Dynasty tietopalvelu
Viitasaaren kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://viitasaari.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://viitasaari.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 10.11.2025/Pykälä 293


Kokousasian teksti

Opetusalan tehtävien vaativuuden arviointi/ päivitys 2025

 

Kaupunginhallitus 10.11.2025 § 293  

614/01.00.01/2025  

 

Opettajien tehtäväkohtaisen palkan määräytyminen perustuu tehtävän vaativuuden arviointiin (TVA), joka on osa kunnallista palkkausjärjestelmää ja määritelty OVTES:n sekä Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n ohjeistusten mukaisesti. Tehtävän vaativuuden arvioinnin tavoitteena on varmistaa, että opettajien tehtäväkohtaiset palkat määräytyvät oikeudenmukaisesti ja suhteessa tehtävien todelliseen vaativuuteen.

Tehtävän vaativuuden arviointi tehdään työnantajan hyväksymän arviointijärjestelmän mukaisesti, ja sen tulee perustua objektiivisiin vaativuustekijöihin, ei yksilön henkilökohtaiseen suoriutumiseen. Arvioinnin keskeiset tekijät ovat:

 

  1. Työn edellyttämä osaaminen – koulutus, ammattitaito, kokemuksen tuoma osaaminen ja työn edellyttämä harkinta.

 

  1. Vastuu ja työn vaikutukset – tehtävän vaikutus koulun tai yksikön toimintaan, toiminnan tuloksiin ja oppilaiden hyvinvointiin.

 

  1. Vuorovaikutus ja yhteistyö – työn edellyttämät yhteistyötaidot, tiimityö ja sidosryhmäyhteistyö.

 

  1. Työolosuhteet – tehtävän olosuhteisiin liittyvät henkiset ja fyysiset vaatimukset.

 

Tehtäväkuvauksessa määritellään tehtävän tarkoitus, keskeiset vastuualueet ja työn keskeiset sisältöalueet. Arviointi tehdään joko analyyttisesti (osa-alueittain) tai kokonaisarviona, ja sen tulos vaikuttaa tehtäväkohtaisen palkan tasoon suhteessa peruspalkkaan.

 

 Arviointia on päivitettävä aina, kun tehtävä olennaisesti muuttuu – esimerkiksi opetuksen laajentuessa, kehittämis- ja projektivastuiden lisääntyessä tai opetuksen rakenteiden muuttuessa (esim. laaja-alainen erityisopetus, digitaaliset oppimisympäristöt).

 

                                           KT:n ohjeistuksen mukaisesti tehtävien vaativuuden arviointi tulee toteuttaa yhteistyössä henkilöstön edustajien kanssa, ja paikallisesti hyväksytyn arviointijärjestelmän tulee olla henkilöstön tiedossa. Arvioinnin tavoitteena on palkkausjärjestelmä, joka tukee toiminnan tuloksellisuutta, kannustavuutta ja henkilöstön yhdenvertaista kohtelua.

 

                                           Opettajien työn vaativuus on viime vuosina lisääntynyt muun muassa opetussuunnitelmamuutosten, ryhmäkokojen kasvun, erityisen tuen tarpeiden lisääntymisen sekä digitaalisten opetusympäristöjen myötä. Näiden muutosten huomioiminen tehtävien arvioinnissa on tärkeää, jotta palkkaus vastaa tehtävien todellista vaativuutta ja tukee opetustoimen laadun kehittämistä.

 

 Viitasaaren kaupungin opettajien tehtävien vaativuuden arviointi on ollut tarpeen päivittää, jotta prosessi saadaan selkeäksi ja kaikkia opettajia tasavertaisemmaksi. Neuvotteluissa on huomiotu myös rehtorien työhön kuuluva tehtävien vaativuuden arviointi.

 

Työn vaativuuden arviointia on käsitelty ja valmisteltu yhteistoiminta-ryhmässä 28.8.2025, 10.9.2025, 24.9.2025, 21.10.2025 ja 4.11.2025.

 

Oheismateriaali:

-          Neuvottelupöytäkirja

-          TVA neuvottelupöytäkirjan liite

-          Yleiskirje 18/2025 KT yleiskirje 18/2025

 

 Lisätiedot: Hallintopalvelujen palvelualuejohtaja Anni Riihimäki, puh. 044 459 7301, anni.riihimaki@viitasaari.fi

 

Päätösehdotus Kaupunginjohtaja:

 

 Kaupunginhallitus merkitsee tiedoksi opettajien tehtävien vaativuuden arvioinnin perusteet ja edellyttää, että

 

  1. Sivistys- ja hyvinvointialueen palvelualueella huolehditaan tehtävänkuvausten ajantasaisuudesta ja arviointijärjestelmän käytöstä KT:n ohjeistuksen mukaisesti.
  2. Tehtävien vaativuuden arviointi toteutetaan yhteistyössä henkilöstön edustajien kanssa.
  3. Arvioinnin tulokset huomioidaan opettajien tehtäväkohtaisessa palkkauksessa siten, että järjestelmä tukee oikeudenmukaista ja kannustavaa palkkausta.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto

 

Toimenpiteet Ote: Sivistys- ja hyvinvointipalvelujen palvelualuejohtaja, rehtorit, pääluottamusmies