Dynasty tietopalvelu
Viitasaaren kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://viitasaari.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://viitasaari.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Sivistys- ja hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 08.10.2025/Pykälä 57



Kokousasian teksti

 

Perusopetuksen ja lukiokoulutuksen lukuvuosisuunnitelmat lukuvuodelle 2025-2026

 

Sivistys- ja hyvinvointilautakunta 08.10.2025 § 57  

524/12.00.01/2025  

 

Perusopetusasetuksen (852/1998) 9 §:n ja lukiolain (714/2018) 13 §:n mukaan opetuksen/koulutuksen järjestäjän tulee laatia lukuvuosittain opetussuunnitelmaan perustuva suunnitelma. Tätä suunnitelmaa kutsutaan lukuvuosisuunnitelmaksi.

 

Perusopetusasetuksen 9 §:n mukaan suunnitelmassa määrätään opetuksen yleisestä järjestämisestä, opetustunneista ja opetuksen yhteydessä järjestettävästä muusta toiminnasta sekä työajoista, koulun ulkopuolella annettavasta opetuksesta sekä muista tarpeellisista opetuksen järjestämiseen liittyvistä asioista.

 

Lukiolain (LL § 13) mukaan koulutuksen järjestäjän tulee laatia vuosittain opetussuunnitelmaan perustuva suunnitelma, jossa määrätään opetuksen yleisestä järjestämisestä, opetustunneista, työajoista, koulutuksen järjestäjän yhteistyöstä ja koulutuksen hankkimisesta, itsenäisestä opiskelusta sekä muista tarpeellisista opetuksen järjestämiseen liittyvistä asioista.

 

Opetuksen/koulutuksen järjestäjän tulee ennalta ilmoittaa oppilaille ja näiden huoltajille sekä opiskelijoille ja opiskelijoiksi pyrkiville keskeisistä em. tarkoitetuista asioista.

 

Hallintosäännön 30 §:n kohdan 3 mukaan sivistys- ja hyvinvointilautakunta päättää oppilaitosten opetussuunnitelmien, lukuvuosi- ja toimintasuunnitelmien sekä koulujen lukuvuoden työaikojen hyväksymisestä.

 

Sivistys- ja hyvinvointilautakunta on päättänyt lv. 2025-2026 koulujen työajoista kokouksessaan 6.3.2025 § 16. Koulunjohtajat ja rehtorit ovat laatineet lukuvuosisuunnitelmat ja käyneet ne koulun opettajakunnan kanssa läpi. Aloita tästä

 

 Oheismateriaali:

-          Peruskoulujen lukuvuosisuunnitelmat lukuvuodeksi 2025-2026

-          Lukion lukuvuosisuunnitelma lukuvuodeksi 2025-2026

 

 Lisätiedot:

 Sivistys- ja hyvinvointijohtaja, Jouni Häkkinen, puh. 040 557 0439

 Haapaniemen koulun rehtori, Jari Kunelius, puh. 044 459 7377

 Huopanan koulun koulunjohtaja, Päivi Häkkinen, puh. 040 483 4259

 Kymönkosken koulun koulunjohtaja, Jaana Kaskilahti, puh. 050 315 7292

 Lukion rehtori, Marika Vuorela, puh. 040 536 9636

 

Päätösehdotus Sivistys- ja hyvinvointijohtaja

 

 Sivistys- ja hyvinvointilautakunta hyväksyy oheismateriaalina olevat perusopetuksen ja lukiokoulutuksen lukuvuosisuunnitelmat lukuvuodeksi 2025-2026.

 

 

Päätös Sivistys- ja hyvinvointialutakunta hyväksyi perusopetuksen ja lukiokoulutuksen lukuvuosisuunnitelmat  esityksen mukaisesti lukuvuodeksi 2025-2026.

 

 Merkitään tiedoksi, että kokouksessa § 56 ja § 57 asian esittelijöinä olleet Huopanan koulun koulunjohtaja Päivi Häkkinen, Kymönkosken koulun koulunjohtaja Jaana Kaskilahti, lukion rehtori Marika Vuorela ja Haapaniemen koulun rehtori Jari Kunelius oliva läsnä klo 16:00 – 17:40 ja poistuivat kokouksesta tämän pykälän käsittelyn jälkeen.

 

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimus

 

Toimenpiteet Tiedoksi peruskoulut ja lukio