RSS-linkki
Kokousasiat:https://viitasaari.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 11.05.2026/Pykälä 91
De minimis -avustuksen myöntäminen tilapäisenä lainana Viitasaaren Vuokra-Asunnot Oy:lle
Kaupunginhallitus 11.05.2026 § 91
203/02.02.01.00/2026
Tausta
Kuntalain (410/2015) 14 §:n mukaan valtuusto päättää varallisuuden hoidon sekä rahoitus- ja sijoitustoiminnan perusteista. Säännöksen tarkoituksena on korostaa valtuuston roolia kunnan varallisuuden hoitoa sekä rahoitus- ja sijoitustoimintaa koskevassa päätöksenteossa ja taloudellisten riskien hallinnassa. Kunnan varallisuuden hoidon sekä rahoitus- ja sijoitustoiminnan tulisi perustua kuntastrategiaan ja palvella sen tavoitteiden toteutumista.
Rahoitustoiminnalla tarkoitetaan kaupungin rahoituksen hankintaa ja siihen liittyvää riskienhallintaa sekä rahoituksen tai takausten myöntämistä. Kuntalaissa säädetään edellytyksistä, joilla kunta voi myöntää lainaa, takauksia tai muita vakuuksia toisen velasta tai muusta sitoumuksesta.
Viitasaaren kaupunki omistaa kokonaisuudessaan Viitasaaren Vuokra-Asunnot Oy -nimisen yhtiön. Yhtiö harjoittaa taloudellista toimintaa, minkä vuoksi kaupungin yhtiölle myöntämää tukea arvioidaan Euroopan unionin valtiontukisäännösten näkökulmasta.
Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 107 artiklan mukaan jäsenvaltion myöntämä tai valtion varoista muodossa tai toisessa myönnetty tuki, joka vääristää tai uhkaa vääristää kilpailua suosimalla jotakin yritystä tai tuotannonalaa, ei lähtökohtaisesti sovellu sisämarkkinoille.
Komission asetuksen (EU) 2023/2831 mukaisesti vähämerkityksinen eli de minimis -tuki ei kuitenkaan täytä kaikkia SEUT 107(1) artiklan mukaisia valtiontuen tunnusmerkkejä, mikäli yksittäiselle yritykselle myönnettävän de minimis -tuen kokonaismäärä ei ylitä 300 000 euroa kuluvan ja kahden edeltävän verovuoden aikana.
VVA Oy on toimittanut kaupungille selvityksen sille kuluvan ja kahden edeltävän verovuoden aikana myönnetyistä de minimis -tuista. Toimitetun selvityksen perusteella nyt myönnettäväksi esitettävä 270 000 euron tuki ei ylitä asetuksen mukaista enimmäismäärää.
Avustus esitetään myönnettäväksi tilapäisenä korottomana lainana tytäryhtiön toiminnan vakauttamisen rahoittamiseen siten, että se kohdennetaan kaupungin (emon) takaamien lainojen lyhennyksiin ja korkoihin. Tytäryhtiöltä edellytetään osana talouden tervehdyttämisohjelmaa suunnitelmaa kaupungin nyt myöntämän tilapäisen lainan takaisinmaksusta seuraavien kolmen vuoden aikana.
Kuntalain 129 §:n mukaan kunnan myöntämä laina, takaus tai muu vakuus ei saa vaarantaa kunnan kykyä vastata sille laissa säädetyistä tehtävistä. Kunta ei saa myöntää lainaa, takausta tai muuta vakuutta, jos siihen sisältyy merkittävä taloudellinen riski. Tässä tilanteessa lienee katsottava merkittävän taloudellisen riskin sisältyvän siihen, että tilapäistä lainaa ei maksuvaikeuksissa olevalle tytäryhtiölle myönnettäisi ja lainat lankeaisivat takaajan maksettavaksi kokonaisuudessaan.
Tuen arvioidaan olevan kaupungin strategisten tavoitteiden sekä konserniohjauksen mukaista, huomioiden myös kaupunginvaltuuston 9.2.2026 §:ssä 4 hyväksymät rahoitus- ja sijoitustoiminnan ohjeet.
Kaupungin näkemyksen mukaan:
- tuen myöntämiselle on kaupungin toimintaan ja konsernirakenteeseen liittyvät perusteet,
- tuki täyttää komission asetuksen (EU) 2023/2831 mukaiset de minimis -tuen edellytykset,
- yhtiö on antanut tarvittavan selvityksen aiemmin saamastaan de minimis -tuesta, ja
- tuen myöntäminen kuuluu kaupunginvaltuuston toimivaltaan.
1.1.2026 alkaen tuen myöntäjien tulee tallentaa uudet de minimis -tukia koskevat tiedot Euroopan komission keskitettyyn rekisteriin. Tiedot tulee tallettaa rekisteriin 20 työpäivän kuluessa tuen myöntämisestä. Mikäli tukea ei ole raportoitu rekisteriin ajallaan, katsotaan tuen olevan laiton valtiontuki.
Myönnettävä tuki mahdollistaa VVA Oy -yhtiön toiminnan vakauttamisen ja turvaa sen lainojen maksukyvyn. Päätöksellä arvioidaan olevan positiivinen vaikutus kaupungin elinvoimaan, palveluiden saatavuuteen ja konserniyhtiön toimintaedellytyksiin.
Viitasaaren Vuokra-Asunnot Oy:n tilanne
VVA Oy on kaupungin sataprosenttisesti omistama tytäryhtiö. Yhtiö on lähestynyt emoa liittyen talouden tasapainoon liittyviin haasteisiin ja yhtiön kanssa on keskusteltu de minimis -tuen käyttämisestä osana yhtiön tervehdyttämistä nopealla ajanjaksolla. Yhtiön taloudellisen tilanteen heikentymisen taustalla ovat muun muassa alhainen vuokrausaste, korkeat energiakustannukset sekä kohonneet kiinteistönhoidon kustannukset. Yhtiö on ryhtynyt aktiivisiin talouden tasapainottamisen toimenpiteisiin operatiivisesti.
Oheismateriaali:
- Diaesitys ja tervehdyttämisen suunnitelma 11.5.2026
- Selvitys maksetuista de minimis -tuista
- Kaupunginhallituksen 7.3.2022 § 35 pöytäkirjaote
- Kaupunginhallituksen 5.9.2022 § 171 pöytäkirjaote
- Kaupunginhallituksen 11.12.2023 § 282 pöytäkirjaote
Lisätiedot: Kaupunginjohtaja Helena Vuopionperä-Kovanen, puh.
050 307 6114, helena.vuopionpera-kovanen@viitasaari.fi
Päätösehdotus Kaupunginjohtaja:
Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että se:
- myöntää Viitasaaren Vuokra-Asunnot Oy:lle 270 000 euron suuruisen tilapäisen korottoman lainan de minimis -avustuksen muodossa, jolla yhtiö turvaa kaupungin takaamien lainojen lyhennyksiin ja korkoihin liittyvän maksukyvyn, edellyttäen, että yhtiö noudattaa tarkasti laadittua suunnitelmaa yhtiön talouden tervehdyttämisestä ja laatii suunnitelman tilapäisen lainan takaisinmaksusta seuraavien kolmen vuoden aikana;
- toteaa, että avustus myönnetään komission asetuksen (EU) 2023/2831 mukaisena vähämerkityksisenä tukena (de minimis);
- toteaa, että yhtiön kaupungille toimittaman selvityksen perusteella de minimis -tukien enimmäismäärä ei ylity;
- velvoittaa yhtiön säilyttämään de minimis -tukea koskevat asiakirjat
Euroopan unionin valtiontukisääntelyn edellyttämällä tavalla; sekä
5. oikeuttaa kaupunginjohtajan tekemään päätöksen toimeenpanoon
liittyvät teknisluonteiset täsmennykset.
Päätös Kaupunginhallitus päätti palauttaa asian uudelleen valmisteluun.
Merkitään pöytäkirjaan, että toimitusjohtaja Juha Jääskelä oli paikalla kokouksessa klo 16:12 – 16:49 ja esitteli asiaa kokouksessa.
Merkitään pöytäkirjaan, että talous- ja tietohallintojohtaja oli paikalla kokouksessa klo 16:31 – 16:49 ja poistui kokouksesta ennen päätöksentekoa.
Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto
Toimenpiteet Jatkokäsittelyyn kaupunginhallitukseen