RSS-linkki
Kokousasiat:https://viitasaari.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginvaltuusto
Esityslista 18.05.2026/Asianro 36
| Otsikko |
|---|
| Oheismateriaali 1Tarkastuslautakunnan arviointikertomus 2025 (pdf 2.02 mb) |
Tarkastuslautakunnan vuoden 2025 arviointikertomus
Tarkastuslautakunta 06.05.2026 § 37
Kuntalain 121 §:n mukaan tarkastuslautakunnan tehtävänä on arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla. Tarkastuslautakunta antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset.
Oheismateriaali:
- Arviointikertomus 2025
Päätösehdotus Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja:
Tarkastuslautakunta allekirjoittaa tilikauden 2025 arviointikertomuksen, jättää sen kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi ja esittää, että
- valtuusto pyytää arviointikertomuksessa esiin tuoduista havainnoista (tarkastuslautakunnan kannanotto) vastaukset palvelualueilta siten, että ne voidaan käsitellä kaupunginhallituksessa 1.10.2026 mennessä;
- kaupunginhallitus ottaa käsittelyssään kantaa arviointikertomuksen sisältöön palvelualueiden kannanottojen lisäksi, ja
- käsiteltyään asian kaupunginhallitus toimittaa vastaukset tiedoksi kaupunginvaltuustolle ja tarkastuslautakunnalle.
Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto
Toimenpiteet Jatkokäsittelyyn kaupunginvaltuusto
Kaupunginvaltuusto 18.05.2026
583/00.03.00/2025
Oheismateriaali:
- Arviointikertomus 2025
Päätösehdotus Kaupunginvaltuusto päättää
1. hyväksyä vuoden 2025 arviointikertomuksen.
2. pyytää arviointikertomuksessa esitetyistä havainnoista (tarkastuslautakunnan kannanotto) kaupunginhallituksen selvitykset niin, että ne voidaan käsitellä kaupunginhallituksessa 1.10.2026 mennessä.
Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto
Toimenpiteet Jatkokäsittelyyn kaupunginhallitus