000,00 € suuruista rahoitusta kerhotoiminnan tukemiseksi.

 

Tiistaikerho toimii täysin vapaaehtoisvoimin, mutta tarvitsisimme taloudellista tukea muun muassa tarjoiluihin, retkiin ja muihin satunnaisiin kuluihin.

 

Toiminnan jatkuminen vaikuttaa suoraan kerholaisiin, joita on kerhokertoina mukana noin 20 -30 henkilöä.

 

Muuhun mielenterveystyöhön saamme pääseuralta tukea mm. kriisipuhelin toimintaan, hyvinvointiryhmätoimintaan sekä hyvän mielen kulttuuriviikon tapahtumiin.

 

Liitteenä toimitamme tarkemman toimintasuunnitelman ja kustannusarvion.

 

Toivomme kaupunginhallituksen suhtautuvan myönteisesti asiaan ja täten tukevan tätä tärkeää, matalan kynnyksen hyvinvointitoimintaa.

 

MIELI Viitasaaren mielenterveys ry”

 

Oheismateriaali:

-          Toimintakertomus 2025

-          Kustannukset 2025

 

 Lisätiedot: Hallintopalvelujen palvelualuejohtaja Anni Riihimäki, puh. 044 459 7301, anni.riihimaki@viitasaari.fi

 

Päätösehdotus Kaupunginjohtaja:

 

 Kaupunginhallitus päättää myöntää 1000 euron avustuksen MIELI Viitasaaren mielenterveys ry:n ennaltaehkäisevään toimintaan mielenterveyden hyväksi.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 ---

 Merkitään pöytäkirjaan, että valtuutettu Mauno Niskanen ilmoitti esteellisyyden (Hallintolaki 28 § 1 ja 2 mom) ja oli poissa kokouksesta klo 17:08 – 17:14.

 

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimus

 

Toimenpiteet Ote: MIELI Viitasaaren mielenterveys ry puheenjohtaja, hallintopalveluiden toimistosihteeri