Dynasty tietopalvelu
Viitasaaren kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://viitasaari.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://viitasaari.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Sivistys- ja hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 28.01.2026/Pykälä 6


Kokousasian teksti

 

Sivistys- ja hyvinvointilautakunnan kokousajankohta, kokouspäivät, kokouskutsun lähettäminen ja pöytäkirjan tarkastus

 

Sivistys- ja hyvinvointilautakunta 28.01.2026 § 6  

47/12.00.00/2025  

 

 

Viitasaaren kaupungin hallintosäännön luvussa 15 (§:t 140–166) säädetään kokousmenettelyistä. Toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan. Kokous pidetään myös, kun puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan. Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen.

 

Kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.

 

Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat. Kokouskutsussa on mainittava, mitä toimielimen päätöksentekotapaa noudatetaan kunkin asian kohdalla. Jos asia käsitellään sähköisessä päätöksentekomenettelyssä, tulee kutsussa ilmaista, mihin mennessä asia on käsiteltävä sähköisesti.

 

Esityslista, joka sisältää selostuksen käsiteltävistä asioista ja ehdotukset toimielimen päätöksiksi, lähetetään kokouskutsun yhteydessä, jolleivat erityiset syyt ole esteenä. Jos esityslistalla, liitteessä tai oheismateriaalissa on salassa pidettäviä tietoja, asiakirjaan tehdään merkintä salassapidosta.

 

Kokouskutsu lähetetään jäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai - velvollisuus, toimielimen päättämällä tavalla. Kokouskutsu, esityslista, liitteet ja oheismateriaali voidaan lähettää sähköisesti.

 

Kuntalain 107 §:n mukaisesti toimielimen kokouksesta pidetään pöytäkirjaa. Hallintosäännön 165 §:n mukaan pöytäkirjan pitämisestä ja sisällöstä vastaa toimielimen puheenjohtaja. Jos puheenjohtaja ja pöytäkirjanpitäjä ovat eri mieltä kokouksen kulusta, pöytäkirja laaditaan puheenjohtajan näkemyksen mukaan.

 

Pöytäkirjan allekirjoittaa puheenjohtaja ja varmentaa pöytäkirjanpitäjä. Pöytäkirja tarkastetaan toimielimen päättämällä tavalla. Pöytäkirja tulee lain mukaan julkiseksi vasta sen jälkeen, kun se on tarkastettu ja allekirjoitettu tai varmennettu.

 

Hallintosäännön 166 §:n mukaisesti pöytäkirja siihen liittyvine oikaisuvaatimusohjeineen tai valitusosoituksineen pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävänä kaupungin verkkosivuilla siten kuin kuntalain 140 §:ssä tarkemmin säädetään.

 

 Lisätiedot:

 Sivistys- ja hyvinvointijohtaja, Jouni Häkkinen, puh. 040 557 0439

 

Päätösehdotus Sivistys- ja hyvinvointijohtaja

 

Sivistys- ja hyvinvointilautakunta päättää, että

 

  1. Sivistys- ja hyvinvointilautakunnan alkuvuoden kokouspäivät ovat

-          ke 28.01.2026

-          ke 18.02.2026

-          ke 18.03.2026

-          ke 29.04.2026

-          ke 27.05.2026

 

  1. Lähikokoukset pidetään pääsääntöisesti kaupungintalolla lautakuntien kokoushuoneessa klo 16 alkaen.

 

Kokousaika ja -paikka voi kuitenkin vaihdella käsiteltävien asioiden mukaan. Puheenjohtaja voi määrätä kokouspaikaksi myös jonkun muun paikan kuin kaupungintalon tai päättää, että kokous pidetään etäyhteydellä (Teams) tai hybridikokouksena.

 

Puheenjohtajan harkinnan mukaan voidaan kokous jättää em. kokouspäivänä pitämättä tai kokous voidaan siirtää muuna päivänä kuin varsinaisena kokouspäivänä pidettäväksi.

 

  1. Sivistyslautakunnan kokoukseen kokouskutsuna toimii viimeistään neljä (4) päivää ennen kokousta jäsenille lähetetty esityslista tai muu kirjallinen kutsu.

 

Kokouskutsu, esityslista, liitteet ja oheismateriaali voidaan lähettää sähköisesti. Kiireellisissä tapauksissa voidaan käyttää myös suullista kokoon kutsumista.

 

Esityslista (ei liitteitä eikä oheismateriaaleja) lähetetään myös varajäsenille

 

  1. Sivistyslautakunnan pöytäkirja tarkastetaan ja allekirjoitetaan kolmen arkipäivän kuluessa kokouksesta. Pöytäkirja voidaan allekirjoittaa sähköisesti.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti kohdat 1 – 4.

 

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto 

 

Toimenpiteet Kohta 1: ote kaupunginjohtaja, palvelualuejohtajat, sivistyksen ja hyvinvoinnin vastuualueet