RSS-linkki
Kokousasiat:https://viitasaari.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Esityslista 31.08.2026/Asianro 182
Valtuustoaloite: Viitasaaren kaupungin ja sen tytäryhtiöiden määräaikaisille työsopimuksille tulee jatkossakin olla perusteet
Kaupunginhallitus 31.8.2026
285/00.01.03.01/2026
Valtuutettu Anna Kemppainen esitti valtuuston kokouksessa 15.6.2026 seuraavan aloitteen:
”Valtuustoaloite
Viitasaaren kaupungin ja sen tytäryhtiöiden määräaikaisille työsopimuksille tulee jatkossakin olla perusteet
1.6.2026 voimaantullut laki työsopimuslain muuttamisesta mahdollistaa määräaikaisten työsopimusten tekemisen ilman perusteita tietyissä tilanteissa. Määräaikaisten työsuhteiden käyttö on Suomessa yleistä, ja niiden määrä on kasvanut viime vuosina toistaiseksi voimassa olevien työsuhteiden kustannuksella. Erityisen yleisiä määräaikaiset työsuhteet ovat nuorten ja naisten keskuudessa. Julkisella sektorilla määräaikaisten työsuhteiden osuus on merkittävästi korkeampi kuin yksityisellä sektorilla.
Hallituksen esityksessä on todettu, että nyt voimaantullut lakimuutos lisää määräaikaisten työsuhteiden käyttöä entisestään sekä kasvattaa riskiä raskaus- ja perhevapaasyrjinnälle. Muutos heikentää erityisesti nuorten ja naisten asemaa työmarkkinoilla. Työsuhteiden epävarmuus vaikeuttaa myös elämän suunnittelua, perheellistymistä ja taloudellista turvaa. Työsopimuslain muutos koskee kaikkia työnantajia ja tässä tilanteessa julkisen sektorin rooli vastuullisena työnantajana korostuu entisestään.
Viitasaaren kaupunki on alueella merkittävä työnantaja, ja sen tulee toimia esimerkkinä reilusta, yhdenvertaisesta ja perheystävällisestä henkilöstöpolitiikasta sekä ehkäistä työelämän epävarmuuden kasvua. Haluamme rakentaa kaupunkia, jossa arki on turvallista ja oikeudenmukaista kaikille, eikä epävarmuutta työelämässä lisätä tarpeettomasti jo muutoinkin haastavassa työtilanteessa.
Edellä esitetyn perusteella me Viitasaaren Vasemmiston ja Sosialidemokraattien valtuustoryhmät esitämme, että Viitasaaren kaupunki ja sen tytäryhtiöt eivät jatkossakaan solmi perusteettomia määräaikaisia työsuhteita, vaikka lainsäädäntö sen mahdollistaa vaan kaupungin määräaikaisiin työsuhteisiin tulee edelleen olla perusteet.”
Vastaus valtuustoaloitteeseen:
Valtuustoaloitteessa esitetään, että Viitasaaren kaupunki ja sen tytäryhtiöt eivät jatkossakaan solmi ilman perusteltua syytä määräaikaisia työsopimuksia, vaikka 1.6.2026 voimaan tullut työsopimuslain muutos mahdollistaa määräaikaisen työsopimuksen tekemisen ilman perusteltua syytä tietyissä laissa säädetyissä tilanteissa.
Työsopimuslain muutokset tulivat voimaan 1.6.2026. Muutoksen jälkeen määräaikainen työsopimus voidaan tehdä ilman perusteltua syytä, kun kyseessä on työnantajan ja työntekijän välinen ensimmäinen työsuhde tai kun heidän edellisen työsuhteensa päättymisestä on kulunut vähintään viisi vuotta. Ilman perusteltua syytä tehtävän määräaikaisen työsopimuksen enimmäiskesto on yksi vuosi. Lakimuutos koskee työsuhteista henkilöstöä. Viranhaltijoiden määräaikaisuuksia koskeva lainsäädäntö säilyi ennallaan.
Viitasaaren kaupunki noudattaa palvelussuhteissaan voimassa olevaa lainsäädäntöä, sovellettavia virka- ja työehtosopimuksia sekä Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n kulloinkin voimassa olevia ohjeita ja suosituksia. Kaupungin henkilöstöpolitiikan lähtökohtana on, että henkilöstön palvelussuhteet järjestetään toiminnan tarpeet, tehtävien luonne ja henkilöstön asema huomioon ottaen tarkoituksenmukaisella ja yhdenvertaisella tavalla.
Määräaikaisia palvelussuhteita käytetään kaupungilla erityisesti sijaisuuksissa, määräaikaisissa hankkeissa ja projekteissa, kausiluonteisissa tehtävissä sekä muissa tilanteissa, joissa tehtävän tai toiminnan luonne edellyttää määräaikaisuutta. Työsopimuslain muutos ei itsessään muuta kaupungin henkilöstöpoliittisia lähtökohtia tai tarkoita sitä, että ilman perusteltua syytä tehtävien määräaikaisten työsopimusten käyttöä ryhdyttäisiin lisäämään. Jokaisen palvelussuhteen tarve, kesto ja palvelussuhteen muoto arvioidaan tapauskohtaisesti.
Kaupunki pitää tärkeänä vastuullista työnantajapolitiikkaa, henkilöstön yhdenvertaista kohtelua ja palvelussuhteiden ennakoitavuutta. Samalla työnantajalla tulee olla mahdollisuus käyttää voimassa olevan lainsäädännön sallimia menettelyjä tilanteissa, joissa niiden käyttäminen on toiminnan ja henkilöstösuunnittelun näkökulmasta perusteltua. Tämän vuoksi erillisen, lainsäädäntöä tiukemman yleisen kiellon asettamista ilman perusteltua syytä tehtäville määräaikaisille työsopimuksille ei pidetä tarpeellisena.
Kaupungin tytäryhteisöt ovat itsenäisiä työnantajia, jotka vastaavat omista henkilöstö- ja palvelussuhderatkaisuistaan voimassa olevan lainsäädännön, sovellettavien työehtosopimusten sekä mahdollisen työnantajajärjestön ohjeistuksen mukaisesti. Kaupunki voi omistajana edistää vastuullisen henkilöstöpolitiikan periaatteita tytäryhteisöissä omistajaohjauksen ja konserniohjauksen keinoin.
Lisätiedot: Hallintopalveluiden palvelualuejohtaja Anni Riihimäki, puh. 044 459 7301, anni.riihimaki@viitasaari.fi
Päätösehdotus Kaupunginjohtaja:
Kaupunginhallitus päättää
1. antaa edellä olevan vastauksen valtuustoaloitteeseen;
2. todeta, että Viitasaaren kaupunki noudattaa määräaikaisia palvelussuhteita koskevissa ratkaisuissaan voimassa olevaa lainsäädäntöä, sovellettavia virka- ja työehtosopimuksia sekä Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n ohjeistusta ja arvioi määräaikaisten palvelussuhteiden käytön tapauskohtaisesti;
3. esittää kaupunginvaltuustolle, että se merkitsee vastauksen tiedoksi ja toteaa valtuustoaloitteen loppuun käsitellyksi
Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto
Toimenpiteet Jatkokäsittelyyn kaupunginvaltuusto